Työmäärän arviointimenetelmät ohjelmistokehityksessä

Abstract

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia menetelmiä on olemassa työmäärän arvioimiseen ohjelmistokehityksessä, ja miten menetelmät eroavat toisistaan. Työmäärän arviointi on tärkeässä roolissa ohjelmistoprojektin suunnittelussa, seurannassa ja hallinnassa. Sen avulla projekti pystytään hinnoittelemaan oikein, yrityksen sisäisiä resursseja voidaan jakaa tehokkaasti sekä projektin etenemistä voidaan seurata ja analysoida. Ohjelmistoprojektit ovat kuitenkin usein monimutkaisia ja laajoja, mikä tekee työmäärän arvioinnista haastavaa. Tämän vuoksi työmäärän arviointiin on kehitetty erilaisia menetelmiä, ja aihetta tutkitaan aktiivisesti. Työ jakaantuu kahteen osaan. Ensin esittelen seitsemän erilaista työmäärän arviointimenetelmää, joita käytetään ohjelmistokehityksessä. Sen jälkeen kuvailen menetelmistä löytyneitä yhteisiä piirteitä ja vertailen menetelmiä mittausteoreettisesta näkökulmasta. Menetelmät on jaettu heuristisiin ja formaaleihin menetelmiin sen mukaan, pohjautuuko menetelmä kokemustietoon ja subjektiiviseen arviointiin vai matemaattiseen kvantifiointiin. Heuristisiin menetelmiin valitsin asiantuntija-arviot, alhaalta ylös -menetelmän ja analogisen arvioinnin. Formaaleihin menetelmiin valitsin ohjelmarivien lukumäärän, toimintopistemallin, COCOMO II-menetelmän ja neuroverkon. Tavoitteenani oli valita mukaan menetelmiä, jotka ovat erilaisia keskenään ja jotka esiintyvät laajasti alan kirjallisuudessa. Menetelmistä löydettiin kolme piirrettä, joiden avulla niitä pystyttiin vertailemaan: subjektiivisuus, näkökulman laajuus ja menetelmän käytön helppous. Havaittiin, että menetelmän subjektiivisuus vaikuttaa sen reliabiliteettiin eli siihen, kuinka tarkkoja tuloksia menetelmällä saadaan. Näkökulman laajuuden eli sen, kuinka monta työmäärään vaikuttavaa tekijää arvioinnissa otetaan huomioon, havaittiin vaikuttavan menetelmän validiteettiin, joka kuvaa menetelmän oikeellisuutta. Lopuksi havaittiin, että menetelmän käytön helppous ja nopeus vaikuttaa sen praktikaliteettiin eli edullisuuteen. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että formaaleilla säännöillä menetelmän reliabiliteetti kasvaa, mutta samaan aikaan näkökulma supistuu, koska menetelmässä ei voida ottaa ennalta määrittelemätöntä määrää työmäärään vaikuttavia tekijöitä huomioon. Mikäli taas menetelmä on sekä reliabiliteetiltaan, että validiteetiltaan hyvä, sen käyttö vaatii liikaa resursseja ja menetelmä ei ole enää kustannustehokas.