Universaali koulutus vaikeuksissa? : Kansalaiskeskustelua oppivelvollisuuden laajentamisesta Suomessa
Pajari, Mona (2023)
Pajari, Mona
2023
Yhteiskuntatutkimuksen kandidaattiohjelma - Bachelor's Programme in Social Sciences
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2023-01-25
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202212139130
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202212139130
Tiivistelmä
Kandidaatintutkielmani käsittelee oppivelvollisuuden laajentamista ja siihen liittyvää kansalaiskeskustelua. Oppivelvollisuuden laajentaminen tuli voimaan vuonna 2021. Ennen laajentamista oppivelvollisuus alkoi lapsen täyttäessä seitsemän vuotta ja päättyi kuuteentoista ikävuoteen. Oppivelvollisuuden laajentamisen myötä oppivelvollisuus piteni kahdella vuodella, eli päättyy nuoren ollessa 18-vuotias. Vaihtoehtoisesti oppivelvollisuus päättyy, kun nuori on suorittanut toisen asteen tutkinnon joko ammattikoulussa tai lukiossa.
Oppivelvollisuuden laajentamisen tavoitteena on löytää jokaiselle nuorelle sopiva koulutusmuoto ja opiskelupaikka, sekä taata koulutuksen jatkuvuus. Uudistuksella pyritään vastaamaan myös muuttuviin työelämän tarpeisiin. On huomattu, että ilman toisen asteen tutkintoa työllisyysmahdollisuudet ovat heikommat. Tavoitteena on myös ehkäistä syrjäytymistä ja lisätä osallisuutta yhteiskunnassa. Oppivelvollisuuden laajentamisen myötä toisesta asteesta tuli maksuton. Siten pyritään takaamaan kaikkien mahdollisuus opiskella toisella asteella riippumatta varallisuudesta.
Suomalainen koulutusjärjestelmä on universaali – se on suunnattu kaikille 7–18-vuotiaiden ikäryhmään kuuluville. Oppivelvollisuuden laajentamisen myötä myös universalistinen koulutus laajeni yhä pidemmälle. Universalismi lyhykäisyydessään määriteltynä on ajatus kaikille yhteisistä etuuksista ja sosiaalipalveluista. Universalistinen sosiaalipolitiikka on valtiolähtöistä ja se kustannetaan verovaroin. Universalismin tavoitteena on sosiaalisten oikeuksien ja mahdollisuuksien tasa-arvon laajentuminen koko kansalle. Tästä huolimatta universalismi on kohdannut haasteita ja kritiikkiä.
Tarkoitukseni on tutkia, miten universalistisen järjestelmän haasteet näkyvät oppivelvollisuuden laajen-tamisesta käydyssä keskustelussa. Aineistona toimii kommenttipalsta Helsingin Sanomien (2021) artikkelista Oppivelvollisuuden laajentaminen toi kouluihin ennakoimattomia ilmiöitä – ”Murrosikää ei ole otettu uudistuksessa lainkaan huomioon. Käytän menetelmänä laadullista sisällönanalyysia. Analyysi tuotti neljä eri teemaa: 1) tarve, 2) valinnanvapaus, 3) resurssit ja 4) työelämä. Tarve -teema nostaa esiin haastei-ta sisäisesti eri tasoisista opetusryhmistä ja opiskelijoiden erilaisista valmiuksista toiselle asteelle. Toinen teema pohtii valinnanvapauden kysymystä yksilönvapauden, vastuun ja pakon näkökulmista. Kolmas teema liittyy taloudellisiin ja henkilöstöresursseihin, ja niiden oikeanlaiseen käyttöön. Viimeinen teema tuo esiin sen, miten koulutus vastaa työelämän tarpeita.
Tarve -teema toi esille kysymyksen siitä, huomioiko universaali koulutus ihmisten erilaisia tarpeita. Kritiikkiä sai se, ettei universalistinen koulutus välttämättä toimi moninaisuuden mahdollistajana vaan johtaa ennemminkin samanlaisuuteen. Valinnanvapaus -teema toi esiin, ettei universalistinen järjestelmän mahdollista valintojen tekemistä ja itsensä toteuttamista. Toinen kritiikki kohdistui siihen, että universalismi tuottaa riippuvuuskulttuuria ja yksilöiden oma vastuu vähenee. Resurssit -teema toi esiin, että maksuttomuuden sijasta tukea tulisi suunnata sitä eniten tarvitseville. Tämä näkemys voidaan liittää siihen, että vaurastuva väestö voi kokea tasa-arvoistavan politiikan ja sen vaatiman korkean verotuksen esteenä vaurastumiselle, mikä voi aiheuttaa tätä kritiikkiä resurssien suuntaamisesta. Työelämä -teeman keskeinen kysymys oli se, tavoitellaanko universaalin koulutuksen kautta sivistyksellisen oikeuden täyttymistä, vai onko sivistys vain välinearvo valmentaa nuorta työelämään ja sitä kautta vastata yhteiskunnan taloudellisen kasvun tavoitteita.
