Tampereen kaupungin katujen saneeraustarveluokituksen uudistaminen
Kuparinen, Otto (2022)
Kuparinen, Otto
2022
Rakennustekniikan DI-ohjelma - Master's Programme in Civil Engineering
Rakennetun ympäristön tiedekunta - Faculty of Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2022-10-24
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202210067456

Tiivistelmä
Katusaneerausrahoituksen kohdentaminen katuverkolla on ensiarvoisen tärkeää. Rahoitus ei riitä kaikkien saneerauksen tarpeessa olevien katujen parantamiseen, vaan kaduilta täytyy löytää ongelmallisimmat kohteet. Nykytilanteessa kaduille ei ole toimivaa menetelmää, joka ottaisi huomioon kadun saneeraustarpeeseen vaikuttavat eri tekijät sekä niiden keskinäisen suhteen. Yhteistyö kaupungin eri organisaatioiden välillä on puutteellista, jolloin kaduilla toteutetaan usein yksittäisiä saneeraustoimenpiteitä. Katujen kasvava käyttäjämäärä, muuttuva kulkumuotojakauma sekä nykyisen rakenteen ikääntyminen ja vaurioituminen vaativat katuinfran päivitystä. Kadun monipuolisuuden johdosta sen saneerauksen arviointia täytyy myös tarkastella moniulotteisesti. Katusaneerauksen kustannustehokkuutta saadaan nostettua merkittävästi saneeraamalla mahdollisimman monta tekijää samanaikaisesti.
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Tampereen kaupungin katuverkolla tärkeimmät katusaneerausperusteet sekä niiden keskinäinen suhde. Työssä esitetään katujen saneeraustarpeeseen johtavat tekijät sekä arviointiperiaatteet. Työhön sisältyy case-esimerkki Tampereen kaupungin kadusta, jossa esitetään katusaneerausperusteiden vaikutusta kadun saneeraustarvejärjestykseen. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla kaupungin katusaneerauksen koordinoinnista vastaavia henkilöitä sekä kaupungin sisäisen työskentelyn avulla. Erillisillä haastatteluilla selvitettiin myös muiden kaupunkien parhaimpia katusaneerauksen ohjelmoinnin käytäntöjä. Tutkimuksessa toisena päätavoitteena oli parantaa kaupungin eri organisaatioiden välistä yhteistyötä ja tiedonvälitystä.
Tutkimuksen lopputuloksena saatiin selville, että kadulla tärkeimmät katusaneerauksen laukaisevat tekijät ovat kadun rakenteellinen saneeraustarve sekä kadun poikkileikkauksen kehittäminen. Kadun pintarakenteen saneeraustarve, kunnallistekniikan saneeraustarve sekä eri kulkumuotojen olosuhteiden kehittäminen ajavat voimakkaimmin Tampereen katuverkon saneerausta. Näiden tekijöiden lisäksi kadun saneerauksen arvioinnissa täytyy ottaa huomioon monia eri näkökulmia, jotka vaikuttavat kadulta vaadittaviin ominaisuuksiin. Tutkimuksen lopputuloksena tuotettiin Tampereen kaupungille katusaneeraustarveluokitus, jossa esitetään katujen saneeraukseen vaikuttavat tekijät, niiden keskinäinen suhde ja luokituksen päivittämisperusteet.
Katusaneeraustarveluokituksen pääasiallinen käyttötarkoitus on toimia Tampereen kaupungin ohjaustyökaluna katusaneerauksen ohjelmoinnissa. Luokitus pyrkii mahdollisimman tasapuolisesti asettamaan arvioitavat kadut saneeraustarvejärjestykseen, jolloin kaupunki pystyy ennakoivasti kohdistamaan suunnittelu- ja toteutusvalmiutta saneeraustarpeessa oleville kaduille. Saneeraustarvejärjestyksen avulla rahoitus voidaan kohdentaa kaduille, joissa samanaikaisesti saadaan toteutettua mahdollisimman monta saneeraustarvetta. Luokitus ei ota kaikkia kadun saneerauksen laukaisevia tekijöitä huomioon. Esimerkiksi poliittinen päätöksenteko, mahdollinen ulkopuolinen rahoitus sekä kadun saneerauksen vaativat suuremmat hankkeet jätetään arvioimatta luokituksessa. Luokitus pyrkii vastaamaan tasapuolisesti kaikkien katujen saneeraustarpeen arviontiin, jolloin yksittäisten satunnaisille kaduille kohdistuvien tekijöiden huomioon ottaminen ei ole tarpeen.