"Se on syy herätä aamulla, kun laittaa kellon soimaan, juoda aamukahvit ja lähteä" : Uurastyötä tehneiden hyvinvointi välityömarkkinoilla
Korpisaari, Kaarina (2023)
Korpisaari, Kaarina
2023
Yhteiskuntatutkimuksen maisteriohjelma - Master's Programme in Social Sciences
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2023-01-17
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202212088994
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202212088994
Tiivistelmä
Työ on hyvin keskeinen osa pohjoismaista hyvinvointimallia, jossa täystyöllisyyttä tavoiteltiin 1960–1990-luvuilla, kun työvoimapolitiikan keskiössä oli Ruotsin mallin mukainen aktiivinen työvoimapolitiikka (ks. Koistinen, 2014). Työttömyys ja uutena ilmiönä pitkäaikaistyöttömyys nousivat 1990-luvun laman yhteydessä. Työttömyyteen ja pitkäaikaistyöttömyyteen on pyritty tarttumaan yhteiskunnallisin toimin pyrkien työllisyyden nostoon. Yhteiskunnallisesti työ nähdään tärkeänä tavoiteltuna normina, joka sisältää oletuksen työllisistä osallisina ja työttömistä syrjäytyneenä. Lisäksi työttömyys kytkeytyy heikompaan hyvinvointiin tutkimusten mukaan, minkä vuoksi työllistäminen on nähty myös hyvinvointia tukevana tekijänä. Välityömarkkinat sijoittuvat vapaiden työmarkkinoiden ja työttömyyden välimaastoon tavoitteena työllistää työtön henkilö ensin tuetusti ja myöhemmin vapaille työmarkkinoille. Työllistämisfunktionsa lisäksi välityömarkkinoilla on mahdollisuus tukea välityömarkkinoilla työskentelevien hyvinvointia, mikä osaltaan voi mahdollistaa myös työllistymistä.
Tässä tutkielmassa tutkin Y-Säätiön Uurastyötä tehneiden hyvinvointia. Y-Säätiö on kolmannella sektorilla toimiva voittoa tavoittelematon vuokranantaja, joka pyrkii tarjoamaan asunnottomille tai asunnottomuuden uhan alla oleville henkilöille asunnon. Uuras-ohjelma on puolestaan Y-Säätiön kehittämä välityömarkkinoille sijoittuva toimi, jonka tavoitteena on tukea Y-Säätiön asukkaiden työllistymistä sekä hyvinvointia. Uurastyöhön voi osallistua kuka tahansa Y-Säätiön asukas ja uurastöiden tekeminen on täysin vapaaehtoista. Uurastyötä on kahdenlaista: työelämätaitojen harjoittamista työkokeiluissa tai määräaikaisissa työsuhteissa sekä keikkatyötä Y-Säätiön sisäisiin tai ulkopuolisiin töihin. Se minkälaiseen työhön asukas menee, riippuu asukkaan työhistoriasta ja tarpeista, jotka kartoitetaan asukkaan ilmoittaessa halukkuudestaan osallistua Uurastyöhön.
Tämän tutkielman kiinnostuksen kohde on siinä, miten Uurastyötä tehneet kokevat hyvinvointinsa ja kokevatko uurastyötä tehneet uuraan tukeneen heidän hyvinvointiaan. Hyvinvointi -käsitteen laajuuden takia olen rajannut hyvinvoinnin tässä tutkimuksessa Len Doyalin ja Ian Goughin (1991) tarveteorian mukaisesti. Lisäksi erittelen tutkimustietoa työmarkkinoiden ja hyvinvoinnin yhteyksistä ja erityisesti näkemystä siitä, miten välityömarkkinatoimet ovat tukeneet välityömarkkinoilla työskennelleiden hyvinvointia. Tutkimus on toteutettu laadullisin menetelmin. Aineiston olen kerännyt puolistrukturoidulla teemahaastattelulla haastatellen seitsemää Uurastyötä tehnyttä henkilöä. Aineiston analyysi on toteutettu teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä.
