Kiertotalous talonrakentamisessa
Kalliomäki, Jaana-Kaisa (2023)
Kalliomäki, Jaana-Kaisa
2023
Rakennustekniikan kandidaattiohjelma - Bachelor's Programme in Civil Engineering
Rakennetun ympäristön tiedekunta - Faculty of Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2023-02-28
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202302102272

Tiivistelmä
Talous on toiminut teollistumisen alusta lähtien lineaarisen talousmallin mukaisesti. Tämän talousmallin mukaan toimimisen on nähty voimistavan erilaisia ongelmia, kuten ilmastonmuutosta, luonnon monimuotoisuuden vähenemistä ja niukkuutta luonnonvaroista. Ongelmiin on alettu puuttua ja yhtenä ratkaisuna on nähty kiertotalouden talousmalli. Rakennusalalla on merkittävä rooli Suomen kansantaloudessa. Samanaikaisesti ala on yksi suurimmista luonnonvarojen kuluttajista ja negatiivisten ympäristövaikutusten aiheuttajista. Rakennusalan siirtyminen kiertotalouteen on tärkeässä osassa Suomen tavoitellessa olla kiertotalouden edelläkävijä. Tämän vuoksi tässä kirjallisuusselvityksessä perehdytään siihen mitä kiertotalous merkitsee ja miten se näkyy talonrakentamisessa Suomessa.
Työssä käydään läpi kiertotalouden käsitettä, sekä tämän talousmallin taustalla olevia tekijöitä ja sen käyttöön ohjaavia ajureita, kuten esimerkiksi poliittiset ohjauskeinot, joita on tarkasteltu Euroopan unionin tasolta Suomen tasolle. Työssä kuvataan talonrakentamisen merkittävyyttä taloudellisesti ja ekologisesti tarkasteltuna, sekä miten rakennusalalla voidaan toimia kiertotalous aatteen mukaisesti Suomessa. Tämän lisäksi kerrotaan mitkä ovat kiertotaloustoimien mahdollisuudet ja haasteet.
Työn johtopäätöksinä todetaan, että kiertotalous perustuu uudelleenkäyttöön, korjaamiseen, kunnostamiseen, kierrättämiseen sekä jakamiseen ja vuokraamiseen. Elinkaarensa päässä oleva tuote voidaan käyttää uudelleen alkuperäisessä tarkoituksessaan tai uusiokäyttää raaka-aineena. Samalla vähenee jätteenmäärä ja luonnonvarojen käyttö uusiksi raaka-aineiksi, sekä energian tarve. Tarkastelun perusteella nämä tekijät voidaan tunnistaa myös talonrakentamisessa. Yksinkertaistettuna tämä näkyy materiaalitehokkuutena sekä rakennusten elinkaaren pidentämisenä ja käytön optimoimisena. Rakennusalan kiertotalouteen siirtymisessä voidaan nähdä olevan edellä lueteltujen ekologisten hyötyjen lisäksi taloudellisia ja sosiaalisia mahdollisuuksia. Kiertotalouteen siirtymisen haasteena on kuitenkin toistaiseksi talouteen, kulttuuriin, lainsäädäntöön ja säännöksiin sekä alakohtaisuuteen liittyviä haasteita.

Kokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [8780]