Terapiasuhdetta koskevan palautteen muotoilu ja vastaanottaminen: Keskustelunanalyyttinen tutkielma terapiatapaamisen arviointikeskusteluista

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan psykoterapiatapaamisten arviointikeskusteluja. Kiinnostuksen kohteena ovat terapeutin kysymysvuoroja seuraavat asiakkaan arviointivuorot sekä terapeutin arvioinnin vastaanottovuorot. Lisäksi tässä tutkielmassa tarkastellaan kokonaisten arviointijaksojen rakentumista. Tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä terapian arviointilanteen vuorovaikutuksesta. Tutkimuksessa hyödynnetyn keskustelunanalyysin avulla voidaan havainnollistaa, kuinka terapiatapaamisen arviointiaktiviteetti rakentuu terapeutin ja asiakkaan yhteistoimintana. Tämä tutkimus täydentää aiemmin tehtyä terapiasuhdetta koskevaa tutkimusta sosiaalitieteellisellä näkökulmalla.

Tämän tutkielman aineisto on kerätty yhden asiakkaan kognitiivisen koulutusterapiaprosessin aikana. Aineisto koostuu neljäntoista terapiatapaamisen arviointikeskusteluista, joita on käyty terapiaprosessin alkuvaiheessa. Terapiatapaamisen arvioinnissa hyödynnettiin tapaamisen arviointiasteikkoa (Session Rating Scale). Tarkastelun kohteena olevat arviointiaktiviteetit olivat 2–10 minuutin mittaisia riippuen siitä miten paljon keskustelua arviointiaktiviteetin sisällä syntyi. Aineistokokoelma sisälsi 56 toisiinsa verrannollista sekvenssiä, mikä mahdollisti vuorovaikutuksen tarkan havainnoinnin.

Tutkimuksessa nousi esiin, että asiakas suuntautui osin sekä myönteisten että kriittisten arvioiden antamiseen vuorovaikutuksellisesti ongelmallisena. Myönteisissä arvioissa oma-aloitteisia perusteluja ilmeni silloin, kun edellä oli annettu jo korkea arvosana. Kriittisiin arvioihin ilmaantui aina perusteluja preferenssijäsennyksen mukaisesti. Asiakas osoitti kritiikkiä kolmen perusperiaatteen mukaisesti: kritiikki kohdistui terapiaprosessiin tai terapeuttiin, kritiikki kohdistui itseen tai kritiikki kohdistui arviointiaktiviteettiin. Asiakkaan kriittisimmätkin arviot sisälsivät aina pehmentäviä elementtejä, joten niitä voidaan kutsua ambivalentisti kehystetyiksi.

Terapeutin arviointien vastaanottovuorot jakautuivat kolmeen kategoriaan. Terapeutti vastasi myönteisiin arvioihin minimipalautteilla, jotka toimivat sekvenssiä eteenpäin vievinä vuoroina. Terapeutti vastasi asiakkaan kriittisiin arvioihin joko formulaatiolla tai elaborointipyynnöllä. Terapeutti hyödynsi mahdollisuuttaan pidempään vuoroon silloin, kun potilaan arvioinnissa esiin nousseet tunteet ja kokemukset vaativat yhteistä työstämistä.

Kokonaisia arviointijaksoja tarkasteltaessa tuli esiin, miten arviointijaksoihin rakentui eräänlainen vuorovaikutuksen mikrohistoria. Myönteisten arvioiden osalta tapahtui arviointien ketjuuntumista, jolloin asiakas antoi kaikkiin kohtiin saman arvosanan. Siinä missä korkean arvosanan antaminen vaikutti luovan odotuksia antaa uudelleen sama arvosana, samaa ilmiötä ei esiintynyt kriittisten arvioiden osalta. Ambivalentisti kehystettyjen arviointien rakentuminen seurasi klassista palautteen antamisen muotoilua. Ensin aloitettiin myönteisellä huomiolla, sitä seurasi varovaista kritiikkiä ja lopuksi arviointivuoro päätettiin myönteiseen kehystykseen. Tämä rakenne oli havaittavissa sekä yhden arviointisekvenssin sisällä että kokonaisten neljästä arviointisekvenssistä muodostuvien jaksojen sisällä.

Tutkielman tärkein tulos on, että systemaattinen terapiatapaamisten arviointi ei poista terapiasuhdetta koskevan palautteen antamiseen liittyvää ongelmallisuutta vaan ennemminkin tuo sen esiin työstettäväksi. Tämän tutkielman havainnot voivat auttaa kliinikoita havaitsemaan mahdollisia ongelmallisia vuorovaikutustilanteita myös silloin, kun tapaamisen arviointiasteikon numeerinen arviointi on objektiivisesti korkea ja asteikko ei itsessään ohjaa ottamaan arviointia puheeksi asiakkaan kanssa.