Venäjä ja historian opetuksen monopoli : Historioitsijat historian oppikirjoista
Taikina-aho, Kata (2023)
Taikina-aho, Kata
2023
Politiikan tutkimuksen maisteriohjelma - Master's Programme in Politics
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2023-02-13
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202301301871
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202301301871
Tiivistelmä
Tämä tutkielma on laadullinen vertaileva tutkimus, jossa tarkoitus on tarkastella sitä, miten venäläiset historioitsijat suhtautuvat valtiojohtoisesti tuotettuihin historian oppikirjoihin ja niiden sisältämiin virallisiin historiallisiin narratiiveihin. Tarkasteluni lähtökohtana on se, että Venäjä on ei-demokraattinen valtio, jossa kuitenkin yhä on jonkinlainen sananvapaus. Tutkielmassa vertaillaan kahdesta eri historian oppikirjasta esitettyjä kommentteja. Oppikirjoista ensimmäinen on vuodelta 2007, ja toinen vuodelta 2021.
Aineistona tutkielmassa on venäläisten historian tutkijoiden kommentit historian oppikirjoista Noveišaja istorija Rossii 1945–2006: Kniga dlja utšitelja eli Uusi Venäjän historia 1945–2006: kirja opettajalle sekä Istorija Rossii 10 eli Venäjän historia 10. Tutkielman aineisto kerättiin Yandex-hakupalvelun ja Integrum-tietokannan avulla. Aineiston keräyskriteerinä oli se, että kommentoija, tekstin kirjoittaja tai haastateltu on venäläinen historioitsija, joka kommentoi jompaakumpaa historian oppikirjaa omalla nimellään. Oppikirjoista molemmilla on sidos Venäjän valtioon. Vuonna 2007 julkaistu Uusi Venäjän historia 1945–2006: kirja opettajalle julkaistiin Vladimir Putinin hallinnon tilauksesta. Vuonna 2021 julkaistua oppikirjaa taas oli tekemässä Venäjän sotahistoriallinen seura (Rossijskoe voenno-istoritšeskoe obštšestvo, RVIO), joka perustettiin Putinin aloitteesta vuonna 2012 ja jonka puheenjohtaja Vladimir Medinski on toiminut Putinin hallinnon kulttuuriministerinä vuosina 2012–2020 ja Putinin neuvonantajana vuodesta 2020 alkaen.
Tutkimustehtävänä tutkielmassa on tarkastella sitä, miten venäläiset historioitsijat suhtautuvat näihin historian oppikirjoihin ja niiden sisältämään viralliseen historialliseen narratiiviin. Historia, kollektiivinen muisti ja historiallinen narratiivi ovat valtiolle tärkeitä, sillä ne määrittävät kansallista identiteettiä. Muisti ja identiteetti eivät ole pysyviä, vaan jatkuvasti muuttuvia prosesseja. Tutkielmani kohteena oleva historioitsijoiden keskustelu oppikirjoista ja niiden virallisesta historiallisesta narratiivista on merkityksellistä, koska se liittyy jatkuvaan muistin ja identiteetin määrittelykamppailuun.
Tutkimusaineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla siten, että laajana kehikkona toimi historiapolitiikan käsite. Kehikon kautta aineistoa teemoiteltiin kolmeen pääkategoriaan. Ensimmäinen kategoria käsittelee sitä, miten historioitsijat kommentoivat oppikirjojen asiasisältöjä. Toisen teeman kautta tarkasteltiin sitä, mikä historian opetuksen tarkoitus valtiojohtoisesti tehdyissä oppikirjoissa on ja mikä sen toisaalta historioitsijoiden mielestä pitäisi olla.
