"Aina kahden vaiheilla" – Ammattilaisten interventiot ikääntyneen itsensä laiminlyönnin tilanteissa : Katsaus kansainväliseen tutkimukseen
Jäntti, Inka (2023)
Jäntti, Inka
2023
Sosiaalityön maisteriohjelma - Master's Programme in Social Work
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2023-05-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202304123664

Tiivistelmä
Tässä pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan ammattilaisten interventioita ikääntyneen itsensä laiminlyönnin tilanteissa. Ikääntyneen itsensä laiminlyönti ei ole tunnettu käsite Suomessa, mutta kansainvälisesti ja erityisesti Yhdysvalloissa se on tunnistettu yleiseksi ikääntyneiden hyvinvointia uhkaavaksi haasteeksi. Käsite tarjoaa viitekehyksen tarkastella tilanteita, joissa arvioidaan ikääntyneen kykyä päättää omista asioistaan suhteessa ammattilaisten velvollisuuteen suojella niitä, jotka eivät pysty hankkimaan apua itse.
Ikääntyneen itsensä laiminlyönti ymmärretään monin tavoin, mutta yleisesti sillä tarkoitetaan kyvyttömyyttä huolehtia välttämättömistä tarpeista, kuten ravitsemuksesta, hygienianhoidosta, asumisesta tai lääkehuollosta, mikä johtuu heikentyneestä fyysisestä ja/tai kognitiivisesta toimintakyvystä. Itsensä laiminlyönnillä voi olla vakavia seurauksia yksilön omalle terveydelle, hyvinvoinnille ja turvallisuudelle sekä tämän lähiympäristölle. Usein yksilö ei itse tunnista toimintansa vahingon riskejä ja kieltäytyy esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon tarjoamasta avusta. Tutkielman teoreettinen viitekehys kiinnitetään olennaisin osin myös gerontologiseen sosiaalityöhön, joka määritellään laaja-alaisena ikääntyneiden hyvinvointia edistävänä työnä. Tarkastelussa ovat erityisesti gerontologisen sosiaalityön menetelmät kuten arviointityö, eettiset ja oikeudelliset näkökulmat sekä tunnetason ilmiöt.
Tutkielma on toteutettu integroivana kirjallisuuskatsauksena. Menetelmän avulla arvioidaan, analysoidaan ja kootaan yhteen olemassa olevaa tutkimustietoa sekä tuotetaan kattava kokonaisuus tarkastelun kohteena olevasta ilmiöstä ja sen näkökulmista. Tutkielmassa tarkastellaan ammattilaisten interventioihin vaikuttamassa olevia taustatekijöitä sekä tunteita, joita interventiot tuovat ammattilaisissa esille. Tutkimusaineisto sisältää 16 kansainvälistä tutkimusta. Se koostuu eri tieteenalojen vertaisarvioiduista tutkimusartikkeleista sekä yhdestä sosiaalityön väitöskirjasta. Aineiston analyysissä on käytetty laadullisen sisällönanalyysin menetelmää.
Tutkimustulokset kertovat, että ammattilaisten interventioiden taustatekijät asettuvat kolmelle tasolle. Tasojen sisältä havaitaan tekijöiden jakautuvan kuuteen eri osaan, jotka ovat asiakkaaseen ja ammattilaiseen liittyvät tekijät (yksilötaso), asiakkaan ympäristöön ja moniammatilliseen työskentelyyn liittyvät tekijät (yhteisötaso), ja organisaatioihin sekä lainsäädäntöön ja politiikkaan liittyvät tekijät (yhteiskuntataso). Ammattilaisten tunteet jakautuvat ammattilaisen interventioita haastaviin ja tukeviin tunteisiin, jotka vaikeuttavat tai helpottavat ammattilaisen intervention etenemistä tai sen arviointia.
