Kerronnan keinoja 3- ja 6-vuotiaiden lasten semispontaaneissa narratiiveissa

Abstract

Tutkimuksessa selvitetään 3- ja 6-vuotiaiden lasten kerrontataitoja ja kerronnan kielellisiä keinoja analysoimalla pääasiassa laadullisesti elisitointimenetelmällä kerättyjä, suullisesti tuotettuja semispontaaneja narratiiveja. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: 1. miten hyvin 3- ja 6-vuotiaat lapset ymmärtävät kuvakirjan odotuksenmukaisen sammakkotarinan ja osaavat tuottaa siitä koherentin kertomuksen ja 2. millaisia kielellisiä kerronnan keinoja ja rakenteita 3- ja 6-vuotiaiden lasten kertomuksissa on.

Tutkimusaineisto kattaa yhteensä 10 litteroitua sammakkotarinaa, jotka on kerätty viideltä 3-vuotiaalta ja viideltä 6-vuotiaalta lapselta, sekä lasten huoltajilta kerätyn tausta-aineiston. Tutkimus menetelmineen pohjautuu Ruth A. Bermanin ja Dan Isaac Slobinin vuosikymmenten sammakkotarinan tutkimukseen, jossa tarkastellaan kerronnan keinoja ja kerrontataitojen kehittymistä eri-ikäisillä tutkittavilla useilla kielialueilla. Tätä perinnettä mukaillen narratiiveja tarkastellaan tutkimalla ensin tiettyjä yleisyyden ja muodon määrällisiä piirteitä ja sitä, miten hyvin tutkittavat ymmärtävät sammakkotarinan, minkä jälkeen tarkennetaan laadullisen analyysin avulla muutamiin tutkimusryhmien välillä havaittuihin keskeisiin eroihin, kuten koherenssin keinoihin, narratiiviseen tyyliin ja narratiivien liikkumiseen puhutun ja kirjoitetun kielen välimaastossa. Kielellisiä piirteitä ja rakenteita tarkastellaan siitä näkökulmasta, miten ja millaisessa funktiossa ne palvelevat tarinankerrontaa. Eleet, ilmeet ja paralingvistiset keinot, kuten prosodia, jäävät tutkimuksen ulkopuolelle.

3-ja 6-vuotiaiden narratiivit eroavat toisistaan niin muodon kuin sisällönkin suhteen: tarinan rakenteen tasolla 3-vuotiaat eivät odotusten mukaisesti tuottaneet kertomuskieliopin mukaista sisältöä, kun taas 6-vuotiaat suoriutuivat tehtävästä odotusten mukaisesti ja tuottivat jo suurimman osan kertomuskieliopin mukaisista rakenteista. Siinä missä 6-vuotiaat tuottivat narratiivin melko itsenäisesti, useimmat 3-vuotiaat tarvitsivat tarinankerrontaan merkittävästi aikuisen tukea. Merkitsevillä lauseilla mitattuna 3-vuotiaiden narratiivit olivat lyhyempiä kuin 6-vuotiaiden narratiivit. Jotkin 3-vuotiaat käyttivät jo selkeästi tiettyä hallitsevaa aikamuotoa, kun taas toisilla aikamuoto horjui. 6-vuotiailla narratiivin aikamuoto oli jo pääasiassa vakiintunut. Sanaston ja narratiiveissa esiintyvien nk. kirjallisen tyylin piirteiden valossa jotkin 3-vuotiaat osoittivat jo alkavaa kehittyvää ymmärrystä tarinan kerronnan narratiivisesta tyylistä, mitä voidaan pitää uutena tutkimustuloksena.

Tärkeä huomio liittyy valittuun tutkimusmenetelmään: litteraatit eivät välttämättä sovellu parhaalla mahdollisella tavalla 3-vuotiaiden tarinankerronnan tutkimiseen, koska deiktiset keinot, ilmeet, eleet ja prosodia jäävät tällöin huomiotta. Lisäksi 3-vuotiaita tutkittaessa tutkimustilanteen optimoiminen olisi erityisen tärkeää mahdollisimman yhtenäisen aineiston keräämiseksi. Näistä puutteista huolimatta tutkimus osoittaa, että myös suomenkielisten 3-vuotiaiden kerrontaa voi tutkia elisitoitujen kertomusten, kuten sammakkotarinan, avulla ja löytää narratiiveista kehittyvän kerronnan kompetenssin piirteitä.