Häiriötekijöitä ja hiphop-uskottavuutta: Tulkintoja hiphop-artistien lähiöpuheesta ja kulttuurisesta pääomasta

Abstract

Lähiöitä koskevissa keskusteluissa alueellinen eriytyminen ja sen vaikutukset ovat viime aikoina nousseet huolenaiheeksi julkisuudessa. Suomessa usein kaupunkien laidoille sijoittuvia lähiöitä toisaalta myös määritellään uudelleen jatkuvasti median, asukkaiden ja populaarikulttuurin taholta. Etenkin hiphop-kulttuurissa kaupunkitila ja paikka ovat merkityksellisiä elementtejä. Hiphop on muodostunut marginaalisesta katukulttuurista valtavirtaiseksi ilmiöksi, joka on tunnettu erityisesti rap-musiikista. 1970-luvun New Yorkissa ja sen urbaaneissa lähiöissä vähemmistöihin afrikkalaisamerikkalaisten ja karibialaisten nuorten luomasta itseilmaisullisesta kulttuurista muodostunut ilmiö on sulautunut osaksi globaaleja nuorisokulttuureja. Hiphopin parista on mahdollista kommentoida kaupunkien elämään ja arkeen sekä politiikkaan liittyviä teemoja.

Tässä tutkielmassa yhdistän teoreettisesti hiphop- ja kaupunkitutkimuksen sekä kulttuurisosiologian käsitteitä. Tutkielmalla otan kantaa ajankohtaisiin keskusteluihin lähiöstä ja nuorten kulttuureista. Analysoin lähiön diskursiivista rakentumista hiphop-artistien puheessa ja lähiön kytkeytymistä kulttuuriseen pääomaan. Kulttuurisen pääoman käsite juontaa juurensa Pierre Bourdieun sosiologiseksi klassikoksi muodostuneesta pääoman lajien teoriasta. Tässä tutkielmassa sovellan kulttuurisen pääoman käsitettä, ja hyödynnän etenkin Sarah Thorntonin luomaa ja Sune Qvotrup Jensenin kehittämää alakulttuurisen pääoman käsitettä sekä Mike Savagen nousevan kulttuurisen pääoman käsitettä. Lähiötä tarkastelen ensisijaisesti sosiaalisena ja kulttuurisena kaupunkitilana.

Tutkimusaineisto on yhdistelmä YouTubessa julkaistuja musiikkijournalistisia haastatteluja sekä toteuttamiani tutkimushaastatteluja. Aineisto koostuu yhteensä neljän hiphop-artistin haastattelupuheesta. Olen analysoinut aineistoa diskurssianalyysin menetelmin. Analyysissa painotan kulttuurisen jatkumon näkökulmaa, jolloin teoreettinen ymmärrykseni kehystää aineistosta tekemiäni tulkintoja.

Keskeiset tutkimustulokset kiteytyvät kolmeen diskursiiviseen kokonaisuuteen, jotka olen paikantanut aineistosta. Ensimmäisessä kokonaisuudessa korostuvat merkitykset lähiön erillisyydestä, väkivallasta ja siihen liittyvistä sosiaalisista säännöistä, joita kuvataan esimerkiksi mentaliteetin käsitteellä. Merkityksenantojen vaihtelua kuvaavat kokemukset kaupungin keskustaan suuntautuvasta liikkeestä. Alakulttuurinen kaupunkipääoma, ruumiillinen pääoma ja kaupunkipääoma kytkeytyvät puhetapojen kokonaisuuteen. Toisessa diskursiivisessa kokonaisuudessa lähiön resurssit näyttäytyvät kokemustiedon ammentamisena hiphopiin sekä yrittäjähenkisyyteen kasvamisena. Resurssit eivät kuitenkaan ole yksiselitteisesti hyödynnettävissä, vaan toimivat tietyissä konteksteissa. Kolmannessa kokonaisuudessa lähiö rakentuu arkisuusdiskurssin kautta turvalliseksi toiminnan kentäksi. Jäsennystavan voi tulkita olevan ristiriitainen suhteessa muihin aineistosta paikantamiini diskursseihin.

Tutkielman tulokset osoittavat, kuinka puhetapojen voi nähdä heijastavan lähiötä ongelmakeskeisenä alueena. Samanaikaisesti kuitenkin puhutaan lähiöiden leimaantumista vastaan ja alleviivataan niiden arkisuutta. Nämä puhetavat lähiöistä limittyvät toisiinsa ja toimivat esimerkkinä merkityksenantojen moninaisuudesta. Tulokset ohjaavat tarkastelemaan nuorilähtöisen toiminnan merkitystä lähiöissä ja kaupungeissa.