Kirjallisuuskatsaus vahvistaa ymmärrystä ikääntyneen itsensä laiminlyönnin ilmiön kokonaisvaltaisista vaikutuksista. Eettiset haasteet ja dilemmat erityisesti itsemääräämisoikeuteen liittyen ovat aineistossa yleisiä ja siihen liittyvä harkinta on ammattilaisille ristiriitaista. Esimerkiksi moniammatillisen työskentelyn haasteet, resurssien rajallisuus ja riittämätön osaaminen vaikuttavat mahdollisuuksiin toimia eettisesti. Ammattilaisten tunteet voivat kertoa riskeistä pidempiaikaiselle uupumukselle, mutta paikoin ne myös viittaavat erilaisiin tunnetaitoihin. Tutkielmassa jäsennetään ammattilaisten toiminnasta kokonaisuus, jossa interventioiden taustalla olevat tekijät ja tunteet yhdessä vaikuttavat siihen, millaista interventiota ja ratkaisun tekoa kohti ammattilainen suuntautuu. Jäsennyksessä esitetään myös tutkimustulosten ja teoriatiedon pohjalta osio, jonka kohdat huomioon ottamalla voidaan suunnata kohti ammattieettisesti tavoiteltavaa toimintaa. Ammattilaisten ja sosiaalityöntekijöiden omien eettisesti toimimisen keinojen lisäksi vastuussa ovat organisaatiot ja yhteiskunta, jotka rakentavat eettiseen toimintaan mahdollistavia olosuhteita. Jatkotutkimustarvetta nähdään muun muassa ilmiön ymmärtämisen vahvistamiselle sekä eettisten haasteiden tarkastelulle sen ympärillä. This master’s thesis examines professional interventions in situations of elder self-neglect. Elder self-neglect is not a well-known concept in Finland, but it has been recognized internationally, particularly in the United States, as a common challenge threatening the well-being of older people. The concept provides a framework for examining situations where a person’s ability to make decisions regarding their own life is assessed in relation to professionals' obligation to protect those who are unable to seek help themselves.
Elder self-neglect is understood in various ways, but generally it refers to an individual's inability to take care of essential needs such as nutrition, hygiene, housing, or medication resulting from impaired physical and/or cognitive functioning. Self-neglect can have serious consequences for an individual's own health, well- being and safety, as well as for their immediate environment. Often the individual themselves may not recognize the risks of their actions and may refuse help from social welfare and health care services. The theoretical framework is also essentially focused on gerontological social work which is defined as a broad- based work promoting the well-being of older people. The study examines gerontological social work methods such as assessment work, ethical and legal aspects, and emotional phenomena.
The thesis is conducted as an integrative literature review. This method evaluates, analyzes, and consolidates existing research to provide a comprehensive understanding of the phenomenon and its perspectives. The study examines the background factors influencing professional interventions and the emotions they evoke in professionals. The research material consists of 16 international studies including peer- reviewed research articles from various disciplines and one doctoral dissertation in social work. Qualitative content analysis is used to analyze the data.
The results indicate that the background factors affecting professionals’ interventions are divided into three levels. Within these levels, factors are distributed into six different parts, which are factors related to the client and the professional (individual-level), factors related to the client's environment and interdisciplinary work (community-level), and factors related to organizations and legislation together with policy (societal-level). The emotions of professionals are divided into challenging and supportive emotions, which hinder or facilitate the progress of the intervention, as well as its evaluation.
Literature review strengthens the understanding of the comprehensive phenomenon of elder self-neglect. Ethical challenges and dilemmas related to self-determination are common in the material and the related consideration is conflicting for professionals. For example, the challenges of multi-professional work, limited resources, and inadequate skills affect the possibilities of acting ethically. Professionals' emotions can indicate risks of long-term exhaustion but in some cases they also point to different emotional skills. The thesis structures a comprehensive view of professionals' actions, in which the factors and emotions behind the interventions together affect the direction of the professional's intervention and decision-making. Based on the research results and theoretical knowledge, the study presents a section that can be used to direct towards ethically desirable action by considering the points mentioned. In addition to professionals' and social workers' own means of ethical behavior, organizations and society are responsible for creating conditions that enable ethical action. Further research is needed, for example, to enhance understanding of the phenomenon and to examine ethical challenges around it.
