Kunniaan liittyvä väkivalta, häpeä ja toimijuus teoksessa Tuhat loistavaa aurinkoa - Narratiivinen tutkimus
Jääskeläinen, Emilia (2022)
Jääskeläinen, Emilia
2022
Sosiaalityön maisteriohjelma - Master's Programme in Social Work
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2022-11-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202210267919
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202210267919
Tiivistelmä
Tässä pro gradu- tutkielmassa käsittelen kunniaan liittyvää väkivaltaa, häpeää ja toimijuutta narratiivisen tutkimuksen menetelmin Khaled Hosseinin romaanissa Tuhat loistavaa aurinkoa. Tuhat loistavaa aurinkoa on afganistanilaissyntyisen Khaled Hosseinin kirjoittama. Teos kertoo kahden eri-ikäisen afganistanilaisen naisen yhteen kietoutuvat tarinat. Tuhat loistavaa aurinkoa sijoittuu ajallisesti kolmelle eri vuosikymmenelle, 1960-luvulta 2000-luvun alkuun. Tämä ajanjakso pitää sisällään Afganistanin sisällissodan, Neuvostoliiton miehityksen, talibanin valtaannousun ja hieman aikaan talibanin vallan jälkeen. Tutkimuskysymykseni on: Millaisia kunniaan liittyvään väkivaltaan ja häpeään kytkeytyviä narratiiveja sekä näihin liittyviä toimijuuksia romaanissa on paikannettavissa?
Johdannossa esittelen tutkimusaiheeni. Kunniaan liittyvää väkivaltaa on Suomessa tutkittu vähän. Afganistanin syksyllä 2021 muuttuneen tilanteen vuoksi Khaled Hosseinin teos on uudella tavalla ajankohtainen. Aluksi käsittelen kunniaan liittyvää väkivaltaa. Kunniaan liittyvä väkivalta on usein yhteisöllistä väkivaltaa, joka liittyy vahvasti yhteisön kunnian suojaamiseen ja häpeän ennaltaehkäisemiseen. On tärkeää ymmärtää kunniaan liittyvään väkivaltaan vaikuttavia moninaisia mekanismeja ja erilaisia näkökulmia kunniaan ja häpeään. Seuraavaksi käsittelen toimijuutta ja sukupuolentutkimusta Toimijuus määrittyy vahvasti sen mukaan, voiko toimija (joka voi olla niin yksilö kuin yhteisökin) toteuttaa mahdollisesti haluamiansa tapahtumia tai tavoitteita. Yksilön tai yhteisön toimijuutta voivat muut toimijat ja ympäristö joko edistää tai rajoittaa. Tämän jälkeen kerron tutkimuksestani ja sen tavoitteista, romaanien käytöstä tutkimuksen aineistona, narratiivisen tutkimuksen lähtökohdista tutkimuksen sensitiivisyydestä, sekä tutkielmani toteuttamisesta. Narratiivisen tutkimuksen kenttä on laaja, ja se tarjoaa tutkijalle monenlaisia mahdollisuuksia tutkimuksen tekoon. Yhteiskuntatieteissä narratiivisen tutkimuksen aineistoina romaaneja on käytetty melko vähän, vaikka niiden käyttäminen aineistona voisi olla antoisaa. Tutkielmani aineisto on kerätty kesällä ja syksyllä 2021. Kaunokirjallisen teoksen käyttäminen aineistona mahdollistaa sensitiivisen aiheen tutkimisen. Seuraavaksi käsittelen aineistosta löytämiäni narratiiveja, jotka ovat: häpeän narratiivi, kunnian narratiivi, väkivallan narratiivi ja ystävyyden narratiivi. Lisäksi esittelen aineistostani tekemäni Greimasin malliin perustuvan aktanttianalyysin, jonka kautta pyrin avaamaan aineistona käyttämäni teoksen päähenkilöiden toimijuutta ja tarinan kulkua. Lopuksi esittelen tekemäni johtopäätökset ja vedän yhteen aineistoni suurinta teemaa eli päähenkilöiden toimijuutta, tai pikemminkin sen puutetta. Vaikka tutkielmassani käyttämäni aineisto on fiktiivisestä kaunokirjallisesta teoksesta, voidaan sen avulla tavoittaa se, miltä ihmisestä saattaa tuntua kokea kunniaan liittyvää väkivaltaa ja se, kun oma toimijuus, eli mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä, sitä koskeviin tapahtumiin ja päätöksiin riistetään lähes kokonaan. Khaled Hosseini on romaanissaan onnistunut kuvaamaan miten tämä kaikki voi näyttäytyä. Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa voitaisiin käyttää enemmän romaaneja tutkimuksen aineistona, sillä usein niissä kuvataan muun muassa epätasa-arvoa, yhteiskuntaa, ihmisten asemaa ja vallitsevaa ilmapiiriä erilaisissa tilanteissa, paikoissa, konteksteissa ja ajoissa. In this master's thesis, I explore honour-related violence, shame and agency in Khaled Hossein's novel A Thousand Splendid Suns using the methods of narrative research. A Thousand Splendid Suns is written by Afghan-born Khaled Hosseini. The novel tells the intertwined stories of two Afghan women of different ages. A Thousand Splendid Suns takes place in three different decades, from the 1960s to the beginning of the 2000s. This period includes the Afghan civil war, the Soviet occupation, the Taliban's rise to power, and time after the Taliban's rule. My research question is: What kind of narratives connected to honour-related violence and shame and agency attached to these can be placed in the novel?
