Rauhanrakennus normivaikuttamisen välineenä: Kiinan ulkopolitiikan diskursiiviset käytännöt YK:n turvallisuusneuvostossa koskien Afrikan rauhanrakennusta

Abstract

Tässä tutkielmassa tutkitaan Kiinan diskursiivisia käytäntöjä Afrikan alueellista turvallisuutta koskevissa turvallisuusneuvoston keskusteluissa. Diskursiivisiin käytäntöihin keskittymällä rauhanrakennus käsitetään yhtenä Kiinan normivaikuttamisen ulottuvuutena. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana käytetään englantilaisen koulukunnan teoriaa kansainvälisestä yhteisöstä sosiaalisena rakennelmana, mikä huomioi kansainvälisen järjestelmän normien ja sosiaalisten rakenteiden tärkeyden osana valtioiden välistä kanssakäymistä. Kiinan normivaikuttamisen tarkastelu Afrikassa ja YK:ssa on ajankohtaista, koska tutkimuskirjallisuudessa on noussut esiin Kiinan kyky ja valmius haastaa kansainvälisiä normeja. YK:n rauhanrakennus on kylmän sodan päättymisen jälkeen rakentunut vahvasti liberaalin rauhan teeseille ja paljolti Afrikkaan suuntautuvien rauhanoperaatioiden laajoille mandaateille. Kiina on turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenenä ollut ainakin osittain hyväksymässä liberaalin rauhan normeja YK:n rauhanrakennuksessa, mutta toisaalta kritisoinutkin tätä kehityskulkua. Kiinan taloudellisen ja turvallisuuspoliittisen läsnäolon lisääntyminen Afrikassa herättää kysymyksen siitä, millaisia normeja Kiina tarkalleen ottaen edistää Afrikan rauhanrakennuksessa.

Tutkimuksen aineistona on Kiinan ulkopoliittisten edustajien puheet YK:n turvallisuusneuvostossa Afrikan Rauha ja Turvallisuus-agendalla. Aineisto on rajattu koskemaan tähänastista Xi Jinpingin aikakautta, eli vuosia 2012–2022. Aineistoa lähestytään kolmiosaisella tutkimuskysymyksellä: 1) Millaisia rauhanrakennuksen diskursiivisia käytäntöjä Kiina on omaksunut Afrikan rauhanrakennusta koskevissa turvallisuusneuvoston keskusteluissa, 2) Miten ne vertautuvat YK:n kylmän sodan jälkeisiin liberaalin rauhanrakennuksen käytäntöihin, sekä 3) Mitä havaitut diskursiiviset käytännöt tarkoittavat Kiinan normivaikuttamisen kannalta? Diskursiivisten käytäntöjen analysoimiseksi menetelmänä käytetään wittgensteinilaista käytäntöteoriaa, missä käytäntöjen käsite yhdistetään Wittgensteinin kielipelin käsitteeseen. Tällöin käytännöt ymmärretään ennen kaikkea sääntöjen seuraamisena.

Kiinan puheissa nousee esiin viisi johdonmukaista, koko tarkasteluvälin kattavaa diskursiivista käytäntöä. Ensimmäisenä ”Afrikan valtioiden kapasiteetin ja suvereniteetin lujittaminen”, toisena ”sosioekonominen kehitys vastauksena köyhyyden ja alikehityksen juurisyihin”, kolmantena ”Afrikan alueellisten ja alialueellisten organisaatioiden merkityksen korostaminen”, neljäntenä ”alueellisen vakauden ja ehkäisevän diplomatian ensisijaisuus”, ja viidentenä ”yhteiseen historiaan ja identiteettiin vetoaminen”. Näiden lisäksi Xin toisella aikakaudella, eli vuodesta 2017 eteenpäin nousi esiin johdonmukainen kuudes käytäntö ”naisten ja nuorten aseman korostaminen rauhanrakennuksessa”. Kiinan diskursiiviset käytännöt linkittyvät käsitteellisesti YK:n rauhanrakennuksen liberaaliin kielipeliin, jolloin Kiina kykenee luomaan jo olemassa oleville rauhanrakennuksen käsitteille uusia intersubjektiivisia merkityksiä. Nämä merkitykset kumpuavat kuitenkin liberaalille rauhalle vastakkaisista normeista, kuten Xi Jinpingin aikakaudella yleistyneen kiinalaisen kehityksellisen rauhan viitekehyksestä. Suhteutettaessa Kiinan diskursiivisia käytäntöjä normivaikuttamiseen ja diskursiivisen vallan käsitteeseen, diskursiivisten käytäntöjen voidaan argumentoida olevan osa Kiinan normivaikuttamisen keinoja, mitkä tukevat Kiinan diskursiivisen vallan – eli agendan asettamisen kyvyn – rakentumista. Havaitut diskursiiviset käytännöt yhdistyvät täten Kiinan laajempaan normivaikuttamiseen Afrikassa ja YK:ssa, millä on implikaationsa myös muun muassa EU:n Afrikka-politiikalle.