Sosiaalityöntekijöiden tuottamia narratiiveja hatkalaisuudesta : Sijaishuoltopaikasta luvatta poissaolevat lapset sosiaalityön näkökulmasta.
Selkämaa, Anniina (2022)
Selkämaa, Anniina
2022
Sosiaalityön maisteriohjelma - Master's Programme in Social Work
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2022-11-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202210247761
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202210247761
Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan sosiaalityöntekijöiden tuottamia narratiiveja hatkalaisista eli sijaishuoltopaikasta luvattomasti poissaolevista lapsista. Tutkimustehtävänä on selvittää, millaisia kertomuksia sosiaalityöntekijät tuottavat hatkalaisista ja millaista muutosta he toivoivat hatkalaisten kanssa toimimiseen. Tavoitteena on tuottaa tietoa siitä, miten sosiaalityöntekijät käsittävät hatkalaisuuden ja millaista tietoa ja muutostoiveita siihen liittyy hatkalaisten parissa toimivien sosiaalityöntekijöiden kontekstissa.
Tutkielma on laadullinen tutkimus, jossa hyödynnetään narratiivista analyysia. Tutkimusaineistona on 38 kertomusta, jotka on kerätty Sosiaalityön uraverkosto -nimisestä sosiaalisen median ryhmästä kesän 2022 aikana. Analysoitavat vastaukset ovat hatkalaisten parissa toimivien sosiaalityöntekijöiden tuottamia vastauksia liittyen heidän kanssaan työskentelyyn. Vastaukset on kerätty käyttämällä eläytymismenetelmää, jossa vastaajat jatkavat vastauksissaan kehyskertomuksia haluamallaan tavalla. Tässä tutkimuksessa kehyskertomuksia on kaksi, joiden variaationa on tulevaisuus. Ensimmäisessä kertomuksessa vastaaja kuvaa toimintaansa sijaishuoltopaikasta luvattomasti poissaolevien kanssa tänä päivänä ja toisessa kertomuksessa työskentelyä 20 vuoden päästä.
Narratiivisen ja sisällön analyysin keinoin aineistosta on löydetty viisi erilaista kertomusta, jotka on nimetty ominaispiirteidensä mukaan (1) huolikertomukseksi, (2) syitä kuvaavaksi kertomukseksi, (3) toivottomuuden kertomukseksi, (4) keinoja kuvaavaksi kertomukseksi ja (5) muutoskertomukseksi. Lisäksi aineistosta on muodostettu tyyppikertomukset aineiston analyysin tukemiseksi.
Huolikertomukseen on koottu sosiaalityöntekijöiden tuottamia huolia hatkaamiseen liittyen. Huolia tuotettiin siihen liittyen, minkä takia nuoret ovat karanneet tai mitä karkureissujen aikana voi tapahtua. Syitä kuvaavassa kertomuksessa on eritelty niitä syitä, joiden takia nuoret karkaavat. Näitä ovat muun muassa halu päästä käyttämään päihteitä tai olemaan ystävien kanssa. Toivottomuuden kertomuksessa sosiaalityöntekijät kuvasivat sitä toivottomuuden tunnetta, joka nuorten hatkaamiseen liittyy. Toivottomuutta koettiin viranomaisyhteistyön hankaluuden ja sijaishuoltopaikkojen heikkojen resurssien takia, minkä vuoksi nuorten hatkaamiseen koettiin vaikeaksi puuttua. Keinoja kuvaavassa kertomuksessa sosiaalityöntekijät olivat nimenneet niitä keinoja, joita heillä on karkaamiseen puuttumiseen ja ehkäisemiseen. Näitä olivat etsintäkuulutusten ja virka-apupyyntöjen tekeminen sekä sijaishuoltopaikkojen vastuuttaminen etsimään nuorta lastensuojelulain mukaisesti sekä nuoren tavoittelu puhelimella. Muutoskertomuksessa sosiaalityöntekijät pohtivat niitä uudistuksia, joita tahtoisivat nähdä tämän ilmiön hoitamisessa. Näitä olivat yhteistyön parantuminen poliisien kanssa, sijaishuoltopaikoille paremmat resurssit, virka-apuihin liittyvien ohjeistusten parantuminen ja selkeytyminen sekä nuorille paremmat mahdollisuudet saada heidän tarpeisiinsa sopivaa sijais- ja terveydenhuoltoa.
Nuorten karkaamiseen vaikuttavat nuoren oma traumatausta, mahdollinen päihteidenkäyttö, sijoituksen vastustus ja mielenterveysongelmat. Karkureissujen seurauksina nuoret altistuvat rikollisuudelle, hyväksikäytölle ja päihteidenkäytölle. Hatkaamiseen johtavat tilanteet ovat monisyisiä ja kompleksisia. Tutkimuksen mukaan tulevaisuudessa sosiaalityöntekijöiden yhteistyön muiden viranomaisten kanssa tulee parantua ja hatkaamisen ennaltaehkäisyyn panostaa. Nuorten tulee saada tarpeisiinsa sopivaa sijaishuoltoa ja sijaishuoltopaikoilla tulee olla enemmän resursseja lähteä etsimään karanneita nuoria. Sosiaalityöntekijät toivovat, että tulevaisuudessa hatkalaisiin suhtauduttaisiin samalla tavalla kuin muihin kadonneisiin lapsiin ja heitä etsittäisiin yhtä aktiivisesti.
