Resisting neoliberal planning by manifesting the right to the city with insurgent and tactical planning praxis
Kobierska, Anna (2023)
Kobierska, Anna
2023
Arkkitehdin tutkinto-ohjelma - Master's Programme in Architecture
Rakennetun ympäristön tiedekunta - Faculty of Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2023-02-24
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202302011979
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202302011979
Tiivistelmä
Abstract
Contemporary urban development processes are largely dominated by neoliberal planning principles, on a global level. The planning paradigm uses market-based mechanisms to guide decision-making in urban development. For example, by privatising urban areas, neoliberal planning policies have harmful effects on social and environmental justice. For more inclusive, democratic and sustainable urban development it is crucial to resist neoliberal planning. As a reaction to the current unsustainable urban development, this study manifests the concept of the right to the city.
This work examines the current state of the right to the city in Finland and how its principles are implemented in practice. The aim is to explore institutional and noninstitutional ways of claiming this right. Theoretical study on the topic reveals that current Finnish policies fail to meet the objectives of the right to the city. Noninstitutional interpretations, such as self-organized planning practices, offer more promising ways to achieve the goals of the right to the city and challenge the neoliberal planning paradigm.
The research problem addresses the difficulty for planners to resist neoliberal planning. This study suggests that in order for professional and nonprofessional planners to resist oppressive structures created by neoliberal planning, they should mobilize outside of insitutions and share their expertise in community-led urban insurgencies. A spatial intervention is conducted through autoethnographic action research to gain further insights on the topic.
Theoretical research and intervention reveal the importance of emphasising insurgency in self-organised urban practices in order to support their counter-hegemonic aims. People should also have better access to information about their current rights to the city, so that they can exercise and expand them. Furthermore, the findings show that even though it is unlikely for a single intervention to achieve broader policy or hegemonic changes, the networks of insurgent practices can be the source of their emancipatory power. This research contributes to establishing the right to the city discourse in Finland and encourages further research on the topic.
Kaupunkikehitysprosessit perustuvat laajalti uusliberalistisiin periaatteisiin Suomessa ja kansainvälisesti. Uusliberalistinen suunnittelu käyttää markkinapohjaisia mekanismeja päätöksenteon ohjaamiseen kaupunkikehityksessä. Uusliberalistisella suunnittelupolitiikalla on haitallisia vaikutuksia sosiaalisen ja ympäristöoikeudenmukaisuuden toteutumiseen. Vastareaktiona uusliberalistisen suunnittelun ongelmiin tässä tutkielmassa esitellään käsite oikeus kaupunkiin (engl. right to the city). Työssä tarkastellaan, missä määrin oikeus kaupunkiin toteutuu Suomessa ja miten konseptin periaatteita hyödynnetään käytännössä. Diplomityön tavoitteena on tutkia institutionaalisia ja ei-institutionaalisia tapoja vaatia kyseistä oikeutta.
Aihetta koskeva kirjallisuuskatsaus paljastaa, ettei Suomen nykyinen politiikka täytä tyydyttävällä tavalla oikeus kaupunkiin -ajattelun asettamia tavoitteita. Ei-institutionaaliset tulkinnat, kuten itseorganisoituneet suunnittelukäytännöt, tarjoavat lupaavampia tapoja tavoitella oikeutta kaupunkiin ja haastaa uusliberalistinen suunnitteluparadigma.
Työn tutkimusongelma käsittelee suunnittelijoiden haasteita vastustaa uusliberalistista suunnittelua. Tutkielmassa ehdotetaan, että ammatillisten ja ei-ammatillisten suunnittelijoiden olisi tärkeää mobilisoitua instituutioiden ulkopuolella ja jakaa asiantuntemustaan yhteisöjohtoisessa vastarinnassa uusliberalistisen kaupunkisuunnittelun luomia alistavia rakenteita vastaan. Aiheesta saadaan diplomityössä lisää tietoa toteuttamalla kaupunki-interventio autoetnografisen toimintatutkimuksen avulla.
Kirjallisuuskatsaus ja interventio osoittavat, että on tarpeen korostaa itseorganisoitujen kaupunkikäytäntöjen kapinallisuutta, jotta voidaan tukea niiden vallitsevaa uusliberalistista hegemoniaa vastustavia tavoitteita. Havainnot korostavat myös, että ihmisillä pitäisi olla paremmat mahdollisuudet saada tietoa nykyisistä oikeuksistaan kaupunkiin, jotta he voisivat hyödyntää ja laajentaa niitä. Lisäksi löydökset osoittavat, että on epätodennäköistä, että yksittäisellä interventiolla voitaisiin saada aikaan laajempia poliittisia tai hegemonisia muutoksia, mutta kapinallisten käytäntöjen verkostot voivat olla niiden emansipatorisen voiman lähde. Tämä tutkimus edistää osaltaan oikeus kaupunkiin -diskurssin vakiinnuttamista Suomessa ja kannustaa jatkotutkimukseen aiheesta.
