Sosiaalisen statuksen ja luottamuksen yhteys suomalaisten yksinäisyyteen : Subjektiivisen yksinäisyyden yhteiskunnallisten taustatekijöiden merkitys Suomessa
Välimäki, Antti (2023)
Välimäki, Antti
2023
Yhteiskuntatutkimuksen maisteriohjelma - Master's Programme in Social Sciences
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2023-05-24
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202304244265
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202304244265
Tiivistelmä
Tässä sosiaalipolitiikan pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan subjektiivisen yksinäisyyden yhteyttä sosiaaliseen statukseen. Subjektiivista yksinäisyyttä on aikaisemmassa tutkimuskirjallisuudessa selitetty sosiaalisella eristyneisyydellä ja sosiaalisella statuksella. Subjektiivisessa yksinäisyydessä korostuu ihmissuhteiden laatu ja ilmiön monitahoisuus. Tutkielman muuttujavalinnoissa on hyödynnetty yksinäisyystutkimuksen tunnistamia tekijöitä, kuten sosiaalista statusta, sosiaalista luottamusta, institutionaalista luottamusta, perhe- ja paikallisyhteisyyttä sekä yhdistys- ja järjestöjäsenyyttä. Yksinäisyyden ymmärtäminen kokonaistavaltaisesti on yhteiskunnallisesti tärkeää, koska yksinäisyys on yksi merkittävimmistä terveyttä heikentävistä tekijöistä Suomessa.
Tutkielmassa käytettiin Hyvinvointitutkimus 2017 -aineistoa (N=2650), jonka aiheena on suomalaisen väestön hyvinvointi. Tutkielman tutkimuskysymyksinä ovat 1. Selittääkö korkeimpaan sosiaaliseen statusluokkaan kuuluminen todennäköisyyttä kokea itsensä ei-yksinäiseksi? ja 2. Selittääkö subjektiivista yksinäisyyttä paremmin perhe- ja paikallisyhteisyys, sosiaalinen ja institutionaalinen luottamus, yhdistys- ja järjestöjäsenyys yksilön kuin sosiaalinen status? sekä 3. Mikä on matalan statusluokan ja korkean statusluokan prosenttiyksikkö ero subjektiivisessa yksinäisyydessä?
Tutkielman kontribuutio on vahvistaa näkemystä siitä, että yksinäisyys on monen eri tekijä summa ja subjektiivista yksinäisyyttä ei voida selittää alhaisella yhteiskunnallisella asemalla. Tutkielman tutkimusasetelma mahdollistaa sen, että aikaisemman tutkimuksen tunnistamia yksinäisyyden relevantteja syitä voidaan tarkastella monimuuttujamenetelmällä samanaikaisesti yhdessä mallissa. Tutkielmassa hyödynnettiin ristiintaulukointia ja askeltavaa logistista regressioanalyysia.
Tutkielman tuloksista nähdään, että korkea sosiaalinen luottamus selittää 9 prosenttiyksikköä voimakkaammin subjektiivista yksinäisyyttä kuin korkea sosiaalinen status. Tuloksista havaitaan myös, että alhainen ja alemman keskitason sosiaalinen status eivät ole tilastollisesti yhteydessä subjektiiviseen yksinäisyyteen, kun taas kaikki sosiaalisen luottamuksen neljä luokkaa ovat yhteydessä subjektiiviseen yksinäisyyteen. Tutkielman tulokset voidaan tiivistää siten, että sosiaalinen luottamus selittää subjektiivista yksinäisyyttä voimakkaammin kuin sosiaalinen status sekä korkean statusluokan todennäköisyys kuulua yksinäisten ryhmään on 21 prosenttiyksikköä pienempi kuin matalan statusluokan.
