Kekkonen kriisiajan johtotehtävässä : Urho Kekkosen toimet Siirtoväen huollon keskuksen johtajana (1940-1943)

Abstract

Tutkimuksessa käsiteltiin Urho Kekkosen toimia Siirtoväen huollon keskuksen johtajana erityisesti talvisodan jälkeen, ja jo sen aikana. Tutkimus keskittyi tarkastelemaan Kekkosen näkemyksiä, miten keskusta tulisi johtaa ja miten hän henkilökohtaisilla valinnoillaan edesauttaisi toiminnan olevan menestyksekästä. Siirtoväen huollon keskus oli talvisodan aikana perustettu toimija, jonka pyrkimys oli edesauttaa sotatoimialueilta pois lähteneen siirtoväen asemaa. Tutkimuskysymyksenä oli: millaisiksi Kekkonen näki siirtoväen huollon toimintakentän ja tavoitteet. Alakysymyksiä olivat: keitä siirtoväkeen Kekkosen mukaan kuului ja millä perustein, miten siirtoväen työhön sijoittaminen Kekkosen johdolla toteutettiin ja mitä ongelmia siinä ilmeni ja kuinka siirtoväen omaisuutta Kekkosen johdolla hallittiin ja, miten menetetty omaisuus pyrittiin korvaamaan. Lähteenä käytössä oli Kekkosen itsensä kirjoittama kaksiosainen kirja, jossa hän kertoi toiminnastaan keskuksen johdossa. Kirjallisuutena käytössä oli aihetta käsitteleviä tutkimuksia. Tutkimuksen menetelminä olivat Kekkosen näkemysten analysointi ja huomion kiinnittäminen hänen näkemyksiinsä ja mielipiteisiinsä siltä osin, kun ne liittyivät tutkimuskysymykseen ja alakysymyksiin. Näin toimimalla oli mahdollista avata Kekkosen näkemyksiä ja tavoitteita liittyen siirtoväen asioiden hoitamiseen. Tutkimuksen tulosten mukaan Kekkosella oli vaihtelevasti roolia siirtoväen kysymyksissä. Kekkosella oli selkeä näkemys siitä, ketkä kuuluivat siirtoväkeen. Hän myös pyrki toimimaan näiden näkemysten mukaan. Työhön sijoittamisen osalta hän oli melko passiivinen toimija, jonka pyrkimyksenä oli panna täytäntöön poliitikkojen tahtoa. Siirtoväen omaisuutta koskevissa kysymyksissä Kekkosella oli aktiivisempi rooli ja hänen pyrkimyksenään oli vaikuttaa siirtoväen saamiin korvauksiin tukien heidän oikeuttaan niihin. Toimijana Kekkonen pyrki olemaan aktiivinen johtaja siinä määrin, missä se oli mahdollista tilanteesta ja käsiteltävästä asiasta riippuen.