Alueellisten viranhaltijoiden ja poliittisten päättäjien asema ja suhde vallankäytön näkökulmasta EU-rahoituksen jakautumisessa maakunnittain
Loimuvirta, Neea (2022)
Loimuvirta, Neea
2022
Hallintotieteiden maisteriohjelma - Master's Programme in Administrative Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2022-11-18
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202211108318
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202211108318
Tiivistelmä
Viranhaltijoiden ja poliittisten päättäjien asemaa ja suhdetta on tutkittu laajasti eri näkökulmista. Usein tutkimus suhteutuu hallinnon ja politiikan rajapinnalle. Hallinnon ja politiikan rajapinta on toisaalta hierarkkinen, sääntöihin ja säädöksiin perustuvaa julkisen vallan käyttöä ja toimeenpanoa, toisaalta taas häilyvänä näyttäytyvä, monimutkainen kokonaisuus. Suomi on ollut Euroopan Unionin jäsen vuodesta 1995, ja saanut jäsenvaltiona EU:sta paitsi rakennerahastoista rahoitusta, myös hakenut ja saanut EU:n muista, erillisrahastoiksi kutsutuista rahoitusinstrumenteista eri maakuntiin rahoitusvirtoja.
Vähemmälle tutkimuksen kohteelle on jäänyt erilaiset syyt sekä syy- ja seuraussuhteet rahoituksen allokoitumisen suhteen. Tässä tutkimuksessa selvitetään, millaisena alueellisten viranhaltijoiden ja poliittisten päättäjien suhde näyttäytyy EU-rahoituksen jakautumisen kontekstissa maakunnittain. Tutkimuksessa selvitetään, millainen merkitys tuolla suhteella on siihen, miten tutkimukseen valitut maakunnat asemoituvat EU-rahoituksen allokoitumisessa. Tutkimuksen teoriaosuus koostuu perinteisistä valtateorioista, vallasta organisaatiossa, rationaalisesta päätöksenteosta, asiantuntijavallasta sekä lobbaamisen teorioista. Tutkimuksessa lisäksi avataan taustaksi EU:n aluepolitiikan kokonaisuutta niin EU:n tasolla, kuin Suomen tasolla oman ohjelmaprosessin ja hallinnoinnin näkökulmasta.
Tutkimuksen aineistona ja menetelminä käytetään haastatteluja ja sisällönanalyysiä. Haastattelut muodostuvat neljästä eri pääkategoriasta – maakuntaliittojen edustajista, EU-toimistojen edustajista, apulaispormestareista sekä maakuntien yhteistyöryhmien edustajista. Haastattelut kohdistetaan kolmeen eri maakuntaan: Helsinki-Uudellemaalle, Pirkanmaalle sekä Varsinais-Suomeen. Haastatteluaineistosta muodostuu analyysi, joka on muodostettu teorialähtöisellä sisällönanalyysillä.
Tutkimuksen perusteella viranhaltijoiden asema ja suhde EU-rahoituksen kontekstissa näyttää mukailevan perinteistä suomalaista hallinnollista kokonaisuutta: viranhaltijat valmistelevät päätökset tietoon ja asiantuntijuuteen perustuen, ja poliittiset päättäjät tekevät varsinaiset päätökset. Hajontaa vastauksissa on kuitenkin siinä, minkä verran politiikan nähdään olevan rationaalista ja tarkoituksenmukaista osallistua tähän prosessiin, joka koetaan monimutkaisena, byrokraattisena ja osin kaukaisena järjestelmänä. Viranhaltijoiden ja poliittisten päättäjien suhteella alueellisesti ja maakunnittain tarkasteltuna ei näyttäisi olevan suoraa syy-seuraussuhdetta maakunnalliseen EU-rahoituksen allokoitumiseen. EU-rahoituksen allokoitumiseen näyttäisi vaikuttavan alueellisesti vahvemmin muut tekijät, kuten ennakoiva vaikuttamistyö, laajasti ja yhteisesti ymmärretty näkemys sekä oman agendan tarinallistaminen.
Jatkotutkimusaiheita tutkimuksen perusteella ovat erityisesti esimerkiksi henkilösidonnaisuuden tarkastelu hallinnollisessa kontekstissa, lobbaamistyön periaatteiden ja strategisen tiedon jakamisen kokonaisuus sekä poliittisen osaamisen merkitys lobbaamistyössä.
Vähemmälle tutkimuksen kohteelle on jäänyt erilaiset syyt sekä syy- ja seuraussuhteet rahoituksen allokoitumisen suhteen. Tässä tutkimuksessa selvitetään, millaisena alueellisten viranhaltijoiden ja poliittisten päättäjien suhde näyttäytyy EU-rahoituksen jakautumisen kontekstissa maakunnittain. Tutkimuksessa selvitetään, millainen merkitys tuolla suhteella on siihen, miten tutkimukseen valitut maakunnat asemoituvat EU-rahoituksen allokoitumisessa. Tutkimuksen teoriaosuus koostuu perinteisistä valtateorioista, vallasta organisaatiossa, rationaalisesta päätöksenteosta, asiantuntijavallasta sekä lobbaamisen teorioista. Tutkimuksessa lisäksi avataan taustaksi EU:n aluepolitiikan kokonaisuutta niin EU:n tasolla, kuin Suomen tasolla oman ohjelmaprosessin ja hallinnoinnin näkökulmasta.
Tutkimuksen aineistona ja menetelminä käytetään haastatteluja ja sisällönanalyysiä. Haastattelut muodostuvat neljästä eri pääkategoriasta – maakuntaliittojen edustajista, EU-toimistojen edustajista, apulaispormestareista sekä maakuntien yhteistyöryhmien edustajista. Haastattelut kohdistetaan kolmeen eri maakuntaan: Helsinki-Uudellemaalle, Pirkanmaalle sekä Varsinais-Suomeen. Haastatteluaineistosta muodostuu analyysi, joka on muodostettu teorialähtöisellä sisällönanalyysillä.
Tutkimuksen perusteella viranhaltijoiden asema ja suhde EU-rahoituksen kontekstissa näyttää mukailevan perinteistä suomalaista hallinnollista kokonaisuutta: viranhaltijat valmistelevät päätökset tietoon ja asiantuntijuuteen perustuen, ja poliittiset päättäjät tekevät varsinaiset päätökset. Hajontaa vastauksissa on kuitenkin siinä, minkä verran politiikan nähdään olevan rationaalista ja tarkoituksenmukaista osallistua tähän prosessiin, joka koetaan monimutkaisena, byrokraattisena ja osin kaukaisena järjestelmänä. Viranhaltijoiden ja poliittisten päättäjien suhteella alueellisesti ja maakunnittain tarkasteltuna ei näyttäisi olevan suoraa syy-seuraussuhdetta maakunnalliseen EU-rahoituksen allokoitumiseen. EU-rahoituksen allokoitumiseen näyttäisi vaikuttavan alueellisesti vahvemmin muut tekijät, kuten ennakoiva vaikuttamistyö, laajasti ja yhteisesti ymmärretty näkemys sekä oman agendan tarinallistaminen.
Jatkotutkimusaiheita tutkimuksen perusteella ovat erityisesti esimerkiksi henkilösidonnaisuuden tarkastelu hallinnollisessa kontekstissa, lobbaamistyön periaatteiden ja strategisen tiedon jakamisen kokonaisuus sekä poliittisen osaamisen merkitys lobbaamistyössä.