”Se pelon kohtaaminen on tutkimusmatkailua”: Parkouraajien kokemuksia pelon tunteen kanssa harjoittelemisesta
Nurmi, Kaisla (2022)
Nurmi, Kaisla
2022
Kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisteriohjelma - Master´s Programme in Educational Studies
Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta - Faculty of Education and Culture
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2022-12-16
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202211268654
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202211268654
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten kokeneet parkouraajat työskentelevät pelon kanssa harjoittelun aikana. Tutkimuksessa pyrittiin vastaamaan kolmeen tutkimuskysymykseen: mikä parkouraajia pelottaa harjoittelun aikana, miksi parkouraajat haluavat kohdata pelkoa harjoittelussaan sekä miten parkouraajat säätelevät pelon tunnetta harjoittelun aikana. Tutkimuksen teoria koostuu parkourin, pelon ja tunteiden säätelyn käsitteistä. Tunteiden säätelyn osalta tutkimuksessa hyödynnetään Grossin prosessimallia.
Tutkimuksen aineistonkeruussa on etnografisia piirteitä. Aineisto kerättiin haastattelun ja osallistuvan havainnoinnin kautta. Keväällä 2022 järjestettiin parkouraajille tyypillisiä harjoittelutilanteita, joissa harjoittelun lomassa keskusteltiin pelon tunteesta. Näitä aineistonkeruutilanteita järjestettiin viisi kappaletta ja jokainen kesti tunnista kahteen tuntiin. Tilanteen aikana parkouraajien toimintaa havainnoitiin ja heitä haastateltiin pelon kokemuksista. Keskustelut nauhoitettiin ja havainnoista kirjoitettiin kenttäpäiväkirjaa. Aineiston analyysi alkoi jo kentällä, mutta siirtyi sieltä litteroitujen haastattelujen ja kenttäpäiväkirjan tarkempaan tarkasteluun ja ryhmittelyyn.
Tutkimustuloksissa ilmeni, että parkouraajilla pelon aiheita oli useita. Niistä suurimpana nousi loukkaantumisen pelko. Muita pelon aiheita olivat häpeä, väärän kuvan antaminen lajista sekä toisen puolesta koettu pelko. Myös kilpailutilanteet olivat nostaneet esille uusia pelkoja. Parkouraajien halu kohdata pelkoa heijastui vahvasti lajiin filosofiasta haluna kehittää itseä sekä tutustua entistä paremmin itseensä. Toisaalta pelko toi mukanaan myös miellyttäviä tunteita kuten innostusta, nautintoa ja onnistumisen tunnetta. Osa taas halusi kohdata pelkoa juuri sen takia, että voisi vähentää tunnetta tulevaisuudessa. Toisinaan pelon tunnetta ei kuitenkaan haluttu kohdata. Usein pelon kohtaaminen oli väline saavuttaa edellä mainittuja tavoitteita. Pelon tunteen säätelyä tarkasteltiin jakamalla keinot ennakoiviin ja reaktiosidonnaisiin keinoihin. Suuri osa ilmenneistä säätelykeinoista kohdistui loukkaantumisen pelon säätelyyn. Parkouraajien pelon säätely eteni yleensä pelon kohtaamisen valitsemisesta eli tunteen kasvattamisesta sen vähentämiseen erilaisilla muilla keinoilla.
Parkouraajien pelon kokemus on usein sosiaalinen tapahtuma, minkä myötä muut ihmiset vaikuttavat siihen, miten pelkoa koetaan ja miten sitä säädellään. Onnistumiset nähtiin yhteisenä voittona pelkoa ja haastetta vastaan. Lisäksi onnistumisen tunteet olivat yhteisiä samalla tavalla kuin pelon tunteet. Parkouraajat myös jakoivat kokemuksen siitä, miltä tuntui onnistunut pelon säätely, mutta sen kuvaileminen sanoin oli vaikeaa. Lisäksi parkouraajat kokivat, että pelon kohtaaminen ja sen harjoitteleminen oli olennainen osa turvallista harjoittelua. The purpose of this thesis was to find out how experienced traceurs work with the fear during their training sessions. Furthermore, this thesis approaches the topic with three research questions: what do the traceurs fear when they are training, why do traceurs want to encounter fear when they train and how do they regulate the emotion of fear during training. The theory behind this thesis is based on the concepts within parkour, fear and emotion regulation. The Gross’ process model of emotion regulation is used in this thesis when emotion regulation is analysed.
The data collection of this thesis contained characteristics of ethnographic research methods. Interviews and participative observation were used when collecting the data. In the spring, there were a total of five one to two hour data collection sessions, in which traceurs trained and had spontaneous conversations regarding their thoughts of fear. The actions of the traceurs were observed in the sessions and they were interviewed about experiences of fear. The conversations were recorded and field notes were written for each data collection session. The analysis of the data already started at the data collection sessions. After the sessions, the analysis continued with further examination and categorization of the transcribed interviews and the field notes.
From the analysis of the data it was found out that traceurs have several objects of fear. The most common cause of fear was getting injured. Additionally, other answers were shame, giving a negative impression of parkour, fearing on behalf of someone else, and competitive situations. The desire of encountering fear for the traceurs reflected the philosophy of parkour. These reasons were self-development and the improvement of self-knowledge. On the other hand, fear also raised pleasant emotions, such as enthusiasm, enjoyment and a feeling of success. Some of the traceurs wanted to confront fear, because it would then reduce fear in the future. Occasionally, traceurs did not want to confront fear at all. Confronting fear was often seen as a way to achieve the objectives that were mentioned above. The regulation of the emotion of fear was analysed by dividing the methods into antecedent-focused and response-focused methods. The majority of the regulation methods were focused on regulating the fear of getting injured. The results showed that generally the regulation of fear for the traceurs started from choosing to encounter fear and thus increasing the feeling. However, after increasing it, traceurs wanted to lower the emotion of fear by using other methods.
