”Mä en sanois, että kuka vaan voi olla suomalainen, mutta kuka vaan voi tulla suomalaiseksi”: Siviilipalvelusvelvollisten käsityksiä isänmaallisuudesta ja kansallisesta identiteetistä
Parkusjärvi, Satu (2023)
Parkusjärvi, Satu
2023
Politiikan tutkimuksen maisteriohjelma - Master's Programme in Politics
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2023-01-30
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202301261785
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202301261785
Tiivistelmä
Tässä tutkielmassa tarkastellaan 18–28-vuotiaiden siviilipalvelusta suorittavien suomalaisten käsityksiä isänmaallisuudesta, jota peilataan kansallisen identiteetin kautta. Tutkielmassa selvitetään, mitä tutkittavat ymmärtävät isänmaallisuuden tarkoittavan, millaisia asioita he liittävät isänmaallisuuteen ja mitä isänmaallisuus heille merkitsee. Isänmaallisuus yhdistetään usein maanpuolustustahtoon, mutta siviilipalvelusta suorittavat nuoret eivät kuitenkaan syystä tai toisesta tahdo suorittaa aseellista tai aseetonta varusmiespalvelusta. Näin ollen heidän käsityksiensä voi olettaa eroavan perinteisestä isänmaallisuudesta ja tuovan erilaisia näkökulmia isänmaallisuutta koskevaan keskusteluun.
Tutkimusaineisto muodostuu kymmenestä siviilipalvelusvelvollisen haastattelusta. Tutkimusaineisto analysoidaan hyödyntäen teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu isänmaallisuuden, nationalismin ja kansallisen identiteetin käsitteiden ympärille. Edellä mainitut käsitteet ovat tiiviissä yhteydessä toisiinsa jopa siten, että isänmaallisuus ja nationalismi mielletään joissain tapauksissa toistensa synonyymeiksi, vaikka niille on esitetty eroavat määritelmät. Isänmaallisuudella on usein positiivinen konnotaatio, kun taas nationalismi puolestaan herättää negatiivisia mielleyhtymiä. Teoreettisen viitekehyksen ydintä on oman ryhmän, ”meidän” erottautuminen ryhmän ulkopuolisista, ”muista”. Isänmaallisuuden, nationalismin ja kansallisen identiteetin käsitteiden avulla tulkitaan haastateltujen siviilipalvelusvelvollisten isänmaallisuuskäsityksiä.
Ennakko-oletuksesta poiketen tutkimusaineistosta selviää, että siviilipalvelusvelvolliset määrittelevät isänmaallisuuden pääosin vakiintunein käsittein ja osittain fraasinomaisesti. Keskeisessä roolissa haastateltavien isänmaallisuusmäärittelyissä ovat uhrautuminen, kiintymys maahan, identifioituminen maahan, kiinnostus maan hyvinvoinnista ja kulttuurin arvostaminen. Haastateltavat yhdistävät isänmaallisuuteen sellaisia arvoja ja asenteita, jotka eivät kaikissa tapauksissa sovi heidän omaan arvomaailmaansa, mikä johtaa vähäiseen isänmaallisuuden kokemukseen. Edellä esitetty edustaa tutkittavien näkemystä isänmaallisuudesta keinona, ei päämääränä itsessään; isänmaallisuus nähdään hyvänä asiana vain niin kauan, kun sen avulla luodaan yhteisöllisyyttä erilaisten ihmisten välille, mutta ihmisten liialliseen erotteluun painottuessaan isänmaallisuutta ei pidetä enää arvokkaana. Haastateltavien isänmaallisuus ei saa nationalistisia piirteitä vaan ilmentää ”rakentavaa” isänmaallisuutta. Kansallisen identiteetin osa-aineksina nähdyillä symboleilla ja myyteillä ei ole suurta merkitystä haastateltavien isänmaallisuuskäsityksiin, vaan niiden katsotaan ennemmin kuvaavaan suomalaisuutta yleisesti.
