Työtaisteluoikeus ja sen rajoittaminen Suomessa
Melander, Emmiina (2023)
Melander, Emmiina
2023
Kauppatieteiden kandidaattiohjelma - Bachelor's Programme in Business Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2023-02-23
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202302212546

Tiivistelmä
Tutkielman tarkoituksena on tutkita Suomessa toteutuvaa työtaisteluoikeutta sekä sen rajoja. Tutkiminen tapahtuu kolmen tutkimuskysymyksen kautta: ”Mitä työtaistelut ovat ja mihin työtaisteluoikeus perustuu?”, ”Miten työtaisteluoikeutta voidaan rajata ja millä perusteilla?” ja ”Millä tavoin ja millä perusten sosiaali- ja terveysalan työtaistelua rajattiin vuonna 2022?”. Tutkielma toteutetaan kirjallisuuskatsauksena lainopin metodein. Tutkielma täten systematisoi aihepiirin kannalta olennaisia oikeuslähteitä oikeuslähdeopin mukaisesti. Aineistona on käytetty esimerkiksi kansallista ja kansainvälistä lainsäädäntöä, oikeustapauksia sekä oikeuskirjallisuutta.
Oikeuskirjallisuuden ja oikeustapauksien mukaan työtaisteluiden taustalla ovat useimmiten taloudelliset ja edunvalvonnalliset syyt, kuten työsuhteiden eduista sopiminen. Ne liittyvät myös vahvasti työehtosopimuksiin ja työehtosopimusneuvotteluihin, ollen siten osana tärkeää työoikeudellista kokonaisuutta. Suomessa työtaisteluoikeus onkin turvattu perustuslakitasolla asti. Tämän lisäksi Suomi on sitoutunut noudattamaan useita kansainvälisiä sopimuksia, jotka turvaavat työtaisteluoikeuden. Toisaalta kansallisesta ja kansainvälisestä sääntelystä löytyy myös työtaisteluoikeuden rajoja esimerkiksi työrauhan muodossa. Tämän ylittävä rajaaminen vaatii kuitenkin työtaisteluoikeuden perusoikeusaseman vuoksi tiettyjä perusteita. Tällaiset rajaamistilanteet ovat melko harvinaisia, ja tutkielmassa tähän liittyvät tosielämän kytkökset painottuvat sosiaali- ja terveysalan vuoden 2022 työtaistelun rajaamiskeinoihin. Tältä osin tarkastellaan esimerkiksi Helsingin käräjäoikeuden suojaamistoimea sekä lakia välttämättömän terveydenhuollon ja kotihoidon turvaamisesta työtaistelun aikana eli potilasturvallisuuslakia.
Tutkielman lopputulemana onkin, että työtaisteluita on mahdollista rajoittaa monin keinoin, joskin tiukkoja rajoituksia käytetään harvoin. Esimerkiksi edellä mainitut suojaamistoimilla sekä lailla rajoittaminen ovat Suomessa poikkeuksellisia rajoituskeinoja. Useimmiten työtaistelun rajoittaminen liittyy esimerkiksi työrauhavelvoitteeseen, lakkojen siirtämiseen tai sovittelupakkoon.

Kokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [8709]