Kuin huomaamatta kaikki langat ovatkin tiukasti omassa nyrkissä : Nuorten aikuisten käsityksiä itsenäistymisestä
Veijalainen, Mariisa (2023)
Veijalainen, Mariisa
2023
Kasvatustieteiden kandidaattiohjelma - Bachelor´s Programme in Educational Studies
Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta - Faculty of Education and Culture
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2023-01-20
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202212169266

Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia käsityksiä nuorilla aikuisilla on itsenäistymisestä. Tutkimus toteutettiin laadullisen tutkimuksen menetelmin fenomenografisella tutkimusotteella. Tutkimusaineisto kerättiin kirjoitelmilla syksyn 2016 aikana. Tutkimuksen ikähaarukaksi oli määritelty 19–25 vuotta, ja tutkimukseen vastasi kahdeksan 19–24-vuotiasta nuorta aikuista.
Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä avattiin tutkimuksen ja tutkimuskysymyksen kannalta oleellisia käsitteitä, joita olivat nuori aikuinen, itsenäistyminen ja identiteetti. Lisäksi viitekehyksessä kerrotaan tarkemmin aineistonhankinnasta sekä fenomenografisesta tutkimus- ja analyysimenetelmästä. Tutkimusaineiston analyysi eteni viiden eri vaiheen kautta, jonka jälkeen saatiin muodostettua aineiston kuvauskategoriat. Kuvauskategoriat rakentuvat kolmesta ylätason kategoriasta ja näiden viidestä alatason kategoriasta.
Tutkimuksessa selvisi, että nuoret aikuiset käsittivät itsenäistymisen liittyvän heihin itseensä, heidän perheisiinsä sekä erilaisiin tapahtumiin. Omaan itseen liittymisen nähtiin vaikuttavan niin informantteihin kuin heidän elämäänsä, perhe taas vaikutti ennen itsenäistymistä ja sen jälkeen itsenäistymiseen vaikutti perheen puute. Erilaiset tapahtumat taas olivat erinäisiä asioita, joiden koettiin toimineen niin sanotusti ponnahduslautana itsenäistymiselle.
Tutkimustuloksissa kävi ilmi, että nuorten aikuisten itsenäistymiseen vaikuttivat paljon perhe, raha ja omilleen muutto. Nuoret aikuiset kokivat omilleen muuton myötä saadun vapauden erittäin merkityksellisenä itsenäistymiselle. Vapauden ja muiden etujen lisäksi nuoret aikuiset käsittivät itsenäistymiseen liittyvän myös ongelmia, kuten yksinäisyyttä, ja tietynlaisia vaatimuksia. Tutkimustulosten perusteella voidaan sanoa, että tutkimukseen osallistuneilla nuorilla aikuisilla on laaja ja realistinen käsitys itsenäistymisestä.

Kokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [8800]