Asiantuntijan itsensä johtaminen etätyössä
Salonen, Tino (2023)
Salonen, Tino
2023
Kauppatieteiden maisteriohjelma - Master's Programme in Business Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2023-04-13
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202303293332

Tiivistelmä
Asiantuntijatyö on usein hyvin itsenäistä, mikä mahdollistaa sen tekemisen myös etäolosuhteissa. Etätyö on muutenkin yleistynyt merkittävästi viime vuosina, mutta Covid-19-pandemia asetti organisaatioiden ja asiantuntijoiden etätyökäytännöt lopulliselle koetukselle. Päätoiminen etätyö oli suurimmaksi osaksi pakollista monissa asiantuntijatöissä, eikä kotoa saanut muutenkaan juuri poistua. Lisäksi kotona olivat kaikki muutkin perheenjäsenet.
Tässä tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita asiantuntijoiden haasteista etätyössä, sekä heidän itsensä johtamisesta potentiaalisena ratkaisuna kyseisiin haasteisiin. Asiantuntijatyö ja etätyö ovat erittäin itsenäisiä työnteon muotoja, minkä vuoksi asiantuntijoiden on kyettävä johtamaan itseään onnistuakseen haastavissa työtehtävissä. Tutkimuksen tarkoitus on ymmärtää, millä tavoin asiantuntijat johtavat itseään etätyössä. Kirjallisuuden perusteella pyritään ymmärtämään asiantuntijoiden haasteita etätyössä, asiantuntijoiden etätyötä ja sen johtamista edistäviä tekijöitä sekä itsensä johtamista ja sen strategioita. Teoreettinen viitekehys pohjautuu ajatukselle itsensä johtamisen strategioista ratkaisuna asiantuntijoiden haasteisiin etätyössä.
Tutkimus toteutetaan laadullisena tutkimuksena. Haastateltavina on kahdeksan asiantuntijaa, jotka ovat kahta asiantuntijaa lukuun ottamatta kaikki eri yrityksistä. Haastattelujen keskeinen sisältö muodostaa tutkimuksen aineiston, joka esitellään viitekehyksen keskeisten teemojen mukaisesti. Tutkimuksen keskeisten teemojen lisäksi aineistoa teemoitellaan myös pienempiin luokkiin niiden käsittelyn ja analysoinnin selkeyttämiseksi.
Tutkimustulosten mukaan asiantuntijoiden itsensä johtamisen strategiat eroavat melko paljon kirjallisuudesta. Mahdollinen selitys tälle on se, että kirjallisuudessa itsensä johtaminen jää melko teoreettiselle tasolle, kun taas haastatellut asiantuntijat lähestyvät asiaa enemmän käytännön kautta. Asiantuntijat kuitenkin kokevat johtavansa itseään ja heillä on käytössä useita strategioita siihen, esimerkiksi oman työn aikatauluttaminen ja suunnittelu, sekä itsensä palkitseminen tauolla tai kahvilla.