Contemporary urban development processes are largely dominated by neoliberal planning principles, on a global level. The planning paradigm uses market-based mechanisms to guide decision-making in urban development. For example, by privatising urban areas, neoliberal planning policies have harmful effects on social and environmental justice. For more inclusive, democratic and sustainable urban development it is crucial to resist neoliberal planning. As a reaction to the current unsustainable urban development, this study manifests the concept of the right to the city.
This work examines the current state of the right to the city in Finland and how its principles are implemented in practice. The aim is to explore institutional and noninstitutional ways of claiming this right. Theoretical study on the topic reveals that current Finnish policies fail to meet the objectives of the right to the city. Noninstitutional interpretations, such as self-organized planning practices, offer more promising ways to achieve the goals of the right to the city and challenge the neoliberal planning paradigm.
The research problem addresses the difficulty for planners to resist neoliberal planning. This study suggests that in order for professional and nonprofessional planners to resist oppressive structures created by neoliberal planning, they should mobilize outside of insitutions and share their expertise in community-led urban insurgencies. A spatial intervention is conducted through autoethnographic action research to gain further insights on the topic.
Theoretical research and intervention reveal the importance of emphasising insurgency in self-organised urban practices in order to support their counter-hegemonic aims. People should also have better access to information about their current rights to the city, so that they can exercise and expand them. Furthermore, the findings show that even though it is unlikely for a single intervention to achieve broader policy or hegemonic changes, the networks of insurgent practices can be the source of their emancipatory power. This research contributes to establishing the right to the city discourse in Finland and encourages further research on the topic.
Kaupunkikehitysprosessit perustuvat laajalti uusliberalistisiin periaatteisiin Suomessa ja kansainvälisesti. Uusliberalistinen suunnittelu käyttää markkinapohjaisia mekanismeja päätöksenteon ohjaamiseen kaupunkikehityksessä. Uusliberalistisella suunnittelupolitiikalla on haitallisia vaikutuksia sosiaalisen ja ympäristöoikeudenmukaisuuden toteutumiseen. Vastareaktiona uusliberalistisen suunnittelun ongelmiin tässä tutkielmassa esitellään käsite oikeus kaupunkiin (engl. right to the city). Työssä tarkastellaan, missä määrin oikeus kaupunkiin toteutuu Suomessa ja miten konseptin periaatteita hyödynnetään käytännössä. Diplomityön tavoitteena on tutkia institutionaalisia ja ei-institutionaalisia tapoja vaatia kyseistä oikeutta.
Aihetta koskeva kirjallisuuskatsaus paljastaa, ettei Suomen nykyinen politiikka täytä tyydyttävällä tavalla oikeus kaupunkiin -ajattelun asettamia tavoitteita. Ei-institutionaaliset tulkinnat, kuten itseorganisoituneet suunnittelukäytännöt, tarjoavat lupaavampia tapoja tavoitella oikeutta kaupunkiin ja haastaa uusliberalistinen suunnitteluparadigma.
Työn tutkimusongelma käsittelee suunnittelijoiden haasteita vastustaa uusliberalistista suunnittelua. Tutkielmassa ehdotetaan, että ammatillisten ja ei-ammatillisten suunnittelijoiden olisi tärkeää mobilisoitua instituutioiden ulkopuolella ja jakaa asiantuntemustaan yhteisöjohtoisessa vastarinnassa uusliberalistisen kaupunkisuunnittelun luomia alistavia rakenteita vastaan. Aiheesta saadaan diplomityössä lisää tietoa toteuttamalla kaupunki-interventio autoetnografisen toimintatutkimuksen avulla.
Kirjallisuuskatsaus ja interventio osoittavat, että on tarpeen korostaa itseorganisoitujen kaupunkikäytäntöjen kapinallisuutta, jotta voidaan tukea niiden vallitsevaa uusliberalistista hegemoniaa vastustavia tavoitteita. Havainnot korostavat myös, että ihmisillä pitäisi olla paremmat mahdollisuudet saada tietoa nykyisistä oikeuksistaan kaupunkiin, jotta he voisivat hyödyntää ja laajentaa niitä. Lisäksi löydökset osoittavat, että on epätodennäköistä, että yksittäisellä interventiolla voitaisiin saada aikaan laajempia poliittisia tai hegemonisia muutoksia, mutta kapinallisten käytäntöjen verkostot voivat olla niiden emansipatorisen voiman lähde. Tämä tutkimus edistää osaltaan oikeus kaupunkiin -diskurssin vakiinnuttamista Suomessa ja kannustaa jatkotutkimukseen aiheesta.