Ikääntyneen itsensä laiminlyönti ymmärretään monin tavoin, mutta yleisesti sillä tarkoitetaan kyvyttömyyttä huolehtia välttämättömistä tarpeista, kuten ravitsemuksesta, hygienianhoidosta, asumisesta tai lääkehuollosta, mikä johtuu heikentyneestä fyysisestä ja/tai kognitiivisesta toimintakyvystä. Itsensä laiminlyönnillä voi olla vakavia seurauksia yksilön omalle terveydelle, hyvinvoinnille ja turvallisuudelle sekä tämän lähiympäristölle. Usein yksilö ei itse tunnista toimintansa vahingon riskejä ja kieltäytyy esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon tarjoamasta avusta. Tutkielman teoreettinen viitekehys kiinnitetään olennaisin osin myös gerontologiseen sosiaalityöhön, joka määritellään laaja-alaisena ikääntyneiden hyvinvointia edistävänä työnä. Tarkastelussa ovat erityisesti gerontologisen sosiaalityön menetelmät kuten arviointityö, eettiset ja oikeudelliset näkökulmat sekä tunnetason ilmiöt.
Tutkielma on toteutettu integroivana kirjallisuuskatsauksena. Menetelmän avulla arvioidaan, analysoidaan ja kootaan yhteen olemassa olevaa tutkimustietoa sekä tuotetaan kattava kokonaisuus tarkastelun kohteena olevasta ilmiöstä ja sen näkökulmista. Tutkielmassa tarkastellaan ammattilaisten interventioihin vaikuttamassa olevia taustatekijöitä sekä tunteita, joita interventiot tuovat ammattilaisissa esille. Tutkimusaineisto sisältää 16 kansainvälistä tutkimusta. Se koostuu eri tieteenalojen vertaisarvioiduista tutkimusartikkeleista sekä yhdestä sosiaalityön väitöskirjasta. Aineiston analyysissä on käytetty laadullisen sisällönanalyysin menetelmää.
Tutkimustulokset kertovat, että ammattilaisten interventioiden taustatekijät asettuvat kolmelle tasolle. Tasojen sisältä havaitaan tekijöiden jakautuvan kuuteen eri osaan, jotka ovat asiakkaaseen ja ammattilaiseen liittyvät tekijät (yksilötaso), asiakkaan ympäristöön ja moniammatilliseen työskentelyyn liittyvät tekijät (yhteisötaso), ja organisaatioihin sekä lainsäädäntöön ja politiikkaan liittyvät tekijät (yhteiskuntataso). Ammattilaisten tunteet jakautuvat ammattilaisen interventioita haastaviin ja tukeviin tunteisiin, jotka vaikeuttavat tai helpottavat ammattilaisen intervention etenemistä tai sen arviointia.
Kirjallisuuskatsaus vahvistaa ymmärrystä ikääntyneen itsensä laiminlyönnin ilmiön kokonaisvaltaisista vaikutuksista. Eettiset haasteet ja dilemmat erityisesti itsemääräämisoikeuteen liittyen ovat aineistossa yleisiä ja siihen liittyvä harkinta on ammattilaisille ristiriitaista. Esimerkiksi moniammatillisen työskentelyn haasteet, resurssien rajallisuus ja riittämätön osaaminen vaikuttavat mahdollisuuksiin toimia eettisesti. Ammattilaisten tunteet voivat kertoa riskeistä pidempiaikaiselle uupumukselle, mutta paikoin ne myös viittaavat erilaisiin tunnetaitoihin. Tutkielmassa jäsennetään ammattilaisten toiminnasta kokonaisuus, jossa interventioiden taustalla olevat tekijät ja tunteet yhdessä vaikuttavat siihen, millaista interventiota ja ratkaisun tekoa kohti ammattilainen suuntautuu. Jäsennyksessä esitetään myös tutkimustulosten ja teoriatiedon pohjalta osio, jonka kohdat huomioon ottamalla voidaan suunnata kohti ammattieettisesti tavoiteltavaa toimintaa. Ammattilaisten ja sosiaalityöntekijöiden omien eettisesti toimimisen keinojen lisäksi vastuussa ovat organisaatiot ja yhteiskunta, jotka rakentavat eettiseen toimintaan mahdollistavia olosuhteita. Jatkotutkimustarvetta nähdään muun muassa ilmiön ymmärtämisen vahvistamiselle sekä eettisten haasteiden tarkastelulle sen ympärillä.