Vastuullisuusraportointi pk-yrityksissä: Tutkimus kahden suomalaisen pk-yrityksen vastuullisuusraportoinnista
Joutsensaari, Jeremias (2022)
Joutsensaari, Jeremias
2022
Kauppatieteiden kandidaattiohjelma - Bachelor's Programme in Business Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2023-01-11
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202212169276

Tiivistelmä
Vastuullisuusraportointi on nykyisin jo arkea lähes kaikissa suurissa yrityksissä, mutta pk-yrityksissä vastuullisuudesta raportoidaan edelleen melko harvoin. Merkittävä tekijä kyseisessä erossa on suuryrityksiin ja julkisiin yhtiöihin kohdistuva sääntely, joka velvoittaa yhä useampaa yhtiötä julkaisemaan vastuullisuusraportin erillisenä raporttina tai osana vuosikertomusta. Myös suurin osa vastuullisuusraportoinnin työkaluista ja standardeista on suunniteltu suuryritysten tarpeisiin, eivätkä ne välttämättä sovellu pienemmillä resursseilla operoivien pk-yritysten käyttöön. Kuitenkin moni pkyritys haluaa toimia vastuullisesti ja läpinäkyvästi, ja monet sidosryhmät vaativat heiltä vastuullisuutta. Vastuullisuusraportointi voikin tämän takia olla tarpeellinen työkalu myös pkyrityksille, vaikkei raportointiin liittyvää sääntelyä ollakaan yksityisiin pk-yrityksiin toistaiseksi vielä ulottamassa.
Tämän tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä pk-yritysten vastuullisuusraportoinnin taustoista ja vaikutuksista, ja selvittää, miten vastuullisuusraportointia on toteutettu suomalaisissa pk-yrityksissä. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu kahdesta teemahaastattelusta vastuullisuusraportointia toteuttavien pk-yritysten johtajien kanssa. Aineistoa analysoidaan tutkimuksessa laadullisilla menetelmillä käyttäen aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Analyysia ohjaa myös aiemman tutkimuksen pohjalta luotu teoreettinen viitekehys, joka koostuu kolmesta osaalueesta: taustatekijöistä pk-yritysten vastuullisuudessa, vastuullisuusraportoinnin toteuttamisesta pk-yrityksissä ja vastuullisuusraportoinnin vaikutuksista.
Tutkimustuloksissa mielenkiintoisin havainto oli raportoinnin toteutukseen liittyen se, ettei raportointiprosessia koettu erityisen vaikeaksi tai työlääksi. Kumpikin haastateltavista yrityksistä tosin hyödynsi raportoinnissa ulkopuolista kumppania, mikä vaikuttanee koettuun helppouteen jopa merkittävästi. Toisaalta kumppanin käyttämiseen tarvittavaa taloudellista panosta ei koettu liian suureksi. Taustatekijöiden osalta tutkimuksessa saatiin vahvistusta sille, että johdon omat arvot ovat merkittävä tekijä vastuullisuustyökalujen implementoinnissa. Tärkeää on myös se, että vastuullisuus nähdään yrityksessä strategisena tekijänä. Vaikutusten osalta tutkimustulokset olivat osin jopa ristiriitaisia. Vastuullisuusraportointia pidettiin hyvänä ja vaivansa arvoisena käytäntönä, mutta erityisesti viestinnällinen näkökulma koettiin haastavaksi, koska ihmisiä on vaikea saada kiinnostumaan raporteista.
Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että vastuullisuusraportointi on nykyisin käytäntö, jota voidaan toteuttaa myös pk-yrityksissä onnistuneesti. Kasvaneesta paineesta huolimatta vastuullisuusraportointia toteuttaa kuitenkin pk-sektorilla edelleen pääasiassa vain edelläkävijäyritykset, joiden taustalla on usein omistuksen ja johtajien halu panostaa vastuullisuuteen. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta pk-yritysten vastuullisuusraportointiin tuleekin suhtautua kriittisesti, sillä nykyisellään vastuullisuusraportoinnin voidaan katsoa olevan lähinnä jo valmiiksi vastuullisuudesta kiinnostuneiden yritysten keino viestiä vastuullisuudestaan ulospäin. Tästä syystä ainakaan toistaiseksi ei ole mielekästä arvioida laajemmin pk-yritysten vastuullisuutta ja erityisesti vastuuttomuutta vastuullisuusraporttien perusteella.

Kokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [8780]