Tilaajan ohje tilaelementeillä toteutettavaan asuntotuotantoon
Pohjonen, Jere (2023)
Pohjonen, Jere
2023
Rakennustekniikan DI-ohjelma - Master's Programme in Civil Engineering
Rakennetun ympäristön tiedekunta - Faculty of Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2023-05-23
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202305155764
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202305155764
Tiivistelmä
Puukerrostaloarakentaminen on Suomessa nostanut suosiotaan ja jatkuvasti kasvava osuus näistä puukerrostaloista toteutetaan tilaelementtirakenteisena. Suomessa menetelmä on kuitenkin suhteellisen uusi ja olemassa olevaa tietoutta ja osaamista on rajallisesti. Tutkimuksessa selvitettiin hankkeen eri osapuolten, kuten tilaajien, rakennuttaja-konsultin, tilaelementtitehtaan edustajien sekä vastaavan työnjohtajan kokemuksia tila-elementtihankkeista sekä näissä ilmenneistä haasteista. Näiden haasteiden osalta esitettiin joko ratkaisuehdotuksia tai tarpeen vaatiessa jatkotutkimus tai -kehitysaiheita. Tutkimuksessa pyritään antamaan yleispätevä tietopaketti tilaelementtirakentamiseen liittyvistä säädöksistä sekä tilaajan vaihtoehdoista paitsi hankkeen toteutusmuotoihin, myös suunnittelun ohjaukseen.
Tulosten yhteenvetona voidaan todeta, että teollinen esivalmistaminen rakentamisessa on murrosvaiheessa ja lähitulevaisuudessa on odotettavissa kasvua ja kehitystä alalle. Kohteiden määrän lisääntyessä myös kokemusperäistä sekä tilastopohjaista tietoa saadaan koko ajan enemmän. Merkittävinä jatkokehitysaiheina tulisi kuitenkin luoda tila-elementeille yhtenäinen kustannusten nimikkeistö, jotta saadaan vertailukelpoista dataa eri kohteista ja tulevaisuudessa helpotetaan kustannusten arviointia ja laskentaa. Nykyisin käytössä olevat Talo 80 ja Talo 2000 nimikkeistöt eivät joko kata tilaelementtejä ollenkaan tai eivät riittävällä tarkkuudella. Kustannuksiin liittyvien seikkojen lisäksi kehittä-mistä on muun muassa sopimusmalleissa sekä tilaelementtirakentamisen vakioimisessa.
Tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisalta tilaelementtirakentamisen osalta. Tilaelementtien käytön arvioidaan lisääntyvän lähitulevaisuudessa ja tutkimus sekä kehitys aiheesta lisääntyy myös menetelmän yleistymisen rinnalla. Wooden Multi-Storey construction has become increasingly popular in Finland, and a growing portion of these wooden apartment buildings are implemented using prefabrica-ted modules. In Finland, the method is still relatively knew and there is only a limited amount of existing knowledge and expertiese available. Aim of this study was to find out what kind of experiences different parties of modular housing project has and also what kind of challenges they have had in them and how to avoid them in the future. For these challenges, either solution proposals were presented or further research or development topics were identified as necessary. The study aims to provide a comprehensive information package on regulations related to prefabricated modular construction and to the the client's options, not only in terms of model agreements but also in terms of design guidance.
Tulosten yhteenvetona voidaan todeta, että teollinen esivalmistaminen rakentamisessa on murrosvaiheessa ja lähitulevaisuudessa on odotettavissa kasvua ja kehitystä alalle. Kohteiden määrän lisääntyessä myös kokemusperäistä sekä tilastopohjaista tietoa saadaan koko ajan enemmän. Merkittävinä jatkokehitysaiheina tulisi kuitenkin luoda tila-elementeille yhtenäinen kustannusten nimikkeistö, jotta saadaan vertailukelpoista dataa eri kohteista ja tulevaisuudessa helpotetaan kustannusten arviointia ja laskentaa. Nykyisin käytössä olevat Talo 80 ja Talo 2000 nimikkeistöt eivät joko kata tilaelementtejä ollenkaan tai eivät riittävällä tarkkuudella. Kustannuksiin liittyvien seikkojen lisäksi kehittä-mistä on muun muassa sopimusmalleissa sekä tilaelementtirakentamisen vakioimisessa.
Tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisalta tilaelementtirakentamisen osalta. Tilaelementtien käytön arvioidaan lisääntyvän lähitulevaisuudessa ja tutkimus sekä kehitys aiheesta lisääntyy myös menetelmän yleistymisen rinnalla.