Työelämäprofessorien rekrytoinnit Suomessa

Abstract

Tämä pro gradu käsittelee työelämäprofessuurien rekrytointeja ja käyttöä suomalaisissa yliopistoissa. Työelämäprofessori on vuoden 2009 yliopistolain uudistuksen myötä käyttöön otettu tehtävänimike, jolla ei viitata varsinaisiin professuureihin, vaan nimikkeellä työskentelee yliopiston ulkopuolisessa työelämässä meritoituneita henkilöitä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka ja mihin tarkoituksiin työelämäprofessoreja rekrytoidaan ja millaisia rationaliteetteja näiden työsuhteiden käytön taustalta on löydettävissä. Työelämäprofessuurien käyttöä suhteutettiin tutkimuksessa yliopistojen laajempaan muutokseen, ja tarkastelun käsitteellisenä viitekehyksenä toimi akateemisen kapitalismin teoria keskeisine lähikäsitteineen. Menetelmällisenä lähestymistapana hyödynnettiin kriittistä diskurssianalyysia. Tutkimuksen aineisto koostui dokumentti- ja haastatteluaineistoista. Dokumenttiaineistoon koottiin yliopistoissa tehtyjä linjauksia työelämäprofessuurien käytöstä. Niitä vertailemalla muodostettiin analyysin pohjaksi kuvaus siitä, kuinka yliopistot ohjaavat työelämäprofessuurien käyttöä. Lisäksi kerättiin haastatteluaineisto, johon haastateltiin kuusi työelämäprofessorien rekrytoinneissa mukana ollutta henkilöä. Haastatteluilla syvennettiin dokumenttiaineiston antia paneutumalla rekrytoijien näkemyksiin työelämäprofessuurien käytöstä. Yliopistojen linjaukset työelämäprofessuureista poikkesivat toisistaan sekä sisällöllisesti että tarkkuudeltaan. Niiden yhtäläisyyksien perusteella voitiin todeta, että työelämäprofessorit ovat Suomessa pääsääntöisesti kutsumenettelyllä rekrytoituja määräaikaisia työntekijöitä, joiden rekrytoinneissa korostetaan yliopiston ulkopuolella saavutettuja ansioita, ja joiden työnkuva liittyy yliopiston yhteiskunnallisen palvelutehtävän edistämiseen. Yliopistojen linjausten pohjalta tehtyjä havaintoja syvennettiin käsittelemällä dokumentti- ja haastatteluaineisto kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Aineistosta eroteltiin viisi toisiinsa limittyvää ja viittaavaa tulkintarepertuaaria. Näistä neljä eli managerialistiset diskurssit, hyödyllisen tieteen diskurssit, tieteenalojen kehittämisen diskurssit sekä tunnekokemusten diskurssit legitimoivat työelämäprofessuureja ja asettivat niille elinkeinoelämän ja muun yhteiskunnan palvelemiseen liittyviä tavoitteita. Näissä diskursseissa korostuivat akateemisen kapitalismin tietojärjestelmän instrumentaalinen tiedekäsitys, uusliberaalit ja managerialistiset tavat hahmottaa yliopiston toimintoja, sekä yliopisto-opetuksen ammatillinen ja pragmatistinen suuntaaminen. Viidennessä tulkintarepertuaarissa, akateemisten normien diskursseissa, työelämäprofessuureille asetettiin rajoja ja ehtoja tukeutuen tiedeyhteisön normeihin ja akateemisen profession arvovaltaan. Työelämäprofessuuri on tutkimustulosten valossa instrumentti, jonka keskeinen funktio on lisätä ympäröivästä yhteiskunnasta, eritoten paikallisesta elinkeinoelämästä, tuotujen intressien ja tiedon painoarvoa yliopiston perustehtävissä. Työelämäprofessoreja rekrytoimalla yliopisto pyrkii toteuttamaan yhteiskunnallista palvelutehtäväänsä muokkaamalla omaa toimintaansa yhä tiiviimmäksi osaksi paikallista elinkeinoelämää ja globaalia tietotaloutta. Työelämäprofessuurien käytön rationaliteetit noudattelevat akateemisen kapitalismin tietojärjestelmää ja haastavat julkishyödykkeen tietojärjestelmälle sekä sivistysyliopistoajattelulle tyypillisiä arvoja ja käsityksiä.