Terveydenhuollon ammattilaisen ja diabeetikon välisen vuorovaikutuksen merkitys omahoidolle

Abstract

Tämän laadullisen väitöskirjatutkimuksen tarkoituksena on kuvata ja ymmärtää, miten tyypin 2 diabeetikoiden vuorovaikutuskokemukset terveydenhuollon ammattilaisten kanssa ovat yhteydessä omahoitoon. Lisäksi tarkoituksena on kuvata ja arvioida, miten merkityksellisten tapahtumien tekniikka soveltuu ammattilais-potilasvuorovaikutuksen tutkimiseen. Väitöskirjatutkimuksen tavoitteena on tuottaa uutta monitieteellisesti hyödynnettävää tutkimustietoa terveydenhuollon ammattilaisen ja diabeetikon välisen vuorovaikutuksen mahdollisuuksista ja ongelmakohdista, jotka huomioon ottamalla omahoitoa on mahdollista vahvistaa. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena on tuoda enemmän esille diabeetikoiden ääntä yhteiskunnallisessa keskustelussa, jotta diabeetikoiden hoitoa olisi mahdollista kehittää entistä potilaslähtöisemmäksi. Tutkimuksen metodologisena tavoitteena on tuottaa uutta tietoa merkityksellisten tapahtumien tekniikan soveltuvuudesta tutkittaessa terveydenhuollon ammattilaisen ja potilaan välistä vuorovaikutusta sekä osoittaa keinoja tekniikan soveltamiseen jatkossa erilaisissa terveysviestinnän alan tutkimusasetelmissa.

Tässä väitöskirjatutkimuksessa tarkastellaan tyypin 2 diabeetikoiden kokemuksia lääkärien ja hoitajien kanssa tapahtuneista yksittäisistä hoidonohjauskeskusteluista, joilla on diabeetikoiden kokemusten mukaan ollut omahoitoa edistävä tai estävä merkitys. Tutkimuksessa sovelletaan merkityksellisten tapahtumien tekniikkaa, jota hyödynnetään tutkimuksen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa (Flanagan, 1954). Tutkimuksen aineisto on kerätty avoimella kyselyllä ja teemahaastattelumenetelmällä. Merkityksellisten tapahtumien tekniikan avulla varsinaisen tarkastelun kohteeksi on jäsentynyt 63 merkityksellistä tapahtumaa.

Väitöskirjatutkimus rakentuu neljästä osatutkimuksesta sekä niiden tulokset kokoavasta yhteenvedosta. Osatutkimusten tulokset kootaan yhteen tässä yhteenvedossa vastaamalla seuraaviin koko väitöskirjatutkimusta yhdistäviin tutkimuskysymyksiin: 1) miten terveydenhuollon ammattilaisen ja diabeetikon välinen vuorovaikutus edistää ja estää omahoitoa, ja 2) miten merkityksellisten tapahtumien tekniikka soveltuu terveydenhuollon ammattilaisen ja diabeetikon välisen vuorovaikutuksen tutkimiseen.

Tämän väitöskirjatutkimuksen tulos on, että terveydenhuollon ammattilaisen ja diabeetikon välinen yksittäistä hoidonohjauskeskustelua rakentava vuorovaikutus edistää ja estää omahoitoa siihen kytkeytyvän kolmen yhteistyön osa-alueen kautta, jotka ovat <i>tiedon jakaminen, sosiaalisen tuen osoittaminen ja saaminen </i>sekä <i>yhteistyöroolien määritteleminen. </i> Jos vuorovaikutuksella onnistutaan tukemaan kyseisten yhteistyön osa-alueiden toimivuutta, tällöin vuorovaikutus parhaimmillaan edistää myös omahoidon suunnittelua ja toteutusta. Mikäli vuorovaikutus ei toimi tarkoituksenmukaisesti, se voi puolestaan estää edellä esitettyjen yhteistyön osa-alueiden toimivuutta sekä omahoidon tarkoituksenmukaista suunnittelua ja toteutusta.

Terveydenhuollon ammattilaisen ja diabeetikon välisessä vuorovaikutuksessa ei ole kyse vain tehtävien suorittamisesta ja diabeetikon ongelmien ratkaisemisesta vaan myös keskinäisen suhteen huomioimisesta ja rakentamisesta vuorovaikutuksessa. Terveydenhuollon ammattilainen ja potilas rakentavat keskinäistä suhdetta viestimällä suhtautumista toiseen, itseen ja käsiteltävään asiaan sekä hallitsemalla ammattilais-potilassuhteeseen liittyviä kilpailevia merkityksenantoja <i>(kilpailevat diskurssit)</i>. Suhtautumisen viestimisen kannalta keskeisiä huomioon otettavia ominaispiirteitä ovat <i>luottamuksen rakentaminen toista osapuolta kohtaan, viestintähalukkuus, emotionaalinen läsnäolo ja asiallisuus. </i> Suhteeseen liittyvien merkityksenantojen kannalta keskeisiä kilpailevia diskurssipareja, joita terveydenhuollon ammattilaisen ja diabeetikon tulee vuorovaikutuksessa hallita, ovat <i>suhde jokaisen diabeetikon oikeutena – suhde ansaittavana tukimuotona, suhde ohjauksen areenana – suhde kontrolloinnin areenana </i> sekä <i>suhde yksilöllisenä – suhde standardoituna kokonaisuutena. </i> Diskurssiparien välisen kilpailun hallinta heijastuu niin yksittäisessä hoidonohjauskeskustelussa rakennettavaan terveydenhuollon ammattilaisen ja diabeetikon väliseen suhteeseen kuin siihen, millaiseksi diabeetikot yleisemmällä tasolla määrittelevät suhteen luonteen ja sen merkityksen osana diabeetikoiden hoitoa.

