TE-palvelujen järjestämisvastuun siirtäminen paikallistasolle muutosjohtamisen prosessina: Case: Lahti
Tuominen, Taisto (2023)
Tuominen, Taisto
2023
Tilintarkastuksen ja arvioinnin maisteriohjelma - Master's Programme in Auditing and Evaluation
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2023-03-14
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202303112883

Tiivistelmä
Viimeisen 20 vuoden aikana julkishallinnossa on toteutettu runsaasti hallinnollisia uudistuksia, ja osa suunnitelluista uudistuksista kaatui tai siirtyi myöhempään ajankohtaan. Pääministeri Marinin hallituksen ohjelman mukaan työllisyyspalvelujen hallinnonalat ylittävää yhteistyötä kehitetään ja kuntien roolia palveluiden järjestäjänä vahvistetaan. Tätä pyrkimystä edistettiin käynnistämällä työllisyyden kuntakokeilut, joissa kokeiluihin osallistuvat kunnat vastaavat osittain alueensa TE-palveluiden tarjoamisesta. Syksyllä 2022 hallitus antoi eduskunnalle lakiesityksen julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen uudelleen järjestämisestä. Lakiesityksen mukaan mm. valtion nykyisin järjestämät TE-palvelut siirtyvät pääosin kuntien tai yhteistoiminta-alueiden järjestettäväksi vuonna 2025.
Tämä tutkimus liittyi Marinin hallituksen toiseksi merkittävimpään kuntia koskevaan uudistukseen hyvinvointiuudistuksen jälkeen. Tutkimuksessa tarkasteltiin Lahden kaupungin työllisyyspalveluille, miten valmisteilla oleva TE-palvelujen siirtäminen valtiolta kunnille toteutuisi kahden eri järjestämisvaihtoehdon pohjalta erityisesti muutosjohtamisen näkökulmasta. Tutkimusongelma muotoiltiin seuraavanlaiseksi kysymykseksi: Miten TE-palvelujen siirtämistä valtiolta kunnille tulisi valmistella erityisesti muutosjohtamisen näkökulmasta?
Tutkimuksessa selvitettiin eläytymismenetelmän mukaisesti kuvitteellisten tarinoiden pohjalta sitä, mitä tähän mennessä suunnitellut ja päätetyt toimet vaikuttavat kuntiin siirrettävien TE-palvelujen järjestämiseen, sekä miten maakuntatasolla toteutettava yhteistyömalli vaikuttaisi TE-palvelujen järjestämiseen. Tutkimusaineisto kerättiin eläytymismenetelmällä tammikuussa 2023, jolloin Lahden kaupungin työllisyyspalvelujen johtotiimin jäsenet kirjoittivat tarinansa kahden eri kehystarinan pohjalta.
Tämän tutkimuksen mukaan TE-palvelujen siirtämisessä paikallistasolle tulee panostaa erityisesti muutosjohtamiseen ja -valmennuksiin sekä henkilöstön osallistamiseen muutoksen valmistelussa. Tämän tulee koskea myös liikkeenluovutuksen perusteella siirtyvää henkilöstöä. Henkilöstön perehdytystarve on ilmeisen suuri, niin kuntien työntekijöiden kuin TE-hallinnosta siirtyvän henkilöstön osalta, mutta perehdytyksen sisällöissä on eroja. Muutosvalmennukset ja perehdytykset tulisi käynnistää varsin pian lain vahvistamisen jälkeen. Muutosjohtaminen on jo käynnistynyt, mm. sisäisen tiedotuksen osalta. Eduskunta käsittelee hallituksen lakiesityksen julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen uudelleen järjestämisestä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan mietinnön mukaisesti. Lain hyväksyminen tuo varmuuden suunnittelu- ja muutosprosessien jatkotyöskentelyyn, vaikka monia yksityiskohtia jää vielä avoimeksi