Tutkielman johtopäätöksenä on, että suurin osa aikaisemman tutkimuskirjallisuuden perusteella muodostetuista hypoteeseista on jätettävä voimaan. Ainoastaan hypoteesi siitä, että järjestö- ja yhdistysjäsenyys olisi tilastollisesti yhteydessä subjektiiviseen yksinäisyyteen on hylättävä. Tutkielman tuloksien perusteella voidaan päätellä, että sosiaalinen luottamus selittää paremmin subjektiivista yksinäisyyttä kuin sosiaalinen status. Tulokset osoittavat, että yksinäisyyttä voidaan selittää korkealla sosiaalisella statuksella, sosiaalisella ja institutionaalisella luottamuksella sekä perhe- ja paikallisyhteisyydellä. Tutkielma tuloksien perusteella voidaan ehdottaa, että sosiaalinen luottamus huomioidaan entistä paremmin suomalaista yksinäisyyttä tarkastelevissa tutkimuksissa. Tuloksia voidaan myös hyödyntää yksinäisyyttä vähentävissä ratkaisuissa.
Tutkielmassa käytettiin Hyvinvointitutkimus 2017 -aineistoa (N=2650), jonka aiheena on suomalaisen väestön hyvinvointi. Tutkielman tutkimuskysymyksinä ovat 1. Selittääkö korkeimpaan sosiaaliseen statusluokkaan kuuluminen todennäköisyyttä kokea itsensä ei-yksinäiseksi? ja 2. Selittääkö subjektiivista yksinäisyyttä paremmin perhe- ja paikallisyhteisyys, sosiaalinen ja institutionaalinen luottamus, yhdistys- ja järjestöjäsenyys yksilön kuin sosiaalinen status? sekä 3. Mikä on matalan statusluokan ja korkean statusluokan prosenttiyksikkö ero subjektiivisessa yksinäisyydessä?
Tutkielman kontribuutio on vahvistaa näkemystä siitä, että yksinäisyys on monen eri tekijä summa ja subjektiivista yksinäisyyttä ei voida selittää alhaisella yhteiskunnallisella asemalla. Tutkielman tutkimusasetelma mahdollistaa sen, että aikaisemman tutkimuksen tunnistamia yksinäisyyden relevantteja syitä voidaan tarkastella monimuuttujamenetelmällä samanaikaisesti yhdessä mallissa. Tutkielmassa hyödynnettiin ristiintaulukointia ja askeltavaa logistista regressioanalyysia.
Tutkielman tuloksista nähdään, että korkea sosiaalinen luottamus selittää 9 prosenttiyksikköä voimakkaammin subjektiivista yksinäisyyttä kuin korkea sosiaalinen status. Tuloksista havaitaan myös, että alhainen ja alemman keskitason sosiaalinen status eivät ole tilastollisesti yhteydessä subjektiiviseen yksinäisyyteen, kun taas kaikki sosiaalisen luottamuksen neljä luokkaa ovat yhteydessä subjektiiviseen yksinäisyyteen. Tutkielman tulokset voidaan tiivistää siten, että sosiaalinen luottamus selittää subjektiivista yksinäisyyttä voimakkaammin kuin sosiaalinen status sekä korkean statusluokan todennäköisyys kuulua yksinäisten ryhmään on 21 prosenttiyksikköä pienempi kuin matalan statusluokan.
Tutkielman johtopäätöksenä on, että suurin osa aikaisemman tutkimuskirjallisuuden perusteella muodostetuista hypoteeseista on jätettävä voimaan. Ainoastaan hypoteesi siitä, että järjestö- ja yhdistysjäsenyys olisi tilastollisesti yhteydessä subjektiiviseen yksinäisyyteen on hylättävä. Tutkielman tuloksien perusteella voidaan päätellä, että sosiaalinen luottamus selittää paremmin subjektiivista yksinäisyyttä kuin sosiaalinen status. Tulokset osoittavat, että yksinäisyyttä voidaan selittää korkealla sosiaalisella statuksella, sosiaalisella ja institutionaalisella luottamuksella sekä perhe- ja paikallisyhteisyydellä. Tutkielma tuloksien perusteella voidaan ehdottaa, että sosiaalinen luottamus huomioidaan entistä paremmin suomalaista yksinäisyyttä tarkastelevissa tutkimuksissa. Tuloksia voidaan myös hyödyntää yksinäisyyttä vähentävissä ratkaisuissa.