Eriarvoisuus matalasti koulutettujen köyhyyskirjoituksissa : Näkökulmana rajoittuneet toimintamahdollisuudet
Huhtala, Taru (2022)
Huhtala, Taru
2022
Sosiaalityön maisteriohjelma - Master's Programme in Social Work
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2022-10-24
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202210057443
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202210057443
Tiivistelmä
Tutkielman tavoitteena on tarkastella matalasti koulutettujen köyhyyskirjoituksissa ilmenevää eriarvoisuutta. Eriarvoisuus rakentuu sosiaalisesti loukaten ihmisten tasavertaisuuden normia ja sulkien osan ihmisistä kehityksen avaamien mahdollisuuksien ulkopuolelle. Tarkastelun kohteena on, minkä suhteen eriarvoisuutta kirjoituksissa esiintyy ja miten eriarvoisuus ilmenee yksilön toimintamahdollisuuksia rajoittavana tekijänä köyhyydessä selviytymisen ja köyhyydestä poispyrkimisen näkökulmasta. Tutkielmassa eriarvoisuutta lähestytään elämänehtojen eriarvoisuuden, eksistentiaalisen eriarvoisuuden ja resurssien eriarvoisuuden ulottuvuuksien kautta.
Tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä yhteen kietoutuvat köyhyyden, eriarvoisuuden, koulutuksen ja yhteiskunnallisen aseman teemat. Lisäksi taustoitan tutkimusongelmaani kuvaamalla muutoksia, joita sekä hyvinvointivaltio että työmarkkinat ovat viime vuosikymmeninä läpikäyneet. Tutkimusaineisto koostuu 30 kirjoitelmasta, jotka on lähetetty vuonna 2019 pidettyyn Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kirjoituskilpailuun. Rajasin aineiston koskemaan matalasti koulutettujen kirjoituksia, koska koulutuksen on todettu määrittävän keskeisellä tavalla yksilön yhteiskunnallista ja sosioekonomista asemaa vaikuttaen näin myös yksilön toimintamahdollisuuksiin. Aineiston analysoin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin hyödyntäen analyysin apuna Amartya Senin toimintamahdollisuuksien viitekehystä. Tutkielman toteutusta viitoittavana metateoriana toimii kriittisen realismi, joka kohdistaa huomion yksilön ja yhteiskunnan väliseen suhteeseen.
Tutkimuksen perusteella köyhyydessä elävien matalasti koulutettujen toimintamahdollisuudet ovat monin tavoin yhteiskunnassa vallitsevan eriarvoisuuden rajoittamia. Elämänehtojen eriarvoisuus ilmenee suhteessa perhetaustaan ja terveyteen. Köyhyyttä lapsuudessa kokeneet ovat eriarvoisessa asemassa muihin ihmisiin nähden puutteellisten kasvuolosuhteiden, lapsuudessa omaksuttujen ajatusmallien sekä tosiasiallisten koulutusmahdollisuuksien kautta. Sairastuminen puolestaan keskeyttää normaaliksi katsotun elämänkulun, työllistymismahdollisuudet ovat sairauden rajoittamia ja sairastuminen aiheuttaa toimeentulolle haasteita, joita terveet eivät joudu kohtaamaan.
Eksistentiaalinen eriarvoisuus ilmenee köyhyydessä elävien arvottomuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksina suhteessa valtaväestöön. Yhteiskunnassa vallitsevat yksilöä tilanteestaan syyllistävät ja leimaavat köyhyyskäsitykset synnyttävät huonommuuden tunteita ja omasta tilanteesta koetaan häpeää. Eri tuloluokkiin kuuluvien todellisuudet näyttäytyvät toisistaan eriytyneinä, mikä näkyy kohdatun ymmärryksen puutteena. Osana yhteisöjä ja yhteiskuntaa koetaan kuulumattomuuden ja merkityksettömyyden tunteita.
Resurssien eriarvoisuus ilmenee suhteessa koulutukseen, rahaan ja valtaan. Työllistymismahdollisuudet kaventuvat ja työllistyminen vaikeutuu, kun hankittu koulutus ei vastaa työmarkkinoiden kysyntää. Taloudellisten resurssien eriarvoisuus ilmenee sosiaaliturvan varassa elävien riittämättömänä ja toimintamahdollisuuksia rajoittavana toimeentulon tasona. Elämä köyhyydessä on taloudellisten huolien kuormittamaa, rahan puute rajoittaa valinnanmahdollisuuksia ja selviytymisessä ollaan riippuvaisia kolmannen sektorin ja läheisten taloudellisesta tuesta. Vallan resurssin eriarvoisuus ilmenee jäykän ja ennakoimattoman sosiaaliturvajärjestelmän ehdoilla elämisenä ja aktivoivan työvoimapolitiikan kaventamana toimijuutena. Eriarvoiset valtaresurssit rajoittavat köyhyydessä elävien mahdollisuuksia hallita omaa elämäänsä. Koettu vaikutusmahdollisuuksien puute synnyttää toivottomuutta. Kun toivo elämän kääntymisestä parempaan menetetään, tilanteeseen sopeudutaan eikä köyhyydestä poispääsyä enää aktiivisesti tavoitella.
