Väliyhteisön muodostuminen ulkomaille
Vataja, Santeri (2023)
Vataja, Santeri
2023
Kauppatieteiden maisteriohjelma - Master's Programme in Business Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2023-04-20
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202304133693
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202304133693
Tiivistelmä
Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on tutkia ulkomaisten väliyhteisöjen osakkaiden verotuksesta annettua lakia (16.12.1994/1217) eli väliyhteisölakia (lyhennettynä VYL). Tutkielman tarkoituksena on kartoittaa sitä, missä tapauksissa suomalaiselle verovelvolliselle voi muodostua väliyhteisö ulkomaille väliyhteisölain säännösten perusteella.
Tutkielmassa käytetään pääasiallisesti oikeusdogmatiikkaa eli lainoppia, sillä tutkielma perustuu erityisesti väliyhteisölain 1–3 §:ien sanamuotojen tarkasteluun. Lainopin apuna käytetään oikeushistoriallista ja -vertailevaa näkökulmaa.
Tutkimuksessa selvisi, että väliyhteisölailla on monia erilaisia tarkoituksia. Tärkeimpänä tavoitteena on se, että lain tulee ehkäistä verotettavan tulon siirtämistä Suomesta sellaiselle lainkäyttöalueelle, jossa verotuksen tosiasiallinen taso on matala. Lisäksi väliyhteisölain tarkoituksena on turvata Suomen yhteisöveropohjaa. Näiden ohella väliyhteisölaki pyrkii estämään harmaata taloutta ja veronkiertoa, jota toteutetaan erityisesti veroparatiisien avulla. Väliyhteisölaki on täyttänyt tarkoituksensa varsin hyvin. Toisaalta laki ei toimi tarpeeksi riittävänä pelotteena, sillä jotkut luonnolliset henkilöt eivät ilmoita veroilmoituksellaan omistamistaan väliyhteisöistä. Lain tarkoitus ei ole muuttunut ajan saatossa suuresti edes veronkiertodirektiivistä huolimatta.
Kun arvioidaan sitä, voidaanko ulkomailla sijaitsevaa niin sanottua yksikköä pitää lain mukaisena väliyhteisönä, on yksikön täytettävä kaikki VYL 2 §:n mukaisen pääsäännöksen vaatimukset. Kyseisten vaatimusten mukaan Suomessa sijaitsevalla verovelvollisella tulee olla 25 prosentin määräysvalta yksikössä. Määräysvallan käsite on sinänsä ongelmallinen, että sille ei ole annettu minkäänlaista tarkkarajaista määritelmää. Tämän ohella VYL 2 §:n perusteella yksikön on sijaittava sellaisella lainkäyttöalueella, jonka verotuksen tosiasiallinen taso on vähemmän kuin 3/5 Suomen yhteisöverotuksen tasosta. Erityisesti ulkomaisen lainkäyttöalueen verotuksen tosiasiallisen tason laskenta on aiheuttanut tulkintaongelmia.
Väliyhteisölain 3 §:ssä on taloudellisen toiminnan poikkeussäännös, jonka mukaan ulkomaista yksikköä ei pidetä lain tarkoittamana väliyhteisönä siitäkään huolimatta, että VYL 2 §:n vaatimukset täyttyisivät. Poikkeussäännöksen mukaan yksikön on harjoitettava tosiasiallista taloudellista toimintaa lainkäyttöalueellaan ja sen tulee olla tosiasiallisesti asettautunut sinne. Euroopan talousalueen ulkopuolelle sijoittautuneisiin yksiköihin kohdistuu muitakin vaatimuksia, joihin liittyy omia tulkintaongelmia. Taloudellisen toiminnan arvioinnin ongelmana se, että tarkastelu on erittäin tapauskohtaista, eikä lakiin liittyviin kriteereihin voida asettaa yleispäteviä määrällisiä tai laadullisia raja-arvoja.
Väliyhteisölaissa korostuu ennen kaikkea se, että ulkomaista yksikköä arvioitaessa väliyhteisöksi siihen liittyy useiden vaatimusten kategorinen täyttyminen. Tämä on luonut väliyhteisölainsäädännön moniportaiseksi. Erityisesti yksikön lainkäyttöalueeseen, toimialapoikkeukseen ja taloudelliseen toimintaan liittyy joitakin kriittisiä ongelmia, jotka voivat vaarantaa verovelvollisen oikeudellista varmuutta. Ongelmat liittyvät erityisesti siihen, että väliyhteisölaki on varsin riippuvainen oikeustapauksista, joita on kuitenkin muodostunut varsin vähän.
