Aikuisten luku- ja kirjoitustaitoon tukea tarvitsevien suomenopiskelijoiden vuorovaikutuskompetenssi ja sen kehittyminen luokkahuoneen ja arjen vuorovaikutustilanteissa

Abstract

Tässä väitöskirjassa analysoidaan luku- ja kirjoitustaitoon tukea tarvitsevien aikuisten maahanmuuttajien suomen kielen käyttöä, vuorovaikutuskompetenssia ja vuorovaikutuskompetenssin kehittymistä luokkahuoneen ja arjen vuorovaikutustilanteissa. Vuorovaikutuskompetenssilla tarkoitetaan kykyä osallistua sosiaaliseen toimintaan kulloisessakin tilanteessa tavalla, joka on vuorovaikutuskumppaneiden ymmärrettävissä ja hyväksyttävissä. Tutkimuksessa tarkastellaan vuorovaikutustilanteita, joihin aikuiset luku- ja kirjoitustaitoon tukea tarvitsevat suomen kielen opiskelijat osallistuvat toistuvasti ja joissa keskeisiä ovat tietyt sosiaaliset toiminnot, kuten sanojen selittäminen ja erilaiset pyynnöt. Tutkimuksessa analysoidaan, millaisin kielellisin, kehollisin ja materiaalisin resurssein osallistujat muotoilevat näitä toimintoja ja miten toiminnot rakentuvat ja sijoittuvat osaksi toimintajaksoja. Lisäksi työssä tarkastellaan, miten osallistujien vuorovaikutuskompetenssi kehittyy näissä toistuvissa ja osallistujille relevanteissa vuorovaikutustilanteissa.

Tutkimuksen pitkittäisaineisto on kerätty videoetnografisesti seuraten aikuisten luku- ja kirjoitustaitokoulutuksen opiskelijoiden osallistumista erilaisiin vuorovaikutustilanteisiin kahdeksan kuukauden ajan. Videoaineistoa on yhteensä kahdesta eri oppilaitoksesta ja neljästä ryhmästä. Luokkahuonevuorovaikutuksen lisäksi aineistoon kuuluu videonauhoituksia ryhmien kanssa toteutetuista pedagogisista kokeiluista, joissa opiskelijat osallistuivat erilaisiin asiointitilanteisiin. Yhteensä videoaineistoa on 123 tuntia. Nauhoitteiden lisäksi aineistoon kuuluu etnografisesti kerättyjä kenttämuistiinpanoja ja valokuvia osallistujien toiminnasta, oppimateriaaleista ja oppimisympäristöistä. Tutkimuksen teoreettis-metodologinen viitekehys on multimodaalinen keskustelunanalyysi. Analyysissa on hyödynnetty myös etnografista otetta.

Tulokset on raportoitu neljässä osatutkimuksessa. Ne näyttävät, miten luku- ja kirjoitustaitoon tukea tarvitsevat aikuiset suomenopiskelijat hyödyntävät tarkoituksenmukaisesti kehollisia ja materiaalisia resursseja oppimisprosessiensa kannalta keskeisten sosiaalisten toimintojen, esimerkiksi sanojen selittämisen ja erilaisten pyyntöjen, muotoilussa. Luokkahuonevuorovaikutuksessa ja erilaisissa luokan ulkopuolisissa asiointitilanteissa he hyödyntävät muun muassa kuvaavia ja osoittavia eleitä sekä kehollisia esityksiä, jotka ovat kytköksissä kulloisenkin vuorovaikutustilanteen materiaaliseen ympäristöön. Lisäksi erityisesti älypuhelimen ja oppimateriaalin merkitys nousee keskeiseksi erilaisten sosiaalisten toimintojen muotoilussa ja vuorovaikutuskompetenssin kehittymisessä. Tulokset näyttävät, että kielenkäyttö ja -oppiminen ovat perustavanlaatuisesti kehollisia ja kytköksissä vuorovaikutustilanteiden materiaaliseen ympäristöön. Tämä tulisi ottaa entistä paremmin huomioon sekä tutkimuksessa että aikuisten kielikoulutuksessa.