Tutkielma on laadullinen tutkimus, jossa hyödynnetään narratiivista analyysia. Tutkimusaineistona on 38 kertomusta, jotka on kerätty Sosiaalityön uraverkosto -nimisestä sosiaalisen median ryhmästä kesän 2022 aikana. Analysoitavat vastaukset ovat hatkalaisten parissa toimivien sosiaalityöntekijöiden tuottamia vastauksia liittyen heidän kanssaan työskentelyyn. Vastaukset on kerätty käyttämällä eläytymismenetelmää, jossa vastaajat jatkavat vastauksissaan kehyskertomuksia haluamallaan tavalla. Tässä tutkimuksessa kehyskertomuksia on kaksi, joiden variaationa on tulevaisuus. Ensimmäisessä kertomuksessa vastaaja kuvaa toimintaansa sijaishuoltopaikasta luvattomasti poissaolevien kanssa tänä päivänä ja toisessa kertomuksessa työskentelyä 20 vuoden päästä.
Narratiivisen ja sisällön analyysin keinoin aineistosta on löydetty viisi erilaista kertomusta, jotka on nimetty ominaispiirteidensä mukaan (1) huolikertomukseksi, (2) syitä kuvaavaksi kertomukseksi, (3) toivottomuuden kertomukseksi, (4) keinoja kuvaavaksi kertomukseksi ja (5) muutoskertomukseksi. Lisäksi aineistosta on muodostettu tyyppikertomukset aineiston analyysin tukemiseksi.
Huolikertomukseen on koottu sosiaalityöntekijöiden tuottamia huolia hatkaamiseen liittyen. Huolia tuotettiin siihen liittyen, minkä takia nuoret ovat karanneet tai mitä karkureissujen aikana voi tapahtua. Syitä kuvaavassa kertomuksessa on eritelty niitä syitä, joiden takia nuoret karkaavat. Näitä ovat muun muassa halu päästä käyttämään päihteitä tai olemaan ystävien kanssa. Toivottomuuden kertomuksessa sosiaalityöntekijät kuvasivat sitä toivottomuuden tunnetta, joka nuorten hatkaamiseen liittyy. Toivottomuutta koettiin viranomaisyhteistyön hankaluuden ja sijaishuoltopaikkojen heikkojen resurssien takia, minkä vuoksi nuorten hatkaamiseen koettiin vaikeaksi puuttua. Keinoja kuvaavassa kertomuksessa sosiaalityöntekijät olivat nimenneet niitä keinoja, joita heillä on karkaamiseen puuttumiseen ja ehkäisemiseen. Näitä olivat etsintäkuulutusten ja virka-apupyyntöjen tekeminen sekä sijaishuoltopaikkojen vastuuttaminen etsimään nuorta lastensuojelulain mukaisesti sekä nuoren tavoittelu puhelimella. Muutoskertomuksessa sosiaalityöntekijät pohtivat niitä uudistuksia, joita tahtoisivat nähdä tämän ilmiön hoitamisessa. Näitä olivat yhteistyön parantuminen poliisien kanssa, sijaishuoltopaikoille paremmat resurssit, virka-apuihin liittyvien ohjeistusten parantuminen ja selkeytyminen sekä nuorille paremmat mahdollisuudet saada heidän tarpeisiinsa sopivaa sijais- ja terveydenhuoltoa.
Nuorten karkaamiseen vaikuttavat nuoren oma traumatausta, mahdollinen päihteidenkäyttö, sijoituksen vastustus ja mielenterveysongelmat. Karkureissujen seurauksina nuoret altistuvat rikollisuudelle, hyväksikäytölle ja päihteidenkäytölle. Hatkaamiseen johtavat tilanteet ovat monisyisiä ja kompleksisia. Tutkimuksen mukaan tulevaisuudessa sosiaalityöntekijöiden yhteistyön muiden viranomaisten kanssa tulee parantua ja hatkaamisen ennaltaehkäisyyn panostaa. Nuorten tulee saada tarpeisiinsa sopivaa sijaishuoltoa ja sijaishuoltopaikoilla tulee olla enemmän resursseja lähteä etsimään karanneita nuoria. Sosiaalityöntekijät toivovat, että tulevaisuudessa hatkalaisiin suhtauduttaisiin samalla tavalla kuin muihin kadonneisiin lapsiin ja heitä etsittäisiin yhtä aktiivisesti.