Sabotaasia ja ilkivaltaa: jatkosodan aikaisen nuorisorikollisuuden ilmenemismuotoja ja niihin suhatutumista Tampereella
Leppilampi, Mika (2022)
Leppilampi, Mika
2022
Historian kandidaattiohjelma - Bachelor's Programme in History
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2022-11-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202211078240
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202211078240
Tiivistelmä
Tutkielmassani perehdyn siihen, kuinka Tampereella suhtauduttiin nuorison häiriökäyttäytymiseen ja rikollisuuteen jatkosodan aikana. Tutkin nuorisrikollisuuden kahta ääripäätä, yleistä jengiytymistä ja tottelemattomuutta, sekä poliittisesti motivoitunutta ja väkivaltaista vastarintaa valtiota vastaan. Tutkimuksen päälähteinä käytän aikalaisten mielipidekirjoituksia Aamulehdessä ja Kansan Lehdessä aikavälillä 25.06.1941- 19.09.1944. Lehtikirjoitusten lisäksi tutkimus nojaa aiempaan aiheesta kirjoitettuun tutkimuskirjallisuuteen. Taustoittavina lähteinä toimivat SVT:n rikostilastot. Hypoteesini mukaan nuorilta odotettiin poikkeuksellisen esimerkillistä toimintaa, mutta tosiasiassa nuoret kapinoivat ja tekivät rikoksia poikkeusoloissa, sillä sota oli vienyt heiltä turvalliset rutiinit.
Tutkin aikalaisten lehtikirjoituksia, uutisia sekä mielipidekirjoituksia, jotka käsittelevät nuorison häiriökäyttäytymistä. Lehtiteksteissä ilmenee nuorison villiintyminen ja jengiytyminen, sekä Tamperetta vaivannut turvattomuuden ilmapiiri. Suuri osa mielipidekirjoittajista oli sitä mieltä, että ongelmakäyttäytyvät nuoret saataisiin tottelemaan paremmin tehostamalla poliisivalvontaa ja lisäämällä lasten kuritusta kotona. Käsittelen myös nuorisorikollisliigaa, joka onnistui suorittamaan useita ryöstöjä ja terrorismia. Tämä sabotaasijoukkue oli poikkeuksellinen nuorisorikollisuuden muoto koko Suomessa, ei vain Tampereella. Johtopäätöksissäni esitän, että nuorisorikollisuus lisääntyi Tampereella sodan aikana kaiken muun rikollisuuden lisäksi, sillä poikkeusolot ja säännöstelytalous lisäävät epävarmuutta ja rikoksia. Nuoriin suhtauduttiin jatkosodan aikana hyvinkin negatiivisesti, jopa vihamielisesti.

Kokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [8798]