Kehollisuuden lisäksi keskustelukumppaneiden tuki on merkittävää sekä tarkasteltujen sosiaalisten toimintojen muotoilemisen että vuorovaikutustilanteiden etenemisen kannalta. Tulokset osoittavat, että vaikka yksittäisen sosiaalisen toiminnon muotoilu sujuisikin luku- ja kirjoitustaitoon tukea tarvitsevalta toisen kielen käyttäjältä suhteellisen vaivatta, toiminnan jatkaminen voi olla haastavaa: keskustelukumppanin responssi kakkoskielisen aloitteeseen voi olla yllättävä ja siihen pitäisi silti osata reagoida luontevasti. Toisen kielen oppimista koskevassa pitkittäistutkimuksessa olisikin tarkoituksenmukaista käyttää enemmän analyyttisena yksikkönä sekvenssiä: tietyntyyppisten sekvenssien vertailu eri aikapisteissä voisi tuoda selvemmin näkyväksi nimenomaan vuorovaikutuskompetenssin kehittymistä.

Luokkahuonediskurssi on erityinen ja uusi sellaiselle henkilölle, jolla on ennestään vähän koulutustaustaa. Tällaisen oppijan opinpolun kannalta voikin olla relevanttia tarkastella, miten juuri luokassa opitaan osallistumaan ja oppimaan. Tämä on merkittävää erityisesti oppimaan oppimisen strategioiden kannalta, ja näiden taitojen karttumisen tukeminen on aivan keskeistä myös kielenoppimisessa ja -opettamisessa.

Interactional competence is defined as the ability to communicate in interactions in a way that is understandable and acceptable for the interlocutors. This dissertation analyses recurrent interactions in which adult Finnish as a second language and lit-eracy students with migrational background participate in and in which certain social actions, such as vocabulary explanations and different requests, are relevant. The study examines what kind of linguistic, embodied, and material resources the partic-ipants use to formulate these social actions, and how these actions are constructed and positioned in sequences. Furthermore, the dissertation analyses how the partic-ipants’ interactional competence develops in these recurrent and relevant interac-tions.

The longitudinal data for the study were collected video-ethnographically both from classroom interactions and everyday life encounters during eight months with groups of adult second language and literacy learners in Finland. Altogether, the data involve classrooms interactions from four groups in two different institutes. There were five teachers for the groups altogether. In addition to the classroom interac-tions, four data sets come from pedagogical experiments that were conducted as part of the integration training for adult newcomers and involved participation in real life service encounters. The data comprise approximately 123 hours of video recordings, field notes, and photographs on participants’ action, teaching materials, and learning environments. The main method of analysis is multimodal conversation analysis. In addition, information gathered during ethnographic fieldwork with the participant group is utilised to obtain a holistic view on social interaction in which the partici-pants engage in.

The results have been reported in four sub-studies. They show that adult second language literacy students with migrational background draw on embodied and ma-terial resources to design social actions that are relevant for participation in class-room interactions and in various out-of-class service encounters. The analyses demonstrate that the participants draw on depictive and deictic gestures, embodied enactments, smartphone, and study materials to formulate many these social actions. The results suggest that language use and learning are fundamentally embodied phenomena and sensitive to the local material environment. This deserves more at-tention in both research and language education.

In addition to embodiment, the support by interlocutors is crucial for both the design and sequential structure of the analysed social actions. Furthermore, the re-sults demonstrate that even though an adult second language literacy student could formulate a single social action relatively easily, it might be challenging for them to continue the action in a relevant way: the co-participant might give an unexpected response and still the second language user should be able to react appropriately. Thus, we should take the sequence as the analytical unit in investigating second lan-guage interaction and learning. This could add to our understanding of the develop-ment of interactional competence.

Classroom discourse is special and new for people who have little history with formal education. From the perspective of holistic learning process of these individ-uals, it is relevant to analyse how they learn to participate and learn in the classroom. A better understanding of the resources and practices that these learners deploy in participating in interaction will provide new insight into learning-how-to-learn strat-egies, which are crucial in language learning.