”Sitten on hauskaa kun kaikki nauraa yhdessä” : Opettajien koulussa käyttämä huumori 6.-luokkalaisten kertomana
Salo, Ronja (2022)
Salo, Ronja
2022
Kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisteriohjelma - Master´s Programme in Educational Studies
Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta - Faculty of Education and Culture
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2022-11-30
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202211068196

Tiivistelmä
Tutkimus tarkastelee 6.-luokkalaisten näkemyksiä huumorista yleisesti, heidän opettajiensa käyttämästä huumorista sekä sen merkityksestä luokan ilmapiiriin. Huumori on kaikkiallisuutensa myötä läsnä elämän eri osa-alueilla, niin myös koulumaailmassa.
Tutkimuksen kohteena toimi kolme 6. luokkaa. Tutkimukseen osallistuminen oli vapaaehtoista ja tutkimukseen osallistui 33 6.-luokkalaista. Tutkimus oli tapaustutkimus, joka oli pääasiassa luonteeltaan laadullinen, mutta tulosten esittämisessä hyödynnettiin myös määrällisiä keinoja. Tutkimusaineisto kerättiin joulukuun 2021 aikana. Aineistonkeruu toteutettiin sähköisen Microsoft Forms-kyselylomakkeen avulla. Osallistuin itse aineiston keräämiseen olemalla läsnä luokassa ja esittelin oppilaille aineiston keräämisen syyt sekä lomakkeen sisällön ja käytön. Aineistosta toteutettiin teoriaohjautuva analyysi ja lomakkeen eri kysymyksistä muodostettiin luokkia teemoittelemalla. Tutkimuksessa selvitettiin oppilaiden ymmärrystä huumorista käsitteenä elämismaailman kautta sekä millaisia asioita he liittivät siihen. Tutkimuskohteena oli myös oppilaiden kokemukset heidän opettajiensa käyttämästä huumorista ja miten se vaikuttaa luokan ilmapiiriin.
6.-luokkalaiset kuvailevat huumorin olevan muun muassa vitsejä, hauskuutta ja naurua. Oppilaiden mukaan opettajat vitsailevat, käyttävät helposti ymmärrettävää huumoria sekä tilannehuumoria. Opettajien huumorin käyttö oli merkittävä luokan ilmapiiriä ajatellen. Oppilaiden mukaan se on positiivinen tekijä, joka luo yhteisöllisyyttä sekä motivoi oppilaita.
Pääasiassa oppilaat pitivät opettajiensa käyttämästä huumorista ja kokivat sen positiivisena. Opettajien kannattaa käyttää huumoria työssään, mutta tehdä se harkiten ja tilanteeseen sopivalla tavalla sekä yleisönsä tuntien.