In the introduction, I present my research topic. There has been little research into honour-related violence in Finland. Due to the changed situation in Afghanistan in the fall of 2021, Khaled Hosseini's novel is relevant in a new way. First, I will go through the research about honour-related violence. Honour-related violence is often communal violence, which is strongly related to the protection of the community's honour and the prevention of shame. It is important to understand the multiple mechanisms that influence honour-related violence and different perspectives on honour and shame. Next, I will discuss agency and gender studies research. Agency is strongly determined by whether the agent (which can be both an individual and a community) can implement the events or goals they may want. The activity of an individual or community can be either promoted or limited by other actors and the environment. After that, I will present my research and its goals, the use of novels as research material, the starting points of narrative research, the sensitivity of the research, and the implemen tation of my thesis. The field of narrative research is broad, and it offers the researcher a wide range of oppor tunities to conduct research. In social sciences, novels have been used quite little as materials for narrative research, even though using them as materials could be rewarding. The material for my thesis was collected in the summer and fall of 2021. Using a novel of fiction as material enables the study of a sensitive topic. Next, I discuss the narratives I found in the material, which are: the narrative of shame, the narrative of honour, the narrative of violence and the narrative of friendship. Also, I present an actant analysis based on Greimas's model that I made from my material, through which I aim to open the agency of the main characters of the novel I used as material and the course of the story. Finally, I present my conclusions and summarize the biggest theme of my material, which is the agency of the main characters, or rather the lack of it. Even though the material I used in my thesis is from a novel of fiction, it can be used to understand how honour-related violence might be experienced by a person and how it might affect to one's own agency, the opportunity to influence one's own life, the events and decisions concerning it, is almost completely deprived. In his novel, Khaled Hosseini has managed to describe how all this can appear. In social science research, more novels could be used as research material, as they often describe, among other things, inequality, society, the status of people and the prevailing atmosphere in different situations, places, contexts, and times.
Johdannossa esittelen tutkimusaiheeni. Kunniaan liittyvää väkivaltaa on Suomessa tutkittu vähän. Afganistanin syksyllä 2021 muuttuneen tilanteen vuoksi Khaled Hosseinin teos on uudella tavalla ajankohtainen. Aluksi käsittelen kunniaan liittyvää väkivaltaa. Kunniaan liittyvä väkivalta on usein yhteisöllistä väkivaltaa, joka liittyy vahvasti yhteisön kunnian suojaamiseen ja häpeän ennaltaehkäisemiseen. On tärkeää ymmärtää kunniaan liittyvään väkivaltaan vaikuttavia moninaisia mekanismeja ja erilaisia näkökulmia kunniaan ja häpeään. Seuraavaksi käsittelen toimijuutta ja sukupuolentutkimusta Toimijuus määrittyy vahvasti sen mukaan, voiko toimija (joka voi olla niin yksilö kuin yhteisökin) toteuttaa mahdollisesti haluamiansa tapahtumia tai tavoitteita. Yksilön tai yhteisön toimijuutta voivat muut toimijat ja ympäristö joko edistää tai rajoittaa. Tämän jälkeen kerron tutkimuksestani ja sen tavoitteista, romaanien käytöstä tutkimuksen aineistona, narratiivisen tutkimuksen lähtökohdista tutkimuksen sensitiivisyydestä, sekä tutkielmani toteuttamisesta. Narratiivisen tutkimuksen kenttä on laaja, ja se tarjoaa tutkijalle monenlaisia mahdollisuuksia tutkimuksen tekoon. Yhteiskuntatieteissä narratiivisen tutkimuksen aineistoina romaaneja on käytetty melko vähän, vaikka niiden käyttäminen aineistona voisi olla antoisaa. Tutkielmani aineisto on kerätty kesällä ja syksyllä 2021. Kaunokirjallisen teoksen käyttäminen aineistona mahdollistaa sensitiivisen aiheen tutkimisen. Seuraavaksi käsittelen aineistosta löytämiäni narratiiveja, jotka ovat: häpeän narratiivi, kunnian narratiivi, väkivallan narratiivi ja ystävyyden narratiivi. Lisäksi esittelen aineistostani tekemäni Greimasin malliin perustuvan aktanttianalyysin, jonka kautta pyrin avaamaan aineistona käyttämäni teoksen päähenkilöiden toimijuutta ja tarinan kulkua. Lopuksi esittelen tekemäni johtopäätökset ja vedän yhteen aineistoni suurinta teemaa eli päähenkilöiden toimijuutta, tai pikemminkin sen puutetta. Vaikka tutkielmassani käyttämäni aineisto on fiktiivisestä kaunokirjallisesta teoksesta, voidaan sen avulla tavoittaa se, miltä ihmisestä saattaa tuntua kokea kunniaan liittyvää väkivaltaa ja se, kun oma toimijuus, eli mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä, sitä koskeviin tapahtumiin ja päätöksiin riistetään lähes kokonaan. Khaled Hosseini on romaanissaan onnistunut kuvaamaan miten tämä kaikki voi näyttäytyä. Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa voitaisiin käyttää enemmän romaaneja tutkimuksen aineistona, sillä usein niissä kuvataan muun muassa epätasa-arvoa, yhteiskuntaa, ihmisten asemaa ja vallitsevaa ilmapiiriä erilaisissa tilanteissa, paikoissa, konteksteissa ja ajoissa.