Tutkielmassa käytetään pääasiallisesti oikeusdogmatiikkaa eli lainoppia, sillä tutkielma perustuu erityisesti väliyhteisölain 1–3 §:ien sanamuotojen tarkasteluun. Lainopin apuna käytetään oikeushistoriallista ja -vertailevaa näkökulmaa.
Tutkimuksessa selvisi, että väliyhteisölailla on monia erilaisia tarkoituksia. Tärkeimpänä tavoitteena on se, että lain tulee ehkäistä verotettavan tulon siirtämistä Suomesta sellaiselle lainkäyttöalueelle, jossa verotuksen tosiasiallinen taso on matala. Lisäksi väliyhteisölain tarkoituksena on turvata Suomen yhteisöveropohjaa. Näiden ohella väliyhteisölaki pyrkii estämään harmaata taloutta ja veronkiertoa, jota toteutetaan erityisesti veroparatiisien avulla. Väliyhteisölaki on täyttänyt tarkoituksensa varsin hyvin. Toisaalta laki ei toimi tarpeeksi riittävänä pelotteena, sillä jotkut luonnolliset henkilöt eivät ilmoita veroilmoituksellaan omistamistaan väliyhteisöistä. Lain tarkoitus ei ole muuttunut ajan saatossa suuresti edes veronkiertodirektiivistä huolimatta.
Kun arvioidaan sitä, voidaanko ulkomailla sijaitsevaa niin sanottua yksikköä pitää lain mukaisena väliyhteisönä, on yksikön täytettävä kaikki VYL 2 §:n mukaisen pääsäännöksen vaatimukset. Kyseisten vaatimusten mukaan Suomessa sijaitsevalla verovelvollisella tulee olla 25 prosentin määräysvalta yksikössä. Määräysvallan käsite on sinänsä ongelmallinen, että sille ei ole annettu minkäänlaista tarkkarajaista määritelmää. Tämän ohella VYL 2 §:n perusteella yksikön on sijaittava sellaisella lainkäyttöalueella, jonka verotuksen tosiasiallinen taso on vähemmän kuin 3/5 Suomen yhteisöverotuksen tasosta. Erityisesti ulkomaisen lainkäyttöalueen verotuksen tosiasiallisen tason laskenta on aiheuttanut tulkintaongelmia.
Väliyhteisölain 3 §:ssä on taloudellisen toiminnan poikkeussäännös, jonka mukaan ulkomaista yksikköä ei pidetä lain tarkoittamana väliyhteisönä siitäkään huolimatta, että VYL 2 §:n vaatimukset täyttyisivät. Poikkeussäännöksen mukaan yksikön on harjoitettava tosiasiallista taloudellista toimintaa lainkäyttöalueellaan ja sen tulee olla tosiasiallisesti asettautunut sinne. Euroopan talousalueen ulkopuolelle sijoittautuneisiin yksiköihin kohdistuu muitakin vaatimuksia, joihin liittyy omia tulkintaongelmia. Taloudellisen toiminnan arvioinnin ongelmana se, että tarkastelu on erittäin tapauskohtaista, eikä lakiin liittyviin kriteereihin voida asettaa yleispäteviä määrällisiä tai laadullisia raja-arvoja.
Väliyhteisölaissa korostuu ennen kaikkea se, että ulkomaista yksikköä arvioitaessa väliyhteisöksi siihen liittyy useiden vaatimusten kategorinen täyttyminen. Tämä on luonut väliyhteisölainsäädännön moniportaiseksi. Erityisesti yksikön lainkäyttöalueeseen, toimialapoikkeukseen ja taloudelliseen toimintaan liittyy joitakin kriittisiä ongelmia, jotka voivat vaarantaa verovelvollisen oikeudellista varmuutta. Ongelmat liittyvät erityisesti siihen, että väliyhteisölaki on varsin riippuvainen oikeustapauksista, joita on kuitenkin muodostunut varsin vähän.