Pilliinpuhaltajan suoja: ilmoittajansuojelulain antama turva virkamiesoikeudellisten salassapitosäännösten alaisissa tehtävissä

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan vuoden 2023 alussa voimaan astuneen ilmoittajansuojelulain 24 §:ssä säädettyä ilmoittajan vastuu vapautta. Tutkimuksen tarkoituksena on muodostaa mainitussa pykälässä olevalle perusteltu syy -käsitteelle sen tulkintaa ohjaavat oikeudelliset reunaehdot. Lisäksi tutkimuksessa perehdytään perustuslaissa turvatun sananvapauden sekä virkamiesoikeudellisen salassapidon väliseen punnintaan siitä, mitä virassa olevan henkilön sananvapauden piiriin katsotaan kuuluvan ja millä perusteilla sitä on lainsäädännön keinoin rajoitettu.

Tutkimusaihetta on rajattu niin, että tarkastelu kohdistuu keskeisimpien virkasuhteita säätelevien lakien, eli valtion virkamieslain sekä kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain alaisissa palvelussuhteissa toimiviin henkilöihin. Tutkielmassa noudatetaan lainopillista metodia, eli sen tarkoituksena on systematisoida sekä tulkita voimassa olevaa oikeutta. Tutkimuksen lähdeaineisto koostuu aarniolaisen oikeuslähdeopin mukaisista vahvasti ja heikosti velvoittavista oikeuslähteistä sekä sallituista lähteistä. Perusoikeuskysymyksiä koskevassa luvussa laintulkinnan tukena käytetään runsaasti alaa koskevaa substanssikirjallisuutta sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöä. Virkamiehen sananvapautta koskevan säätelyn kohdalla tulkinnan tukena on kotimainen oikeuskäytäntö. Ilmoittajansuojelulain kohdalla on huomioitava, ettei laista toistaiseksi ole ennakkoratkaisukäytäntöä, joten tehdyt tulkinnan pohjautuvat lain esitöiden sekä aiheesta annetun direktiivin sanamuotojen tulkintaan.

Tutkielman oikeudellinen viitekehys rakentuu kahden perustuslain tasoisen periaatteen, eli sananvapauden sekä oikeusvaltioperiaatteesta johdetun hallinnon lainalaisuusperiaatteen väliseen punnintaan. Sananvapauden osalta tutkimuksessa perehdytään sen historialliseen kehitykseen klassisen liberalismin henkeä noudattavasta ennakkosensuurin kiellosta aina nykymuotoiseen vapauteen, jossa perusoikeuden turva on ulotettavissa myös ilmaisun sisällölle. Hallinnon lainalaisuusperiaate puolestaan on perustuslakitasoinen yläkäsite virkamiesoikeudellisen salassapitovelvollisuuden systematisoinnille. Tutkimuksessa salassapitovelvollisuuteen perehdytään asiakirjasalaisuudesta säätelevän julkisuuslain sekä virkasuhteita säätelevissä laeissa olevan, käyttäytymistä ohjaavan velvoitteen problematiikkaan.

Tutkimus osoittaa varsinkin käyttäytymistä ohjaavaan velvoitteeseen liittyvän lainsäädännöllisen ongelman, sillä perustuslain rajoitusedellytysten mukaan perusoikeuden rajoituksen tulee olla riittävän tarkkarajainen ja täsmällisesti määritelty. Käyttäytymisvelvoitteen sananvapautta rajoittava merkitys ei itse lainkohdasta ilmene, vaan oikeuskäytännöllä on tulkinnan kannalta ratkaiseva merkitys. Ilmoittajansuojelun osalta tutkimuksessa selviää suojelun yleisten edellytysten vaatimukset, jotka kohdistuvat väärinkäytöksen ilmoittajaan. Lisäksi tutkimuksessa avataan väärinkäytösten julkistamisen tapauskohtaiset erityisehdot.

Merkittävänä johtopäätöksenä voidaan pitää myös ilmoittajansuojelulain sananvapautta laajentavaa vaikutusta, joka tutkimuksessa osoitetaan. Lain sananvapautta laajentava vaikutus syntyy sen vastatoimien kiellon määräävästä normista, joka suojaa ilmoittajaa myös tilanteissa, joiden perusteella virassa olevaan on oikeuskäytännön mukaan aiemmin voitu kohdistaa erilaisia sanktioita.