After all, the experience of fear is often a social event for the traceurs, in which other people have an effect on how fear is experienced and regulated. Success was seen as a collective victory against fear and the challenge. Also, the emotions of success were shared together as well as the emotions of fear. The traceurs had a common experience on what a successful regulation of fear felt like, but it was difficult to describe verbally. Lastly, the traceurs felt that confronting fear and practicing it were essential to train in a safe way.
Tutkimuksen aineistonkeruussa on etnografisia piirteitä. Aineisto kerättiin haastattelun ja osallistuvan havainnoinnin kautta. Keväällä 2022 järjestettiin parkouraajille tyypillisiä harjoittelutilanteita, joissa harjoittelun lomassa keskusteltiin pelon tunteesta. Näitä aineistonkeruutilanteita järjestettiin viisi kappaletta ja jokainen kesti tunnista kahteen tuntiin. Tilanteen aikana parkouraajien toimintaa havainnoitiin ja heitä haastateltiin pelon kokemuksista. Keskustelut nauhoitettiin ja havainnoista kirjoitettiin kenttäpäiväkirjaa. Aineiston analyysi alkoi jo kentällä, mutta siirtyi sieltä litteroitujen haastattelujen ja kenttäpäiväkirjan tarkempaan tarkasteluun ja ryhmittelyyn.
Tutkimustuloksissa ilmeni, että parkouraajilla pelon aiheita oli useita. Niistä suurimpana nousi loukkaantumisen pelko. Muita pelon aiheita olivat häpeä, väärän kuvan antaminen lajista sekä toisen puolesta koettu pelko. Myös kilpailutilanteet olivat nostaneet esille uusia pelkoja. Parkouraajien halu kohdata pelkoa heijastui vahvasti lajiin filosofiasta haluna kehittää itseä sekä tutustua entistä paremmin itseensä. Toisaalta pelko toi mukanaan myös miellyttäviä tunteita kuten innostusta, nautintoa ja onnistumisen tunnetta. Osa taas halusi kohdata pelkoa juuri sen takia, että voisi vähentää tunnetta tulevaisuudessa. Toisinaan pelon tunnetta ei kuitenkaan haluttu kohdata. Usein pelon kohtaaminen oli väline saavuttaa edellä mainittuja tavoitteita. Pelon tunteen säätelyä tarkasteltiin jakamalla keinot ennakoiviin ja reaktiosidonnaisiin keinoihin. Suuri osa ilmenneistä säätelykeinoista kohdistui loukkaantumisen pelon säätelyyn. Parkouraajien pelon säätely eteni yleensä pelon kohtaamisen valitsemisesta eli tunteen kasvattamisesta sen vähentämiseen erilaisilla muilla keinoilla.
Parkouraajien pelon kokemus on usein sosiaalinen tapahtuma, minkä myötä muut ihmiset vaikuttavat siihen, miten pelkoa koetaan ja miten sitä säädellään. Onnistumiset nähtiin yhteisenä voittona pelkoa ja haastetta vastaan. Lisäksi onnistumisen tunteet olivat yhteisiä samalla tavalla kuin pelon tunteet. Parkouraajat myös jakoivat kokemuksen siitä, miltä tuntui onnistunut pelon säätely, mutta sen kuvaileminen sanoin oli vaikeaa. Lisäksi parkouraajat kokivat, että pelon kohtaaminen ja sen harjoitteleminen oli olennainen osa turvallista harjoittelua.
The data collection of this thesis contained characteristics of ethnographic research methods. Interviews and participative observation were used when collecting the data. In the spring, there were a total of five one to two hour data collection sessions, in which traceurs trained and had spontaneous conversations regarding their thoughts of fear. The actions of the traceurs were observed in the sessions and they were interviewed about experiences of fear. The conversations were recorded and field notes were written for each data collection session. The analysis of the data already started at the data collection sessions. After the sessions, the analysis continued with further examination and categorization of the transcribed interviews and the field notes.
From the analysis of the data it was found out that traceurs have several objects of fear. The most common cause of fear was getting injured. Additionally, other answers were shame, giving a negative impression of parkour, fearing on behalf of someone else, and competitive situations. The desire of encountering fear for the traceurs reflected the philosophy of parkour. These reasons were self-development and the improvement of self-knowledge. On the other hand, fear also raised pleasant emotions, such as enthusiasm, enjoyment and a feeling of success. Some of the traceurs wanted to confront fear, because it would then reduce fear in the future. Occasionally, traceurs did not want to confront fear at all. Confronting fear was often seen as a way to achieve the objectives that were mentioned above. The regulation of the emotion of fear was analysed by dividing the methods into antecedent-focused and response-focused methods. The majority of the regulation methods were focused on regulating the fear of getting injured. The results showed that generally the regulation of fear for the traceurs started from choosing to encounter fear and thus increasing the feeling. However, after increasing it, traceurs wanted to lower the emotion of fear by using other methods.
After all, the experience of fear is often a social event for the traceurs, in which other people have an effect on how fear is experienced and regulated. Success was seen as a collective victory against fear and the challenge. Also, the emotions of success were shared together as well as the emotions of fear. The traceurs had a common experience on what a successful regulation of fear felt like, but it was difficult to describe verbally. Lastly, the traceurs felt that confronting fear and practicing it were essential to train in a safe way.