Oikeus, itsetietoisuus ja omaisuus : Johann Gottlieb Fichten oikeusfilosofian tarkastelua

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan Johann Gottlieb Fichten (1762–1814) oikeusfilosofista teosta Grundlage des Naturrechts (1796). Tutkielma on luonteeltaan filosofianhistoriallinen. Fichten teosta tarkastellaan suhteessa toisaalta häntä edeltäneeseen luonnonoikeusajatteluun sekä yhteiskuntasopimusteoriaan (Hobbes, Locke, Rousseau) että toisaalta hänen aikalaiseensa saksalaiseen yhteiskuntafilosofiaan (Kant, Hegel). Fichten teoria näyttäytyy omaperäiseksi synteesiksi yhteiskuntasopimusajattelua ja transsendentaalifilosofiaa. Luvuissa 2 ja 3 tarkastellaan, kuinka Fichte pyrkii oikeuden käsitteen, jonka hän määrittää rajoittamattoman ulkoisen vapauden vastavuoroisena rajoittamisena vapauden mahdollistamiseksi, deduktioon itsetietoisuuden ehtona. Samalla Fichte osoittaa itsetietoisuuden väistämättömän interpersoonallisen luonteen. Yksilön olemassaolo edellyttää välttämättä muita yksilöitä. Tässä yhteydessä syvennytään myös Fichten Tiedeopin tiettyihin perusajatuksiin. Fichte katsoo, että oikeuden käsite voidaan dedusoida irrallaan moraalista, sillä se perustuu puhtaasti järjelliseen johdonmukaisuuteen. Kuitenkin käsitteen toteutuminen edellyttää pakkovaltaa ja täten oikeusjärjestystä, sillä ihmiset eivät välttämättä ole johdonmukaisia.

Luvuissa 4 ja 5 Fichten teoriaa tarkastellaan vertailevasti suhteessa Lockeen, Hobbesiin, Rousseau’hon, Kantiin ja Hegeliin. Ensinnäkin Fichte, toisin kuin Hobbes, ymmärtää ihmisen perustavanlaatuisesti sosiaalisena. Hän kuitenkin kieltää oikeusjärjestystä edeltävät luonnollisset oikeudet, kuten ns. luonnollisen omistusoikeuden. Lisäksi Fichte olettaa metodologisesti yhteiskuntasopimusta tekevien yksilöiden olevan egoisteja. Hobbesista Fichte eroaa kuitenkin siten, että hänen mukaansa yhteiskuntasopimuksella pyritään turvaamaan autonomia, ei pelkkä itsesäilytys. Näin Fichte asettaa positiivisen oikeuden omaisuuteen. Sosiaaliset oikeudet, kuten oikeus työhön, ovat siis hänelle vapauden ennakkoehto. Fichte kehittää näin omaisuusteorian, joka eroaa sekä Lockesta että Rousseau’sta, vaikka hän sinänsä monin tavoin seuraakin yhteiskuntasopimusteoriassaan Rousseau’ta. Sosiaalisten oikeuksien myötä kysymys oikeudesta liittyy Fichtellä välittömästi kysymykseen talousjärjestyksestä. Fichten mukaan talouden omalakisuus on ristiriidassa omaisuuden turvaamisen kanssa. Näin Fichte käsittelee ongelmaa, joka jää Kantilla ja Hegelillä ratkaisematta, sillä kummatkin viime kädessä hyväksyvät talouden omalakisuuden. Lopulta luvussa 5 tarkastelen Fichten yhteiskuntasopimusteorian rajoituksia Hegelin kirjoitusten avulla. Fichten metodologinen oletus yksilöiden egoismista ja keskinäisestä epäluottamuksesta osoittautuu ongelmalliseksi ja on lisäksi jännitteessä Fichten interpersoonallisuutta korostavan oikeuden käsitteen deduktion kanssa.