Häiriöstä hyödyksi: Miten ADHD:ta merkityksellistetään eduksi työelämässä

Abstract

Kandidaatintutkielmassani tarkastelen, millä kielellisillä keinoilla aikuisten ADHD:sta eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöstä puhutaan positiivisesti työelämäkontekstissa. Tutkimusta motivoi kiinnostus normaaliuden ja poikkeavuuden sosiaalisiin rajanvetoihin sekä pyrkimys inklusiivisempaan puhetapaan. Tutkimuskysymykseni on: Millä kielellisillä keinoilla ADHD:ta tuotetaan positiiviseksi ilmiöksi työelämäkontekstissa? Aineistoni koostuu kolmesta rekrytointipalvelun artikkelista ja kolmesta työelämäteemaisen verkkolehden haastatteluartikkelista vuosilta 2019–2022. Tutkimusmenetelmänä käytin diskurssianalyysia. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys on diskurssianalyysiin lähtökohtaisesti sisältyvä sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan sosiaalinen todellisuutemme rakentuu ja saa merkityksiä jokapäiväisessä ihmistenvälisessä vuorovaikutuksessa ja käytänteissä. Diskurssianalyysin kiinnostuksenkohteena on merkitysten rakentuminen, joka on yhtä aikaa sekä sosiaalista että kielellistä toimintaa. Diskursseilla on valtaa vaikuttaa konkreettisesti ihmisten kokemaan sosiaaliseen todellisuuteen.

ADHD konstruoidaan lääketieteellisessä diskurssissa parantamista tarvitsevaksi ongelmaksi. Tätä näkemystä on haastettu osoittamalla, miten ADHD:n diagnoosinmuodostus on saanut vaikutteita kulloisenkin ajanjakson filosofisesta ja poliittisesta ilmapiiristä, nykyisin erityisesti kapitalistisesta tehokkuusihanteesta. Yleinen käsitys normaalista ihmisestä on muodostunut historiallisesti vallalla olevan väestön ihanteiden mukaisesti, jotka ovat useimmiten olleet seksistisiä, heteronormatiivisia, ableistisia ja rasistisia. Vammaistutkimuksen mukaan kehon ja mielen erilaisuudet neuvotellaan aina myös ympäröivän kulttuurin, ajan ja paikan vaikutusten alla, ja sosiaalisesti rakentuneiden työelämän normien voidaan katsoa olevan syrjiviä neurologisesti ja kognitiivisesti erilaisille ihmisille. ADHD-piirteisillä on havaittu olevan poikkeuksellista luovuutta ja ratkaisukykyä, mutta työelämän normatiiviset vaatimukset saattavat estää tämän potentiaalin toteutumisen.

Aineistossani ADHD näyttäytyy erityisjärjestelyin hallittavissa olevana neurologisena erilaisuutena, joka voi haitata arkea, mutta joka parhaimmillaan voi muuntua työntekijän ”supervoimaksi”. Hahmotin aineistosta kaksi erilaista positiivista diskurssia, joista toisen jaoin kahteen aladiskurssiin. Diskurssit ovat huollettava supervoima, jonka aladiskursseiksi muodostuivat huollettavuus ja hyödyllinen erilaisuus, sekä työyhteisön joustavuus -diskurssi. Näillä diskursseilla ADHD:ta tuotetaan eduksi työelämässä korostamalla, kuinka siihen liitettyjä positiivisia piirteitä kuten kekseliäisyys, seikkailunhaluisuus ja empaattisuus voidaan hyödyntää työnteossa, kunhan ADHD:n huoltotarve huomioidaan. ADHD konstruoidaan positiiviseksi myös osoittamalla, että se muodostuu negatiiviseksi ilmiöksi pääosin työyhteisön normatiivisten odotusten vuoksi. Tulosteni perusteella väitän, että ADHD merkityksellistyy ongelmaksi vain tietynlaisen ennakkokäsitysten vallitessa. Muuttamalla työntekijäihannetta moninaisemmaksi voimme mahdollistaa uutta potentiaalia sekä vähentää syrjäytymistä.