Asumisajan tosiasiallisten olosuhteiden arviointi vakituisen asunnon verovapaassa luovutuksessa

Abstract

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan vakituisen asunnon luovutusta koskevia tilanteita, joissa verovapauden perusteena olevaa kahden vuoden asumisaikaa joudutaan arvioimaan tosiasiallisten olosuhteiden perusteella. Asumisajan määrittely sisältää samalla arvioinnin siitä, onko asunnossa asuttu ollenkaan. Tuloverolain 48 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan asunnon luovutuksesta saatu voitto on verovapaata tuloa, jos verovelvollinen luovuttaa vähintään kahden vuoden ajan omistamansa sellaisen huoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet tai osuudet tai sellaisen rakennuksen tai sen osan, jota hän on omistusaikanaan yhtäjaksoisesti vähintään kahden vuoden ajan ennen luovutusta käyttänyt omana tai perheensä vakituisena asuntona. Vakituisen asunnon luovutus voidaan katsoa verovapaaksi, mikäli asumisajan osalta kahden vuoden yhtäjaksoinen asumisaika täyttyy.

Yhtäjaksoisuutta arvioidaan lähtökohtaisesti verovelvollisen väestörekisteripitäjälle tekemien muuttoilmoitusten perusteella. Aina muuttoilmoitusta ei kuitenkaan ole tehty tai asumisaikaa on muuten syytä arvioida tosiasiallisten olosuhteiden perusteella. Tosiasiallisuuden arvioinnille ei ole kuitenkaan laissa määritelty tarkempia perusteita, eikä Verohallinnon syventävistä vero-ohjeista löydy tarkemmin tietoa, miten arviointi suoritetaan. Asunnon verovapaalla luovutuksella on merkittävä vaikutus verovelvollisen veronkannolliseen määrään. Oman asunnon verovapaa luovutus on henkilöverotuksen yksi merkittävimpiä verotukia. Se tukee omistusasumista ja helpottaa asunnon vaihtoa.

Tutkimuksessa selvitetään lainopillisen metodin avulla, miten tosiasiallista arviointia suoritetaan. Tutkimus on oikeustieteellinen tutkimus, ja se sijoittuu julkisoikeuden ja tarkemmin vero-oikeuden alaan. Tutkimuksessa hyödynnetään lainopilliselle metodille tyypillisiä oikeuslähteitä, joita ovat lait, lain esityöt, oikeuskäytäntö ja oikeuskirjallisuus.

Tutkimuksessa käy ilmi, että tosiasialliselle arvioinnille ei ole määritelty tarkkarajaista, säännönmukaista toimintatapaa. Arviointi perustuu verovelvollisen toimittamaan selvitykseen. Selvityksestä tulisi mahdollisimman tarkasti käydä ilmi asumisen ohella sen yhtäjaksoisuus. Oikeuskäytännön perusteella yleisimmät tavat asumisen yhtäjaksoisuuden osoittamiseen ovat veden ja sähkön säännöllisen kulutuksen todentaminen, suulliset tai kirjalliset todistajanlausunnot sekä kirjepostin tulon osoittaminen asunnolle. Hallintotuomioistuimet antoivat tosiasiallisessa arvioinnissa painoarvoa myös sille, onko verovelvollisella muita vakituiseen asumiskäyttöön soveltuvia asuntoja ja onko asunto asumiskäyttöön soveltuva. Lisäksi huomioitiin kokonaisuutena olosuhteet sosiaalisten suhteiden perusteella. Tosiasiallisessa arvioinnissa suoritetaan lopulta kokonaisuuden arviointi, ja selvityksen riittävyys määräytyy jokaisen tapauksen omat erityispiirteet huomioiden.