Analyysin perusteella Uurastyötä tehneiden hyvinvointia heikentää erityisesti taloudellinen turvattomuus, lähi-ihmissuhteiden niukkuus sekä terveyspalveluiden rajallinen saatavuus ja laatu. Työn, erityisesti vakituinen työ, koettiin tekijäksi, joka voisi tukea mainittuja hyvinvointia heikentäviä tekijöitä. Uurastyötä tehneet kokivat Uurastyön tukeneen heidän hyvinvointiaan erityisesti lisätulojen, fyysisen kunnon parantumisen, arkeen tuoman sisällön ja merkityksen sekä tukevan palautteen muodossa. Uurastyöstä saatiin lisätuloja, arkeen merkityksellistä sisältöä, positiivista palautetta sekä fyysisen kunnon koettiin parantuneen. Uurastyötä tehneet kokivat Uuraan tukeneen heidän hyvinvointiaan monellakin tapaa, mutta Uuraan keikkaluontoisuus osoittautui pääasiallisena työnä kuitenkin liian pieneksi tukeakseen hyvinvointia tarpeeksi. Uurastyötä tehneet toivoivatkin kaikki vakituisia töitä, mitkä tukisivat heidän mielestään heidän hyvinvointiaan tarpeeksi. Työttömänä hyvinvoinnin saavuttaminen koettiin vaikeaksi.
Yhteiskunnallisessa kontekstissa tutkimustulokset antavat viitteitä siitä, että työttömänä hyvinvoinnin saavuttaminen on suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa tehty haastavaksi. Esimerkiksi tulot koettiin niin mataliksi, että esimerkiksi terveellisen ruokavalion hankkiminen koettiin välillä jopa mahdottomaksi. Uurastyö on tämän tutkimuksen mukaan tukenut Uurastyötä tehneiden hyvinvointia, mutta toiveissa oleva vakituinen työ mahdollistaisi heidän mielestään tarvittavan tuen hyvinvoinnille. Voidaan siis kysyä, onko suomalainen hyvinvointiyhteiskunta edelleen utilitaristinen hyvinvointivaltio, jossa tarvittava tuki kuuluu kaikille kansalaisille sosioekonomisesta asemasta riippumatta? Työnormin mukaisessa päätöksenteossa työttömät pyritään integroimaan yhteiskuntaan työn kautta ja työttömien sosiaalietuudet nähdään ennemmin kannustinloukkuina kuin hyvinvointia tukevina etuuksina. Olisikin tärkeää tehdä edelleen arvotutkimusta työttömyystoimista, eli mitkä normit ja arvot ovat työllisyystoimien takana. Onko yhteiskunnallisen päätöksenteon taustalla oletus siitä, että työ on mahdollisuus saavuttaa hyvinvointia vai kuuluuko hyvinvointi kaikille kansalaisille? Toisaalta työttömien matala hyvinvointi ja välityömarkkinoiden rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa työttömien hyvinvointiin voisivat myös antaa viitteitä siitä, että välityömarkkinatoimien tavoitteita tulisi pohtia tarkasti. Tämä tutkimus antaa viitteitä siitä, että välityömarkkinoiden sosiaalipoliittiselle tehtävälle, hyvinvoinnin tukemiselle, on välityömarkkinoille kova tarve ja sen painottaminen olisikin mahdollisesti jopa tärkeämpää, kuin työvoimapoliittinen, eli työllistämistavoite.
Tässä tutkielmassa tutkin Y-Säätiön Uurastyötä tehneiden hyvinvointia. Y-Säätiö on kolmannella sektorilla toimiva voittoa tavoittelematon vuokranantaja, joka pyrkii tarjoamaan asunnottomille tai asunnottomuuden uhan alla oleville henkilöille asunnon. Uuras-ohjelma on puolestaan Y-Säätiön kehittämä välityömarkkinoille sijoittuva toimi, jonka tavoitteena on tukea Y-Säätiön asukkaiden työllistymistä sekä hyvinvointia. Uurastyöhön voi osallistua kuka tahansa Y-Säätiön asukas ja uurastöiden tekeminen on täysin vapaaehtoista. Uurastyötä on kahdenlaista: työelämätaitojen harjoittamista työkokeiluissa tai määräaikaisissa työsuhteissa sekä keikkatyötä Y-Säätiön sisäisiin tai ulkopuolisiin töihin. Se minkälaiseen työhön asukas menee, riippuu asukkaan työhistoriasta ja tarpeista, jotka kartoitetaan asukkaan ilmoittaessa halukkuudestaan osallistua Uurastyöhön.