Tutkielmassa tunnistettiin sekä myötäileviä että kriittisiä suhtautumistapoja historian oppikirjojen sisältämään viralliseen historialliseen narratiiviin. Molempia oppikirjoja kritisoitiin esimerkiksi valtiokeskeisyydestä, tavallisen kansan unohtamisesta ja Stalinin ajan rikosten vähättelystä ja vääristelystä. Valtaosa historioitsijoista tulkitsi, että valtion harjoittama historiallisen narratiivin haltuun ottaminen on osa laajempaa konservatiivista käännettä Venäjällä, ja katsoi oppikirjan olevan keino kasvattaa oppilaita kansalaisuuteen ja patriotismiin. Erimielisyyksiä historioitsijoiden parissa esiintyi kuitenkin siitä, mitä patriotismi on ja tuleeko siihen kasvattaa – ainakaan historian avulla.
Aineistona tutkielmassa on venäläisten historian tutkijoiden kommentit historian oppikirjoista Noveišaja istorija Rossii 1945–2006: Kniga dlja utšitelja eli Uusi Venäjän historia 1945–2006: kirja opettajalle sekä Istorija Rossii 10 eli Venäjän historia 10. Tutkielman aineisto kerättiin Yandex-hakupalvelun ja Integrum-tietokannan avulla. Aineiston keräyskriteerinä oli se, että kommentoija, tekstin kirjoittaja tai haastateltu on venäläinen historioitsija, joka kommentoi jompaakumpaa historian oppikirjaa omalla nimellään. Oppikirjoista molemmilla on sidos Venäjän valtioon. Vuonna 2007 julkaistu Uusi Venäjän historia 1945–2006: kirja opettajalle julkaistiin Vladimir Putinin hallinnon tilauksesta. Vuonna 2021 julkaistua oppikirjaa taas oli tekemässä Venäjän sotahistoriallinen seura (Rossijskoe voenno-istoritšeskoe obštšestvo, RVIO), joka perustettiin Putinin aloitteesta vuonna 2012 ja jonka puheenjohtaja Vladimir Medinski on toiminut Putinin hallinnon kulttuuriministerinä vuosina 2012–2020 ja Putinin neuvonantajana vuodesta 2020 alkaen.
Tutkimustehtävänä tutkielmassa on tarkastella sitä, miten venäläiset historioitsijat suhtautuvat näihin historian oppikirjoihin ja niiden sisältämään viralliseen historialliseen narratiiviin. Historia, kollektiivinen muisti ja historiallinen narratiivi ovat valtiolle tärkeitä, sillä ne määrittävät kansallista identiteettiä. Muisti ja identiteetti eivät ole pysyviä, vaan jatkuvasti muuttuvia prosesseja. Tutkielmani kohteena oleva historioitsijoiden keskustelu oppikirjoista ja niiden virallisesta historiallisesta narratiivista on merkityksellistä, koska se liittyy jatkuvaan muistin ja identiteetin määrittelykamppailuun.
Tutkimusaineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla siten, että laajana kehikkona toimi historiapolitiikan käsite. Kehikon kautta aineistoa teemoiteltiin kolmeen pääkategoriaan. Ensimmäinen kategoria käsittelee sitä, miten historioitsijat kommentoivat oppikirjojen asiasisältöjä. Toisen teeman kautta tarkasteltiin sitä, mikä historian opetuksen tarkoitus valtiojohtoisesti tehdyissä oppikirjoissa on ja mikä sen toisaalta historioitsijoiden mielestä pitäisi olla.
Tutkielmassa tunnistettiin sekä myötäileviä että kriittisiä suhtautumistapoja historian oppikirjojen sisältämään viralliseen historialliseen narratiiviin. Molempia oppikirjoja kritisoitiin esimerkiksi valtiokeskeisyydestä, tavallisen kansan unohtamisesta ja Stalinin ajan rikosten vähättelystä ja vääristelystä. Valtaosa historioitsijoista tulkitsi, että valtion harjoittama historiallisen narratiivin haltuun ottaminen on osa laajempaa konservatiivista käännettä Venäjällä, ja katsoi oppikirjan olevan keino kasvattaa oppilaita kansalaisuuteen ja patriotismiin. Erimielisyyksiä historioitsijoiden parissa esiintyi kuitenkin siitä, mitä patriotismi on ja tuleeko siihen kasvattaa – ainakaan historian avulla.