Viranomaisten keskinäinen virka-apu poikkeusoloissa
Hämäläinen, Ville (2023)
Hämäläinen, Ville
2023
Hallintotieteiden maisteriohjelma - Master's Programme in Administrative Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2023-05-23
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202304284860
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202304284860
Tiivistelmä
Viranomaisten toiminta on määritelty lainsäädännön kautta, jossa viranomaisten menettelymuotojen perusteet, tavoitteet ja rajat määritellään tarkasti. Onnistuakseen yhteiskunnan asettamissa toimintavaatimuksissa turvallisuusviranomaisilla pitää olla tarkoituksenmukaiset resurssit, toimivat reagointi- ja yhteistyöprotokollat sekä asiaankuuluvat toimivaltuudet. Usein tehtävässä onnistuminen edellyttää myös viranomaisten välistä yhteistyötä. Tällaisen yhteistyön rooli korostuu, kun toimitaan poikkeusoloissa. Samalla myös viranomaisten toimintaa normittava lainsäädäntö muuttuu tietyiltä osin.
Tutkimukseni tavoitteena on oikeusteoreettisesti selvittää asettaako lainsäädäntömme vaikeuksia tai hidasteita määriteltyjen turvallisuusviranomaisten keskinäisen virka-avun toteutumiselle poikkeusoloissa tai sellaiseen rinnasteisissa tilanteissa. Tutkimuksessani rajaan ensilinjan turvallisuusviranomaisiksi poliisin, pelastustoimen, ensihoidon, puolustusvoimat sekä rajavartiolaitoksen. Tutkimuksellani on julkisoikeudellinen pääpaino, johon liittyy hallinto- ja valtiosääntöoikeudellisia näkökulmia. Tutkimustyötäni ohjaavat kolme alatutkimuskysymystä tarkentavat, onko määriteltyjen turvallisuusviranomaisten keskinäisen virka-avun toteutumisessa hallinto-oikeudellisesti merkittäviä eroja, onko turvallisuusviranomaisilla keskenään merkittäviä toimivaltaeroja ja kuinka turvallisuusviranomaisten yhteistyö toteutuu poikkeusoloissa teoreettisesti.
Tutkimuksessa tarkastellaan lainopillisen tulkinnan ja systematisoinnin metodeilla ensilinjan turvallisuusviranomaisten keskinäiseen virka-avun antamiseen liittyvää poikkeusolojen lainsäädäntöä. Tutkimuksessa myös lainopillisesti tarkastellaan, miten perustus- ja valmiuslakimme poikkeustilamekanismit käynnistyvät ja millaisia vaikutuksia niillä on ensilinjan turvallisuusviranomaisiin. Lisäksi tutkitaan näiden viranomaisten toimialoja tarkemmin määrittävää substanssilainsäädäntöä. Lähdeaineistona toimii ensilinjan turvallisuusviranomaisia normittavien lakikokonaisuuksien taustamateriaalit, eli hallituksen esitykset, valtioneuvoston ja ministeriöiden julkaisut sekä väitöskirjat ja oikeustieteelliset artikkelit. Lisäksi työssä hyödynnetään kahta avointa asiantuntijahaastattelua, joiden näkökulmat auttoivat tutkimuksen viitekehyksen taustoittamista.
Tutkimuksen keskeinen tulos on, että viranomaisyhteistyön rajat ja menettelytavat ovat lainsäädännössämme varsin selkeät, eikä viranomaisten kesken virka-avun pyytämisessä tai sen antamisessa ole merkittäviä eroja. Lainsäädännössämme on selkeästi säädetty ja siten määritelty ensilinjan turvallisuusviranomaisten keskinäisestä toiminnasta ja virka-avusta myös poikkeusoloissa. Samoin poikkeusolojen määritelmät on kattavasti tarkennettu ja päivitetty valmiuslain 3 §:ssä. Rajatun toimintakenttänsä perusteella ensilinjan turvallisuusviranomaisten kesken ei tapahdu toimivaltakollisiota, sillä jokaisen viranomaisen yksiselitteisen roolituksen kautta tuleva johtaja–johdettava asetelma ei jätä epäselvyyksille tai tulkinnanvaraisuuksille tilaa. Samalla tämä asetelma määrittää virka-avun pyytämiseen ja antamiseen oikeutetut tahot.
Tutkimukseni tavoitteena on oikeusteoreettisesti selvittää asettaako lainsäädäntömme vaikeuksia tai hidasteita määriteltyjen turvallisuusviranomaisten keskinäisen virka-avun toteutumiselle poikkeusoloissa tai sellaiseen rinnasteisissa tilanteissa. Tutkimuksessani rajaan ensilinjan turvallisuusviranomaisiksi poliisin, pelastustoimen, ensihoidon, puolustusvoimat sekä rajavartiolaitoksen. Tutkimuksellani on julkisoikeudellinen pääpaino, johon liittyy hallinto- ja valtiosääntöoikeudellisia näkökulmia. Tutkimustyötäni ohjaavat kolme alatutkimuskysymystä tarkentavat, onko määriteltyjen turvallisuusviranomaisten keskinäisen virka-avun toteutumisessa hallinto-oikeudellisesti merkittäviä eroja, onko turvallisuusviranomaisilla keskenään merkittäviä toimivaltaeroja ja kuinka turvallisuusviranomaisten yhteistyö toteutuu poikkeusoloissa teoreettisesti.
Tutkimuksessa tarkastellaan lainopillisen tulkinnan ja systematisoinnin metodeilla ensilinjan turvallisuusviranomaisten keskinäiseen virka-avun antamiseen liittyvää poikkeusolojen lainsäädäntöä. Tutkimuksessa myös lainopillisesti tarkastellaan, miten perustus- ja valmiuslakimme poikkeustilamekanismit käynnistyvät ja millaisia vaikutuksia niillä on ensilinjan turvallisuusviranomaisiin. Lisäksi tutkitaan näiden viranomaisten toimialoja tarkemmin määrittävää substanssilainsäädäntöä. Lähdeaineistona toimii ensilinjan turvallisuusviranomaisia normittavien lakikokonaisuuksien taustamateriaalit, eli hallituksen esitykset, valtioneuvoston ja ministeriöiden julkaisut sekä väitöskirjat ja oikeustieteelliset artikkelit. Lisäksi työssä hyödynnetään kahta avointa asiantuntijahaastattelua, joiden näkökulmat auttoivat tutkimuksen viitekehyksen taustoittamista.
Tutkimuksen keskeinen tulos on, että viranomaisyhteistyön rajat ja menettelytavat ovat lainsäädännössämme varsin selkeät, eikä viranomaisten kesken virka-avun pyytämisessä tai sen antamisessa ole merkittäviä eroja. Lainsäädännössämme on selkeästi säädetty ja siten määritelty ensilinjan turvallisuusviranomaisten keskinäisestä toiminnasta ja virka-avusta myös poikkeusoloissa. Samoin poikkeusolojen määritelmät on kattavasti tarkennettu ja päivitetty valmiuslain 3 §:ssä. Rajatun toimintakenttänsä perusteella ensilinjan turvallisuusviranomaisten kesken ei tapahdu toimivaltakollisiota, sillä jokaisen viranomaisen yksiselitteisen roolituksen kautta tuleva johtaja–johdettava asetelma ei jätä epäselvyyksille tai tulkinnanvaraisuuksille tilaa. Samalla tämä asetelma määrittää virka-avun pyytämiseen ja antamiseen oikeutetut tahot.