Väitöskirjatutkimuksen metodologinen tulos on, että merkityksellisten tapahtumien tekniikka soveltuu sekä ammattilais-potilasvuorovaikutuksen terveyteen liitty-vien seurausten että vuorovaikutuksen moniulotteisen luonteen tutkimiseen. Tekniikkaa sovellettaessa on kuitenkin jatkuvasti arvioitava tutkimuksen epistemologisia, metodologisia ja metodien käyttöön liittyviä valintoja ja niiden keskinäistä linjakkuutta. Lisäksi merkityksellisten tapahtumien tekniikka auttaa diabeetikoita reflektoi-maan ja jäsentämään monipuolisesti vuorovaikutusta myös yksittäisten hoidonohjauskeskustelujen tasolla – varsinkin silloin kun reflektointia on mahdollista tehdä yhdessä keskustellen.

Väitöskirjatutkimuksen tulokset osoittavat, että diabeetikoiden vuorovaikutuskokemukset ovat yhteydessä omahoitoon kytkeytyvän yhteistyön kautta omahoidon suunnittelemiseen ja toteuttamiseen. Vuorovaikutuksella ei ole merkitystä ainoastaan hoidonohjauskeskustelun sujuvuuden ja omahoidon suunnittelun kannalta, vaan sillä on merkitystä myös tarkoituksenmukaisen omahoidon toteuttamisen kannalta. Täten jokainen hoidonohjauskeskustelu on tärkeä mahdollisuus edistää omahoitoa vuorovaikutuksen keinoin tarkoituksenmukaisempaan suuntaan.

Tulokset osoittavat, että diabeetikoiden vuorovaikutuskokemukset ovat yhteydessä omahoitoon sitä kautta, miten diabeetikot ovat kokeneet terveydenhuollon am-mattilaisen kanssa tapahtuneen vuorovaikutuksen yksittäisissä hoidonohjauskeskusteluissa. Vuorovaikutuksen edistävän ja estävän merkityksen kannalta ratkaisevaa yksittäisissä hoidonohjauskeskusteluissa on, onnistuvatko osapuolet löytämään yhteisen vuorovaikutustyylin, joka rakennetaan verbaalisesti ja nonverbaalisesti diabeetikon senhetkisen viestintätyylin, toiveiden ja tarpeiden pohjalta. Kyse ei ole kuitenkaan vain diabeetikon viestintätapoihin ja -odotuksiin mukautumisesta, vaan yhteisesti rakennettavasta vuorovaikutustyylistä, jonka perusta on vuorovaikutuksen ja suhteen välisen kaksisuuntaisen ja kaksitasoisen yhteyden huomioimisessa. Samalla kun on otettava huomioon, että suhde raamittaa aina osapuolten keskinäistä vuorovaikutusta ja vuorovaikutus muovaa suhdetta, on myös huomioitava, että vuorovaikutuksen ja suhteen välinen yhteys rakentuu vähintään kahdella tasolla: suhtautumisen viestimisen lisäksi hoidonohjauksen osapuolten on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, millaiseksi he määrittelevät vuorovaikutuksessa keskinäisen suhteen luonteen. Lisäksi on huomioitava, että vuorovaikutus ei tapahdu koskaan tyhjiössä, vaan se kytkeytyy aina kontekstiinsa. Täten hoidonohjauskeskustelua rakentavaa vuorovaikutusta on yksittäisissä tilanteissa suhteutettava myös vallitsevaan kulttuuriin sekä diabeetikoiden hoidon käytäntöihin.

Väitöskirjatutkimuksen tulokset osoittavat, että diabeetikoiden kokemukset yksittäisistä hoidonohjauskeskusteluista rakentavat myös tulevia hoidonohjauskeskusteluja. Tästä syystä hoidonohjauskeskusteluja sekä niitä rakentavaa vuorovaikutusta on tärkeää reflektoida sekä terveydenhuollon ammattilaisten että diabeetikoiden toi-mesta. Reflektoinnin apuvälineenä voidaan hyödyntää tässä tutkimuksessa sovellettua merkityksellisten tapahtumien tekniikkaa, joka tarjoaa joustavana lähestymistapana molemmille osapuolille hyvät mahdollisuudet vuorovaikutuksen analysoimiseen.

