Mallitaloista kokemuksen malleja? Modernisoituvat suomalaiset maalaiskodit 1920- ja 1930-luvuilla sosiaalisesti tuotettuna kokemusrakenteena

Abstract

Tutkin väitöstyössäni muuttuvaa asumisen kokemusta modernisoituvissa maalaiskodeissa 1920- ja 1930-lukujen Suomessa. Työni edustaa laadullista tutkimusta ja sen perusasetelma pohjaa tilan sosiaalisen tuottamisen teoriaan. Menetelmällisesti keskityn työssäni erityisesti tutkimuskäsitteiden avulla tapahtuvaan sisällönanalyysiin. Ymmärrän modernisaation fenomenologisen tutkimusotteen kautta tarkasteltavana ilmiönä. Tutkimuksen keskeisenä analyysin käsitteenä toimii aiemmassa arkkitehtuurin historian tutkimuksessa käytetty anti-moderni modernismi. Sen avulla tarkastelen maalaiskotien modernisaatiota perinteiden ja uutuuksien yhteensovittamisen tilana. Maaseudulla asuneiden viljelijöiden ja käsityöläisten kotien modernisaatio tapahtui Suomessakin paikallisten perinteiden ja ylirajaisten modernististen ihanteiden yhteensovittamisena. Teknisten uudistusten hitaahkon etenemisen vuoksi Suomessa merkittävää oli kotien tilajärjestyksen muutokset. Keskeiset aineistoni muodostuvat kolmesta suuremmasta kokonaisuudesta: ensinnä tutkin työssäni maataloudellisten järjestöjen rakennusneuvontaa koskevia arkistoaineistoja sekä niiden toiminnassa tuotettuja rakennusoppaita. Tässä esimerkkitapauksena toimii Pienviljelijäin Keskusliitto. Toiseksi analysoin 1920- ja 1930-luvuilla laadittuja asuintalojen tyyppisuunnitelmia sekä koulutettujen asiantuntijoiden tuottamaa valokuva-aineistoa kodeista asuinrakennusten ja kodin tilan visuaalisen representoinnin välineinä. Kolmanneksi tutkin 1900-luvulla eri vuosikymmeninä koottuja muistitietoaineistoja asumisen kokemuksen näkökulmasta. Aineistojen kautta valottuu vuorovaikutusverkosto, jossa asuminen muuntuvassa maalaiskodin tilassa ja kokemus siitä muovautuivat.

Tarkastelemalla rakentamista ja asumisen muotoja koskenutta neuvontaa olen havainnollistanut, miten maalaiskotien modernisointi tarkoitti tyypillisesti paitsi kodin tilojen järjestelyä ja määrittelyä niiden toiminnallisuuden kautta, myös asumiseen liittyneiden jatkuvuuksien tunnustamista. Näin funktionalististen suunnittelulähtökohtien toteuttaminen tapahtui perinteisiä rakennusmateriaaleja, rakenneratkaisuja sekä esimerkiksi rakennusten sijoittelun tapoja soveltamalla. Modernisaatio ei tällöin ollut yhtäkkinen katkos vaan se asettui osaksi vähitellen muuntuvaa arkista asumista. Tämä käy ilmi työn kuvallisen aineiston kautta, jossa tilajärjestelyjä koskeneet uudet opit tehtiin näkyväksi rakennusmestarien ja arkkitehtien piirustuspöydillä laadituilla tyyppisuunnitelmilla. Samaan aikaan, muiden asiantuntijoiden kanssa, monet heistä dokumentoivat valokuvaamalla ihmisten elinolosuhteita ympäri Suomea. Kuvadokumentaatiolla oli tarkoitus sekä säilyttää uhan alla olevia asumisen ja rakentamisen tapoja että tehdä näkyväksi maaseudun asumiseen liittyviä ongelmakohtia ja niiden parannuskeinoja.

