Julkisten työvoimapalvelujen hajauttaminen ja julkisen hyvinvointivastuun siirtyminen

Abstract

Kansainvälisesti tarkasteltuna työvoimapalvelujen desentralisaatio eli hajauttaminen on yleistynyt merkittävästi viimeisten vuosikymmenien aikana. Suomessa työvoimapalvelujen hajauttamista on kokeiltu työllisyyden kuntakokeilujen muodossa 2010-luvulla kahdesti, sekä vuosina 2012–2015 että vuosina 2015–2018. Vuonna 2021 käynnistyi Suomen kolmas ja toistaiseksi laajin työllisyyden kuntakokeilu. Kesken kokeilun, keväällä 2023 eduskunta hyväksyi ja tasavallan presidentti vahvisti lain julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden järjestämisvastuun siirtämisestä kunnille 1.1.2025 alkaen. Työllisyyspalvelut hajautetaan valtiolta kunnille tai useammasta kunnasta muodostuville työllisyysalueille.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan julkisten työvoimapalvelujen hajauttamista julkisen hyvinvointivastuun kantamisen näkökulmasta. Hajauttamisesta tuotetun tiedon valossa tutkitaan sitä, millaiset tekijät vaikuttavat siihen, miten paikallisesti järjestetyt työvoimapalvelut kykenevät kantamaan julkisen hyvinvointivastuun hajautetussa järjestelmässä. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, missä määrin paikalliset työvoimapalvelut ovat kyenneet kantamaan julkisen hyvinvointivastuun. Julkisella hyvinvointivastuulla viitataan palveluiden lakisääteiseen järjestämisvastuun siirtämiseen ja yhteiskunnallisen ja sosiaalisen hyvinvointivastuun siirtämisen. Tarkastelussa huomioidaan myös aktiivisen työvoimapolitiikan keskeisenä taustatekijänä työvoimapalvelujen järjestämisessä.

Tutkielman aineisto muodostuu systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla kerätystä laadullisesta aineistosta koskien työvoimapalvelujen hajauttamista. Lisäksi aineistona toimii Tilastonkeskuksen StatFin-tilastotietokannasta löytyvä työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilasto. Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen aineisto on analysoitu sisällönanalyysin keinoin ja tilastoaineiston analyysissa on laskettu indeksit ja keskiarvoindeksit kuvaamaan pitkäaikaistyöttömien määrän kehitystä kokeilu- ja vertailualueilla.

Tutkielman tuloksena havaitaan, että useat tekijät kuten hajauttamisen aste, alueellisten toimijoiden välinen yhteistyö, paikallisten toimijoiden rooli, autonomia ja resurssit sekä työvoimapolitiikan paradigmamuutokset vaikuttavat siihen, miten paikalliset toimijat voivat kantaa julkista hyvinvointivastuuta hajautetuissa työvoimapalveluissa. Tilastollisen analyysin mukaan yhteiskunnallista julkista hyvinvointivastuuta heikossa työmarkkina-asemassa olevia työllistämällä on toteutettu sekä hajautetuilla että keskitetyillä alueilla, eikä täten voida eritellä hajauttamisen olevan vastuun kantamisen kannalta parempi tai huonompi ratkaisu kuin keskittäminen. Sekä hajautetuilla että keskitetyillä alueilla on pääsääntöisesti kyetty työllistämään pitkäaikaistyöttömiä, vaikka pitkäaikaistyöttömien määrä onkin jäänyt toistaiseksi korkeammaksi kuin mitä se ennen koronapandemiaa oli.

Heikossa työmarkkina-asemassa olevien palveluista ja tuesta huolehtiminen on työllistämistä laajempi kokonaisuus, joka sisältää työllistymistä edistävät monialaiset palvelut koko laajuudessaan. Tosiasiallista hyvinvointivastuun toteutumista tulisi arvioida tarkastelemalla koko palvelujen kirjoa ja sitä, onko heikossa työmarkkina-asemassa olevia kyetty auttamaan muilla tavoin kuin työllistämällä. Tutkielma lisää ymmärrystä työvoimapalvelujen hajauttamisen syistä ja seurauksista. Lisäksi tutkielma esittää universalismin idean kautta työvoimapalvelujen hajauttamisen suhteessa julkisiin hyvinvointivastuisiin ja niiden säilyttämiseen hajautetussa työvoimapalvelumallissa.