Venäjän rakentama Nato-kuva yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksissa 2014-2021 : Poststrukturalistinen diskurssianalyysi

Abstract

Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on tunnistaa, minkälaisia diskursseja Venäjä on rakentanut Pohjois-Atlantin puolustusliitosta (Nato) ja minkälaisen Nato-kuvan diskurssit kokonaisuudessaan muodostavat. Venäjän toimet Ukrainan alueella vuodesta 2014 alkaen tekevät Venäjän virallisten ulkopoliittisten diskurssien tutkimisesta ajankohtaista. Tämä tutkielma painottuu tutkimaan Venäjän diskursseja Natosta, sillä Ukrainan konfliktin myötä Venäjä–Nato-suhteet huonontuivat merkittävästi. Tutkielman oletuksena on, että vuonna 2014 alkanut Ukrainan konflikti on keskeisesti vaikuttanut Venäjä ja Naton välisiin diskursseihin toisistaan. Tutkielman primääriaineistona toimii kahdeksan Venäjän edustajan pitämää puhetta Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksissa, yksi kultakin vuodelta välillä 2014–2021. Tutkielman teoreettis-metodologisena tutkimuskehyksenä toimii poststrukturalistinen diskurssianalyysi. Lene Hansenin esittämän diskurssianalyysin tutkimusmallin mukaisesti tämän tutkielman diskurssianalyysi rakentuu neljästä parametristä. Parametrit ovat yksikön määrä, intertekstuaalinen malli, ajallinen perspektiivi sekä tapahtumien määrä. Koska tutkielma käsittelee vain Venäjän rakentamia diskursseja, on yksikönmäärä yksi. Intertekstuaalisena mallina toimii virallinen diskurssi, sillä aineistona toimivien puheiden vastaanottajana on YK:n yleiskokouksien kansainvälinen yleisö, jolle Venäjän presidentti Vladimir Putin on puhunut vuosina 2015 ja 2020 ja ulkoministeri Sergey Lavrov puolestaan vuosina 2014, 2016–2019, ja 2021. Diskurssin ajallisuuden rajaa historiallisesti Ukrainan konflikti (2014–2021), joka toimii ainoana tapahtumana rajaamaan ajallista perspektiiviä. Poststrukturalistisen diskurssianalyysin avulla aineistoa analysoidaan tutkimalla kielen linkityksiä, erottelua sekä toiseuden tasoja. Kielen linkitysten ja erottelun avulla havainnoidaan diskursseista paljastuva Nato-kuva sekä sen subjektiivinen asema, jota Venäjä pyrkii vakiinnuttamaan. Toiseuden tasoilla, joita ovat radikaali, spatiaalinen, ajallinen ja eettinen toiseus, puolestaan tarkastellaan minkälaista toiseutta Venäjä rakentaa diskursseissaan Natosta. Aineiston analyysi paljastaa kolme keskeistä Venäjän rakentamaa Nato-diskurssia. Nämä ovat jakamispolitiikan diskurssi, kylmän sodan diskurssi sekä kansainvälisen oikeuden diskurssi. Jakamispolitiikan diskurssin mukaan Nato pyrkii rakentamaan turvallisuuspoliittisia jakolinjoja Eurooppaan, erityisesti itälaajentumisella ja sotilasinfrastruktuurin kasvattamisella Venäjän rajojen läheisyydessä. Venäjän mukaan Nato tarjoaa valtioille vääristynyttä valintaa, joissa valtioiden on valittava, ovatko he mukana sotilasliitossa vai sitä vastaan. Kylmän sodan diskurssissa puolestaan Venäjä esittää Naton olevan kykenemätön muuttumaan kylmän sodan aikaisesta ajattelusta ja politiikasta. Kylmän sodan diskurssi on voimakkaasti liitoksissa jakamispolitiikan diskurssiin, sillä Venäjä näkee turvallisuuspoliittisten jakolinjojen rakentamisen Eurooppaan juuri kylmän sodan aikaisena politiikkana. Kansainvälisen oikeuden diskurssissa puolestaan Venäjä rakentaa Natosta kuvaa toimijana, joka jatkuvasti rikkoo YK:n periaatteita ja erityisesti turvallisuusneuvoston päätöslauselmia. Diskurssissa Venäjä vaatii Natoa vastuuseen kansainvälisten periaatteiden ja oikeuden rikkomisesta muun muassa Libyassa sekä entisessä Jugoslaviassa tehdyistä toimista. Kokonaisuudessaan Venäjän rakentama kuva Natosta keskittyy pitkälti negatiivisuuksiin, joissa Nato näyttäytyy aggressiivisena, vastuuttomana ja epäluotettavana toimijana, joka on kykenemätön kehittymään organisaationa.