Kirjallinen ja kuvallinen viestintä kohtasivat 1920- ja 1930-lukujen maaseudulla väestöjoukon, jonka koulutustaso oli vielä vaatimaton ja vaihteli kovasti. Samaan aikaan monilla oli vielä kokemusta esimerkiksi savutuvissa asumisesta. Modernisaatiota välittäneet mediat muuttivat kuitenkin vähitellen ihmisten käsityksiä kodin tilojen järjestämisestä. Näin muodostui materiaalinen ja mentaalinen rakenne, jossa kokemus asumisesta muodostui. Tämän kokemuksen reflektointia 1900-luvun kuluessa tarkastelen muistelukerronnan kautta. Väitöstyössäni osoitan, miten asumisen kokemus modernisoituvissa maalaiskodeissa rakentui vuorovaikutuksessa, johon liittyivät eksperttien asumista ja rakentamista koskeneet kansainväliset opit, ammattilaisten ja maallikkojen käsitykset modernista ja perinteestä sekä opaskirjallisuudessa että aikakauden visuaalisessa kulttuurissa representoidut kotien mallit. Myös asujien henkilökohtainen elämänhistoria loi osan tästä kokemuksen taustasta. Keskeisenä tutkimustuloksena olen työssäni tulkinnut, että asumiseen liittyviä kokemuksia voi tarkastella edellä mainittujen elementtien muodostaman kokemusrakenteen sisällä. Tämä rakenne määritteli rajoja, ehtoja ja ihanteita asumiselle, joiden sisään yksittäiset kokemukset asettuivat. Tätä kautta syntyi myös yhteisiä ja jaettuja kokemuksia, joilla puolestaan oli käänteisesti vaikutus kodin tilan sosiaaliseen tuottamiseen.

In my dissertation, I study the changing experience of dwelling in modernizing farmhouses in Finland in the 1920s and 1930s. My work represents qualitative research, and it is based on the theory of the social production of space. Methodologically, my work focuses specifically on content analysis applied through explicated research concepts. I understand modernization as a phenomenon to be examined through a phenomenological research approach. Anti-modern modernism, used in earlier research on the history of architecture, serves as the central concept of the analysis. Through it, I look at the modernization of farmhouses as a space for harmonizing traditions and innovations. The modernization of the homes of farmers and craftsmen living in the countryside took place in Finland, too, as a combination of local traditions and transboundary modernist ideals. Due to the slow progress of technical reforms, changes in the layout of homes were a significant form of modernization in Finland. My main research data consists of three major entities: firstly, I study the archival materials of agricultural organizations concerning the field of construction guidance provided by them, and the construction guides produced by the aforementioned non-governmental organizations, the Federation of Small Farmers as a primary example. Secondly, I analyse the type plans of smallholder homes drawn up in the 1920s and 1930s, as well as photographic material on homes produced by professionals as tools for the visual representation of residential buildings and the space of the home. Thirdly, I examine oral history materials collected in the 20th century from the perspective of lived experience. The network of interaction, in which everyday living and the varying forms of experience of it took shape, is made visible through the data.

By looking at the guidance concerning the construction work and the ways of living, I have illustrated how the modernization of rural homes typically meant not only the arrangement and definition of the spaces of the home according to their functionality, but also the recognition of the continuities associated with dwelling in those homes. In this way, the implementation of functionalist design principles took place by using traditional building materials, structural solutions and, for example, ways of placing buildings on the plot. Thus, modernization was not a sudden break, but became part of the gradually changing everyday way of life. This becomes evident through the pictorial materials of the work, where the new doctrines concerning spatial arrangements were made visible in type plans drawn up on the drawing boards of master builders and architects. At the same time, together with other experts, many of them documented people's living conditions around Finland by photographing. The purpose of photographic documentation was to both preserve the traditional ways of living and building, which were considered to be under threat, and to make visible the problems associated with living in the countryside and the means of solving those issues. In the rural areas of the 1920s and 1930s, written and pictorial communication encountered a population whose level of education was still modest and decidedly variable. At the same time, many people still had vivid experiences, for example, of living in houses without chimneys. However, the media that conveyed modernity gradually changed people's ideas about the organization of the spaces in the home. This is how the material and mental structure, where the experience of living took place, was given shape. In this study I examine the reflection of these experiences during the 20th century in written oral history testimonies. The examination shows that the experience of dwelling in the modernizing homes was related, for example, to generational and gender aspects. Furthermore, the homes of the past often served as reference points for reminiscences. Often the modernization of the farmhouse was also associated with the local social relations.

In my dissertation, I describe how the lived experience in modernizing rural homes was shaped in the interaction of international doctrines of housing and construction, and the perceptions of modernity and tradition negotiated by professionals and lay people. This interaction and its results were manifest, for example, in the construction manuals and in the broad visual culture of the domestic life of the era. The personal life history of the residents also created a portion of this background for the individual experience. As a key result of the research, I make the interpretation that experiences related to the spaces of habitation can be viewed within the structure of experiences formed by the above elements. This structure defined the boundaries, conditions and ideals for domestic living, within which individual experiences took place. This also gave rise to common and shared experiences of modernity and everyday life in homes, which inversely influenced on how the spatiality of homes was socially produced.