Ympäristön kannalta kestävään tuotemuotoiluun motivoivat tekijät
Lindfors, Mikaela (2022)
Lindfors, Mikaela
2022
Vastuullisen liiketoiminnan maisteriohjelma - Master's Programme in Responsible Business
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2022-12-13
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202211288690

Tiivistelmä
Muutosta kohti kestävämpää yhteiskuntaa tulisi nopeuttaa huomattavasti, sillä ilmastokriisin vaikutukset ovat jo nyt monin paikoin peruuttamattomia eikä ilmaston lämpenemistä tällä tahdilla pystytä enää pysäyttämään kriittisen 1,5 asteen alapuolelle. Ihmisen käyttäytyminen sekä yksilötasolla että rakenteellisella tasolla aiheuttaa haittaa ympäristölle, mutta samalla käyttäytymistä muuttamalla olisi mahdollista saada aikaan merkittäviä myönteisiä vaikutuksia. Ihmisten päivittäiset tarpeet tulisi edelleen pystyä täyttämään, mutta kestävämmin esimerkiksi keskittymällä ihmisten elinympäristöjen uudelleenmuotoiluun ja mahdollisimman tehokkaaseen resurssien hyödyntämiseen. Muotoilijoiden rooli yhteiskunnassa ja sen fyysisen todellisuuden rakentumisessa onkin varsin merkittävä, erityisesti ympäristön näkökulmasta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan muotoilijan motivaatiota kestävään tuotemuotoiluun. Tavoitteena on selvittää, millaiset tekijät motivoivat muotoilemaan ympäristön kannalta kestävämpiä tuotteita.
Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostavat kaksi teemaa. Aluksi tarkastellaan, millaiset tekijät motivoivat ympäristömyönteiseen käyttäytymiseen ja millaiset tekijät rajoittavat motivaatiota. Tämän jälkeen perehdytään tarkemmin siihen, mikä tekee muotoilusta ympäristön kannalta kestävää ja mikä on muotoilijan rooli tässä prosessissa. Näiden teemojen pohjalta muodostetaan tutkielman teoreettinen viitekehys tutkimusaineiston analyysin tueksi. Tutkimus on laadullinen ja sen empiirinen osuus muodostuu yhdeksästä muotoilijoille toteutetusta teemahaastattelusta. Aineiston analyysimenetelmänä hyödynnettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä.
Tutkimuksen tuloksena tunnistettiin joukko sisäisiä ja ulkoisia motivaatiotekijöitä sekä motivaatiota rajoittavia tekijöitä, joilla on vaikutusta muotoilijoiden motivaatioon muotoilla ympäristön kannalta kestävämmin. Tulosten sekä aiemman tutkimuskirjallisuuden pohjalta muodostettiin kolme johtopäätöstä. Ensimmäinen johtopäätös esittää, että muotoilijoiden on hankala erottaa ovatko heitä itseään ympäristön kannalta kestävään muotoiluun motivoivat tekijät sisäisiä vai ulkoisia. Analyysissa motivaation tunnistettiin olevan yhdistelmä sekä sisäisiä että ulkoisia tekijöitä. Toinen johtopäätös puolestaan osoittaa, että muotoilijoita kestävään muotoiluun motivoivat sekä sisäisesti että ulkoisesti enemmän positiiviset kuin negatiiviset tekijät. Kolmannen johtopäätöksen mukaan motivaatiota muotoilla ympäristön kannalta kestäviä tuotteita rajoittavat enimmäkseen ulkoiset tekijät, joilla voi olla välillistä vaikutusta myös sisäisiin motivaatiota rajoittaviin tekijöihin. Lisäksi aineistosta oli havaittavissa, että erityisesti ympäristömyönteisen muotoilun vaivattomammaksi tekeminen sekä ajantasaisen tiedon saatavuuden varmistaminen voisivat potentiaalisesti entisestään motivoida muotoilijoita ympäristön kannalta kestävämpään tuotemuotoiluun. Tutkimuksen avulla onnistuttiin löytämään uusia kestävän muotoilun tutkimuskenttää sekä motivaatiotutkimusta täydentäviä tuloksia, joista voivat hyötyä esimerkiksi opetus- ja työnantajaorganisaatiot sekä muotoilijat itse. Lisäksi tutkimusprosessin aikana nousi esiin useita jatkotutkimusmahdollisuuksia, joiden kautta jo saatua tietoa ympäristömyönteiseen käyttäytymiseen motivoivista tekijöistä voitaisiin entisestään syventää sekä löytää keinoja, joilla tunnistettuja motivaatiotekijöitä hyödyntämällä voitaisiin kannustaa yhä useampia ihmisiä käyttäytymään ympäristömyönteisemmin.