Sakkolasta Koppalaan: Karjalan lastenkotilasten sijoittamien talvi- ja jatkosodassa

Abstract

Pro gradu- tutkielmani käsittelee Karjalan-Kannakselta ja Laatokan-Karjalasta talvi- ja jatkosodan aikana evakuoitujen lastenkotien sijoittamista ja evakkolastenkotien pärjäämistä sijoituspaikoissaan. Tarkastelen sitä, miten lastenkotien evakuointi tapahtui, kuka toimista vastasi ja miten lapsille kävi. Toista maailmansotaa käsittelevä tutkimus on suosittua ja myös lasten sotaa ja sotakokemuksia on tutkittu runsaasti niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Tutkimus ulottuu lastensuojelun kentälle monin tavoin. Niin sotalasten lähettäminen Ruotsiin kuin tarpeellisen turvan ja huolenpidon järjestäminen kaikille lapsille on ollut osa lastensuojelullisia toimia. Vaikka tutkimusta lasten sodasta ja evakkolapsista on tehty runsaasti, on lastenkotilasten sotataival jäänyt syystä tai toisesta keskustelusta syrjään. Talvisodan evakuoinneissa noudatettiin evakuointisuunnitelmia, jotka oli laadittu 1920-luvulla. Näissä suunnitelmissa ei huomioitu siviiliväestön erityistarpeita ja suunnitelmien puutteellisuus korostui laitosten evakuoinnissa, sillä ne oli tarkoitus siirtää turvaan sodan alta samaan aikaan muun väestön kanssa. Lisäksi laitosten oli määrä huolehtia itse sijoituspaikan löytämisestä, mikä osoittautui hyvin haasteelliseksi. Se, millaisia haasteita evakuointi on aiheuttanut, heijastuu myös käytettävissä olevaan aineistoon. Lastenkotien jälkeensä jättämä sota-aikainen aineisto on hajanaista paitsi ajallisesti myös alueellisesti. Aineisto koostuu pitkälti viranomaisdokumenteista, jotka oli määrä lähettää tarkasteltavaksi sosiaaliministeriöön. Sodan aikana tavoite ei ole kuitenkaan täyttynyt toivotulla tavalla, minkä seurauksena arkistoissa on esimerkiksi lastenkotien vuosikertomuksia vain rajallisesti ja kattavan kokonaiskäsityksen luominen etenkin evakuoitujen lastenkotien toiminnasta talvi- ja jatkosodan aikana on haastavaa. Viranomaisdokumenteista koostuvan aineiston avulla on kuitenkin mahdollista tarkastella lastenkodeille annettujen tavoitteiden toteutumista niin tarkoituksenmukaisten tilojen kuin riittävän, koulutetun henkilökunnan osalta.

Tarkastelemalla evakuoituja lastenkoteja, erottuu kolme tarinallista päälinjaa. Osa lastenkodeista evakuoitiin turvaan isommista kaupungeista maaseudulle ja nämä lastenkodit saivat viettää, jos ei koko sodan aikaa niin ainakin pitkiä aikoja, usein itselleen tutussa ympäristössä, kuten kesäsiirtoloissa. Tällaiset lastenkodit vaikuttavat pärjänneen sodan aikana melko hyvin. Toisen ryhmän muodostavat ne lastenkodit, jotka evakuoitiin sotatoimialueelta ja löysivät sijoituspaikan heti tai asuttuaan hetkellisesti väliaikaisissa tiloissa. Kolmannen ryhmän evakkotaival oli huomattavasti haasteellisempi, sillä vakinaista asuinpaikkaa ei löytynyt sodan kuluessa. Tarkasteltaessa sota-ajan lastenkotien toimintaa on keskiössä tarkoituksenmukaiset tilat, joihin lastensuojelussa on pyritty sisällissodan vuosista alkaen – eikä tavoitetta täysin olla vieläkään saavutettu. Talvi- ja jatkosodan aikana myös riittävän ravinnon tarjoamiseen, vaatetukseen ja koulunkäyntiin liittyi haasteita, joita ei kaikissa tapauksissa saatu ratkaistua. Myös tältä osin tarpeellisen hoivan tarjoaminen noudatteli edellä mainittua kolmijakoa. Vaikka lastenkotien toiminnassa, ja lastensuojelussa kaikkineen, ei talvi- ja jatkosodan aikana kyetty täyttämään toiminnalle asetettuja keskeisiä tavoitteita, ei kyse ole piittaamattomuudesta lasten hyvinvointia kohtaan. Vaikuttaakin siltä, että tavoitteisiin pyrittiin pääasiallisesti hyvin sinnikkäästi, onnistuttiin tavoitteiden täyttämisessä tai ei.