Huomiohakuinen älypuhelin : Älypuhelimen materiaalisuuden ja työssä tylsistymisen yhteyttä ymmärtämässä

Abstract

Työssä tylsistymisen (job boredom, boreout) tutkimuskentällä on tunnistettu, että työn keskeytykset altistavat tylsistymiselle. Koska yhä useamman työ on nykyisin viestintä- ja mediateknologian läpäisemää, esitän pro gradu -tutkielmassani, että työssä tylsistymistä tutkittaessa olisi kiinnitettävä erityistä huomiota teknologiaan kytkeytyviin keskeytyksiin. Lähtökohtani on, että mediatutkimus voi tältä osin lisätä ja täydentää ymmärrystä työssä tylsistymisestä ja antaa samalla panoksen viimeaikaisiin työhyvinvointia koskeviin keskusteluihin.

Pureudun tutkielmassani älypuhelimen materiaaliseen toimijuuteen. Kysyn ja pohdin, voiko tästä toimijuudesta kummuta erityistä ’huomiohakuisuutta’, joka aiheuttaa työn keskeytyksiä ja saattaa sitä kautta altistaa työssä tylsistymiselle. Älypuhelimen materiaalisuuden hahmotan kahtalaisesti. Yhtäältä lähestyn älypuhelinta kouriintuntuvan materiaalisena esineenä ja toisaalta globaaliin tietoverkkoon kytkeytyvänä laitteena, jolla on sen materiaalisen hahmon ylittävää tietoteknistä ’älyä’, ja joka voi laajentaa käyttäjänsä älyä.

Älypuhelimen aiheuttamista haitoista käydään yhteiskunnan ja tutkimuksen eri kentillä keskustelua, jossa etualalla on kiinnostus yksilöiden puhelimen käyttöön ja haitallisten käyttötottumusten muuttamiseen – siis siihen, miten ihmiset käyttävät älypuhelimiaan. Tutkielmallani haluan laajentaa keskusteluhorisonttia koskemaan sitä, miten älypuhelimet käyttävät ihmisiään. Lähestyn asiaa kohdentamalla huomion työpuhelimen ’hiljaisiin houkutteluihin’, jotka vaikuttavat älypuhelimen käyttäjään silloin, kun hän ei varsinaisesti tiedosta tekevänsä puhelimellaan mitään, eikä puhelinkaan vaikuta tekevän mitään: se ei esimerkiksi soi, värise tai vilku.

Avaan materiaalisuuden käsitettä ja materiaalisen toimijuuden ideaa hyödyntämällä muun muassa politiikan teoreetikko, filosofi Jane Bennettin ja sosiologi Turo-Kimmo Lehtosen ajattelua. Työssä tylsistymisen taustoituksessa nojaan erityisesti suomalaisten työssä tylsistymisen tutkijoiden Lotta Harjun ja Jari Hakasen teksteihin, mutta heistä poiketen tulokulmani kysymykseen on myös filosofinen. Havainnollistan ja konkretisoin tarkasteluani suhteuttamalla tutkimus- ja muita tekstejä omiin kokemuksiini viestintätyön arjesta.

Keskeisin päätelmäni tutkielmassa on, että yhdessä muiden toimintaan osallistuvien entiteettien kanssa älypuhelimella on toimijuutta. Toimijuutensa vuoksi älypuhelin yhtäältä fyysisenä esineenä ja toisaalta verkkoon kytkettynä laitteena vaikuttaa työntekijään silloinkin, kun se ei näytä tekevän mitään, on vain työtä tehdessä ulottuvilla. Se houkuttelee huomiota puoleensa monen, materiaalisuudessaan lähes huomaamattoman mekanismin välityksellä. Siksi älypuhelimen ’huomiohakuisuuteen’ kytkeytyviin materiaalisiin keskeytyksiin tulee suhtautua työssä tylsistymisen riskitekijänä siinä missä muihinkin työn keskeytyksiin. Esitän, että niin työntekijöiden itsensä kuin kokonaisten organisaatioiden kannattaa haastaa käsityksiään usein pelkäksi viestinnän välineeksi mielletyn älypuhelimen materiaalisesta toimijuudesta ja sen mahdollisista vaikutuksista työssä tylsistymiseen. Älypuhelimen materiaalisen toimijuuden eri puolien tunnistaminen ja tunnustaminen voivat auttaa luomaan kestävämpiä käytäntöjä teknologiaan kytkeytyvän työssä tylsistymisen ehkäisemiseksi.

Yksi hedelmällinen jatkotutkimuksen suunta olisi tarkastella, mistä kaikista aineksista työntekijän ja älypuhelimen (toimija)verkosto itse asiassa muodostuu, ja miten yhteistoimijuus verkostossa käytännössä rakentuu.