Oppivelvollisuuden laajentamisen tavoitteena on löytää jokaiselle nuorelle sopiva koulutusmuoto ja opiskelupaikka, sekä taata koulutuksen jatkuvuus. Uudistuksella pyritään vastaamaan myös muuttuviin työelämän tarpeisiin. On huomattu, että ilman toisen asteen tutkintoa työllisyysmahdollisuudet ovat heikommat. Tavoitteena on myös ehkäistä syrjäytymistä ja lisätä osallisuutta yhteiskunnassa. Oppivelvollisuuden laajentamisen myötä toisesta asteesta tuli maksuton. Siten pyritään takaamaan kaikkien mahdollisuus opiskella toisella asteella riippumatta varallisuudesta.
Suomalainen koulutusjärjestelmä on universaali – se on suunnattu kaikille 7–18-vuotiaiden ikäryhmään kuuluville. Oppivelvollisuuden laajentamisen myötä myös universalistinen koulutus laajeni yhä pidemmälle. Universalismi lyhykäisyydessään määriteltynä on ajatus kaikille yhteisistä etuuksista ja sosiaalipalveluista. Universalistinen sosiaalipolitiikka on valtiolähtöistä ja se kustannetaan verovaroin. Universalismin tavoitteena on sosiaalisten oikeuksien ja mahdollisuuksien tasa-arvon laajentuminen koko kansalle. Tästä huolimatta universalismi on kohdannut haasteita ja kritiikkiä.
Tarkoitukseni on tutkia, miten universalistisen järjestelmän haasteet näkyvät oppivelvollisuuden laajen-tamisesta käydyssä keskustelussa. Aineistona toimii kommenttipalsta Helsingin Sanomien (2021) artikkelista Oppivelvollisuuden laajentaminen toi kouluihin ennakoimattomia ilmiöitä – ”Murrosikää ei ole otettu uudistuksessa lainkaan huomioon. Käytän menetelmänä laadullista sisällönanalyysia. Analyysi tuotti neljä eri teemaa: 1) tarve, 2) valinnanvapaus, 3) resurssit ja 4) työelämä. Tarve -teema nostaa esiin haastei-ta sisäisesti eri tasoisista opetusryhmistä ja opiskelijoiden erilaisista valmiuksista toiselle asteelle. Toinen teema pohtii valinnanvapauden kysymystä yksilönvapauden, vastuun ja pakon näkökulmista. Kolmas teema liittyy taloudellisiin ja henkilöstöresursseihin, ja niiden oikeanlaiseen käyttöön. Viimeinen teema tuo esiin sen, miten koulutus vastaa työelämän tarpeita.
Tarve -teema toi esille kysymyksen siitä, huomioiko universaali koulutus ihmisten erilaisia tarpeita. Kritiikkiä sai se, ettei universalistinen koulutus välttämättä toimi moninaisuuden mahdollistajana vaan johtaa ennemminkin samanlaisuuteen. Valinnanvapaus -teema toi esiin, ettei universalistinen järjestelmän mahdollista valintojen tekemistä ja itsensä toteuttamista. Toinen kritiikki kohdistui siihen, että universalismi tuottaa riippuvuuskulttuuria ja yksilöiden oma vastuu vähenee. Resurssit -teema toi esiin, että maksuttomuuden sijasta tukea tulisi suunnata sitä eniten tarvitseville. Tämä näkemys voidaan liittää siihen, että vaurastuva väestö voi kokea tasa-arvoistavan politiikan ja sen vaatiman korkean verotuksen esteenä vaurastumiselle, mikä voi aiheuttaa tätä kritiikkiä resurssien suuntaamisesta. Työelämä -teeman keskeinen kysymys oli se, tavoitellaanko universaalin koulutuksen kautta sivistyksellisen oikeuden täyttymistä, vai onko sivistys vain välinearvo valmentaa nuorta työelämään ja sitä kautta vastata yhteiskunnan taloudellisen kasvun tavoitteita.
Kokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [8744]