Tämän tutkielman kiinnostuksen kohde on siinä, miten Uurastyötä tehneet kokevat hyvinvointinsa ja kokevatko uurastyötä tehneet uuraan tukeneen heidän hyvinvointiaan. Hyvinvointi -käsitteen laajuuden takia olen rajannut hyvinvoinnin tässä tutkimuksessa Len Doyalin ja Ian Goughin (1991) tarveteorian mukaisesti. Lisäksi erittelen tutkimustietoa työmarkkinoiden ja hyvinvoinnin yhteyksistä ja erityisesti näkemystä siitä, miten välityömarkkinatoimet ovat tukeneet välityömarkkinoilla työskennelleiden hyvinvointia. Tutkimus on toteutettu laadullisin menetelmin. Aineiston olen kerännyt puolistrukturoidulla teemahaastattelulla haastatellen seitsemää Uurastyötä tehnyttä henkilöä. Aineiston analyysi on toteutettu teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä.
Analyysin perusteella Uurastyötä tehneiden hyvinvointia heikentää erityisesti taloudellinen turvattomuus, lähi-ihmissuhteiden niukkuus sekä terveyspalveluiden rajallinen saatavuus ja laatu. Työn, erityisesti vakituinen työ, koettiin tekijäksi, joka voisi tukea mainittuja hyvinvointia heikentäviä tekijöitä. Uurastyötä tehneet kokivat Uurastyön tukeneen heidän hyvinvointiaan erityisesti lisätulojen, fyysisen kunnon parantumisen, arkeen tuoman sisällön ja merkityksen sekä tukevan palautteen muodossa. Uurastyöstä saatiin lisätuloja, arkeen merkityksellistä sisältöä, positiivista palautetta sekä fyysisen kunnon koettiin parantuneen. Uurastyötä tehneet kokivat Uuraan tukeneen heidän hyvinvointiaan monellakin tapaa, mutta Uuraan keikkaluontoisuus osoittautui pääasiallisena työnä kuitenkin liian pieneksi tukeakseen hyvinvointia tarpeeksi. Uurastyötä tehneet toivoivatkin kaikki vakituisia töitä, mitkä tukisivat heidän mielestään heidän hyvinvointiaan tarpeeksi. Työttömänä hyvinvoinnin saavuttaminen koettiin vaikeaksi.
Yhteiskunnallisessa kontekstissa tutkimustulokset antavat viitteitä siitä, että työttömänä hyvinvoinnin saavuttaminen on suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa tehty haastavaksi. Esimerkiksi tulot koettiin niin mataliksi, että esimerkiksi terveellisen ruokavalion hankkiminen koettiin välillä jopa mahdottomaksi. Uurastyö on tämän tutkimuksen mukaan tukenut Uurastyötä tehneiden hyvinvointia, mutta toiveissa oleva vakituinen työ mahdollistaisi heidän mielestään tarvittavan tuen hyvinvoinnille. Voidaan siis kysyä, onko suomalainen hyvinvointiyhteiskunta edelleen utilitaristinen hyvinvointivaltio, jossa tarvittava tuki kuuluu kaikille kansalaisille sosioekonomisesta asemasta riippumatta? Työnormin mukaisessa päätöksenteossa työttömät pyritään integroimaan yhteiskuntaan työn kautta ja työttömien sosiaalietuudet nähdään ennemmin kannustinloukkuina kuin hyvinvointia tukevina etuuksina. Olisikin tärkeää tehdä edelleen arvotutkimusta työttömyystoimista, eli mitkä normit ja arvot ovat työllisyystoimien takana. Onko yhteiskunnallisen päätöksenteon taustalla oletus siitä, että työ on mahdollisuus saavuttaa hyvinvointia vai kuuluuko hyvinvointi kaikille kansalaisille? Toisaalta työttömien matala hyvinvointi ja välityömarkkinoiden rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa työttömien hyvinvointiin voisivat myös antaa viitteitä siitä, että välityömarkkinatoimien tavoitteita tulisi pohtia tarkasti. Tämä tutkimus antaa viitteitä siitä, että välityömarkkinoiden sosiaalipoliittiselle tehtävälle, hyvinvoinnin tukemiselle, on välityömarkkinoille kova tarve ja sen painottaminen olisikin mahdollisesti jopa tärkeämpää, kuin työvoimapoliittinen, eli työllistämistavoite.