Tutkielman keskeinen havainto on isänmaallisuuden perinteisen määrittelyn ja liberaalin kansakäsityksen välinen ristiriita. Haastateltuja siviilipalvelusvelvollisia yhdistää poikkeuksetta liberaali kansakäsitys, eli näkemys siitä, että aitoja suomalaisia ovat ne henkilöt, jotka itse identifioituvat suomalaisiksi ja haluavat osallistua suomalaiseen kulttuuriin riippumatta syntyperästä tai kielitaidosta. Siitä huolimatta, että kaikki haastateltavat samastuvat suomalaisuuteen ja kokevat yhteiskuntaan kuulumisen tärkeäksi, ei haastateltavien tunne isänmaallisuudesta ole yhtä voimakas. Vahva kansallinen identiteetti ei siten suoranaisesti johda vahvaan isänmaallisuuteen, minkä voi tulkita liittyvän haastateltavien suhteellisen perinteisen isänmaallisuuskäsityksen ja liberaalin kansakäsitteen väliseksi ristiriidaksi.
Tutkimusaineisto muodostuu kymmenestä siviilipalvelusvelvollisen haastattelusta. Tutkimusaineisto analysoidaan hyödyntäen teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu isänmaallisuuden, nationalismin ja kansallisen identiteetin käsitteiden ympärille. Edellä mainitut käsitteet ovat tiiviissä yhteydessä toisiinsa jopa siten, että isänmaallisuus ja nationalismi mielletään joissain tapauksissa toistensa synonyymeiksi, vaikka niille on esitetty eroavat määritelmät. Isänmaallisuudella on usein positiivinen konnotaatio, kun taas nationalismi puolestaan herättää negatiivisia mielleyhtymiä. Teoreettisen viitekehyksen ydintä on oman ryhmän, ”meidän” erottautuminen ryhmän ulkopuolisista, ”muista”. Isänmaallisuuden, nationalismin ja kansallisen identiteetin käsitteiden avulla tulkitaan haastateltujen siviilipalvelusvelvollisten isänmaallisuuskäsityksiä.
Ennakko-oletuksesta poiketen tutkimusaineistosta selviää, että siviilipalvelusvelvolliset määrittelevät isänmaallisuuden pääosin vakiintunein käsittein ja osittain fraasinomaisesti. Keskeisessä roolissa haastateltavien isänmaallisuusmäärittelyissä ovat uhrautuminen, kiintymys maahan, identifioituminen maahan, kiinnostus maan hyvinvoinnista ja kulttuurin arvostaminen. Haastateltavat yhdistävät isänmaallisuuteen sellaisia arvoja ja asenteita, jotka eivät kaikissa tapauksissa sovi heidän omaan arvomaailmaansa, mikä johtaa vähäiseen isänmaallisuuden kokemukseen. Edellä esitetty edustaa tutkittavien näkemystä isänmaallisuudesta keinona, ei päämääränä itsessään; isänmaallisuus nähdään hyvänä asiana vain niin kauan, kun sen avulla luodaan yhteisöllisyyttä erilaisten ihmisten välille, mutta ihmisten liialliseen erotteluun painottuessaan isänmaallisuutta ei pidetä enää arvokkaana. Haastateltavien isänmaallisuus ei saa nationalistisia piirteitä vaan ilmentää ”rakentavaa” isänmaallisuutta. Kansallisen identiteetin osa-aineksina nähdyillä symboleilla ja myyteillä ei ole suurta merkitystä haastateltavien isänmaallisuuskäsityksiin, vaan niiden katsotaan ennemmin kuvaavaan suomalaisuutta yleisesti.
Tutkielman keskeinen havainto on isänmaallisuuden perinteisen määrittelyn ja liberaalin kansakäsityksen välinen ristiriita. Haastateltuja siviilipalvelusvelvollisia yhdistää poikkeuksetta liberaali kansakäsitys, eli näkemys siitä, että aitoja suomalaisia ovat ne henkilöt, jotka itse identifioituvat suomalaisiksi ja haluavat osallistua suomalaiseen kulttuuriin riippumatta syntyperästä tai kielitaidosta. Siitä huolimatta, että kaikki haastateltavat samastuvat suomalaisuuteen ja kokevat yhteiskuntaan kuulumisen tärkeäksi, ei haastateltavien tunne isänmaallisuudesta ole yhtä voimakas. Vahva kansallinen identiteetti ei siten suoranaisesti johda vahvaan isänmaallisuuteen, minkä voi tulkita liittyvän haastateltavien suhteellisen perinteisen isänmaallisuuskäsityksen ja liberaalin kansakäsitteen väliseksi ristiriidaksi.