The purpose of this study is to describe and understand how type 2 diabetic patients’ interpersonal communication experiences with health care professionals are related to diabetes management. Another purpose is to describe and evaluate the applicability of the critical incident technique for studying professional–patient interaction. The aim of this study is to obtain new information about the possibilities and problem areas of professional–patient interaction that can be utilized in an interdisciplinary manner when strengthening diabetes management. In addition, the aim is to bring the voice of diabetic patients out into the social discussion so that the care of diabetic patients can be developed to be more patient centered. The methodological aim is to obtain new information about the applicability of the critical incident technique when studying professional–patient interaction, as well as to show ways to apply the technique in various research settings in the field of health communication.

This study examines type 2 diabetic patients’ interpersonal communication experiences of single-care discussions that occurred with doctors or nurses and that facilitated or impeded diabetes management according to the diabetic patients’ points of views. The study applies the critical incident technique, which is utilized in the planning, implementation, and evaluation of the study (Flanagan, 1954). The diabetic patients’ experiences were collected using an open survey and semistructured interviews. With the help of critical incident technique, 63 significant interpersonal communication experiences have been selected as objects for analyses.

This study consists of four substudies and a summary summarizing their results. The results of the substudies have been gathered together by answering the following research questions that connect the entire study: 1) how professional–patient inter-action facilitates and impedes diabetes management, and 2) how critical incident technique can be applied for studying professional–patient interaction.

The results show that professional–patient interaction that builds a single-care discussion facilitates and impedes diabetes management through three subareas of collaboration: sharing information, showing and receiving social support, and defining collaboration-related roles. If professional–patient interaction succeeds in sup-porting the functioning of the respective subareas of collaboration, the professional– patient interaction will, at its best, also facilitate the planning and implementation of the diabetes management. If the professional–patient interaction does not work as intended, it might impede the functioning of the subareas of collaboration presented above and the appropriate planning and implementation of diabetes management.

The professional–patient interaction is not only about performing tasks and solving the diabetic patient’s problems, but it is also about considering and building a mutual relationship. The health care professional and diabetic patient build their mutual relationship through communicating how they view themselves, one another, and the matter at hand and by managing the competing meanings related to the professional–patient relationship (competing discourses). In terms of communicating views, key characteristics to be considered are <i>building trust in the other party, willingness to communicate, emotional presence, and appropriateness. </i> In terms of giving meanings related to the relationship, the central struggling discourses that the health care professional and diabetic patient must manage in interaction are <i>having the right to care versus deserving care, guidance versus control, and personalization versus standardization. </i> Managing the struggle of discourses is reflected not only in the relationship between the health care professional and diabetic patient built in the single-care discussion, but also in how diabetic patients define the nature of the relationship and its meaning as a part of diabetes management on a more general level.

The methodological results indicate that the critical incident technique is applicable for studying both the health-related outcomes of professional–patient interaction and its multidimensional nature. However, when applying the critical incident technique, epistemological, methodological, and method-related choices and their mutual alignment must be constantly evaluated. In addition, the critical incident technique facilitates diabetic patients in reflecting and structuring professional–patient interaction in a versatile way at the level of single-care discussions – especially when it is possible to reflect by discussing with other people.

The results show that the diabetic patients’ interpersonal communication experiences with health care professionals are related to the planning and implementation of diabetes management through diabetes management–related collaboration. The professional–patient interaction is not only important in terms of the fluency of the care discussion, but it is also important in terms of the implementation of appropriate diabetes management. Thus, every care discussion is an important opportunity to facilitate diabetes management in a more appropriate direction through professional–patient interaction.

The results show that the diabetic patients’ interpersonal communication experiences are related to diabetes management through how patients have experienced the professional–patient interaction in single-care discussions. A central element to facilitating and impeding the significance of the professional–patient interaction is whether the parties succeed in finding a common interaction style, which is built verbally and nonverbally based on the patients’ current communication style, needs, and wishes. However, it is not only about adapting to the diabetic patients’ communication habits and expectations, but it is also about a jointly constructed interaction style, the basis of which is considering the two-way and two-level relation between professional–patient interaction and relationship. Although it must be considered that the relationship always frames the mutual interaction of the parties and that the interaction shapes the relationship, it must also be considered that the relationship between interaction and relationship should be built at least on two levels: in addition to communicating views, it is important for the professional and diabetic patient to pay attention to how they define the nature of the mutual relationship in the inter-action. Moreover, it should be noted that the professional–patient interaction should never take place in a void but is always related to its context. Thus, the professional– patient interaction that builds the single-care discussions must also be related to the prevailing culture and the care practices of diabetic patients.

The results show that diabetic patients’ experiences from single-care discussions also build future care discussions. For this reason, both health care professionals and diabetic patients should reflect the functionality of care discussions and the professional–patient interaction that builds them. The critical incident technique can be used as an aid in reflection, offering both parties good opportunities for analyzing the professional–patient interaction.