Tutkielman johtopäätöksenä esitän, että köyhyydessä elävien toimintamahdollisuuksien lisäämiseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota, mikäli aidosti halutaan puuttua köyhyyden ja toimeentulotukiasiakkuuksien pitkittymiseen Suomessa. Sosiaalipalveluiden ja sosiaaliturvajärjestelmän tulisi olla asiakkaiden toimintamahdollisuuksia vahvistavia ja sosiaalityössä huomiota tulisi kohdistaa yksilöstä laajemmin tätä ympäröivään sosiokulttuuriseen kontekstiin elämäntilanteiden taustalla vaikuttavana tekijänä. Sosiaalialan ammattilaisten tulisi osallistua nykyistä enemmän yhteiskunnalliseen keskusteluun tuoden esille järjestelmän ongelmia ja ajaen yhteiskunnallista muutosta.
Tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä yhteen kietoutuvat köyhyyden, eriarvoisuuden, koulutuksen ja yhteiskunnallisen aseman teemat. Lisäksi taustoitan tutkimusongelmaani kuvaamalla muutoksia, joita sekä hyvinvointivaltio että työmarkkinat ovat viime vuosikymmeninä läpikäyneet. Tutkimusaineisto koostuu 30 kirjoitelmasta, jotka on lähetetty vuonna 2019 pidettyyn Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kirjoituskilpailuun. Rajasin aineiston koskemaan matalasti koulutettujen kirjoituksia, koska koulutuksen on todettu määrittävän keskeisellä tavalla yksilön yhteiskunnallista ja sosioekonomista asemaa vaikuttaen näin myös yksilön toimintamahdollisuuksiin. Aineiston analysoin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin hyödyntäen analyysin apuna Amartya Senin toimintamahdollisuuksien viitekehystä. Tutkielman toteutusta viitoittavana metateoriana toimii kriittisen realismi, joka kohdistaa huomion yksilön ja yhteiskunnan väliseen suhteeseen.
Tutkimuksen perusteella köyhyydessä elävien matalasti koulutettujen toimintamahdollisuudet ovat monin tavoin yhteiskunnassa vallitsevan eriarvoisuuden rajoittamia. Elämänehtojen eriarvoisuus ilmenee suhteessa perhetaustaan ja terveyteen. Köyhyyttä lapsuudessa kokeneet ovat eriarvoisessa asemassa muihin ihmisiin nähden puutteellisten kasvuolosuhteiden, lapsuudessa omaksuttujen ajatusmallien sekä tosiasiallisten koulutusmahdollisuuksien kautta. Sairastuminen puolestaan keskeyttää normaaliksi katsotun elämänkulun, työllistymismahdollisuudet ovat sairauden rajoittamia ja sairastuminen aiheuttaa toimeentulolle haasteita, joita terveet eivät joudu kohtaamaan.
Eksistentiaalinen eriarvoisuus ilmenee köyhyydessä elävien arvottomuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksina suhteessa valtaväestöön. Yhteiskunnassa vallitsevat yksilöä tilanteestaan syyllistävät ja leimaavat köyhyyskäsitykset synnyttävät huonommuuden tunteita ja omasta tilanteesta koetaan häpeää. Eri tuloluokkiin kuuluvien todellisuudet näyttäytyvät toisistaan eriytyneinä, mikä näkyy kohdatun ymmärryksen puutteena. Osana yhteisöjä ja yhteiskuntaa koetaan kuulumattomuuden ja merkityksettömyyden tunteita.
Resurssien eriarvoisuus ilmenee suhteessa koulutukseen, rahaan ja valtaan. Työllistymismahdollisuudet kaventuvat ja työllistyminen vaikeutuu, kun hankittu koulutus ei vastaa työmarkkinoiden kysyntää. Taloudellisten resurssien eriarvoisuus ilmenee sosiaaliturvan varassa elävien riittämättömänä ja toimintamahdollisuuksia rajoittavana toimeentulon tasona. Elämä köyhyydessä on taloudellisten huolien kuormittamaa, rahan puute rajoittaa valinnanmahdollisuuksia ja selviytymisessä ollaan riippuvaisia kolmannen sektorin ja läheisten taloudellisesta tuesta. Vallan resurssin eriarvoisuus ilmenee jäykän ja ennakoimattoman sosiaaliturvajärjestelmän ehdoilla elämisenä ja aktivoivan työvoimapolitiikan kaventamana toimijuutena. Eriarvoiset valtaresurssit rajoittavat köyhyydessä elävien mahdollisuuksia hallita omaa elämäänsä. Koettu vaikutusmahdollisuuksien puute synnyttää toivottomuutta. Kun toivo elämän kääntymisestä parempaan menetetään, tilanteeseen sopeudutaan eikä köyhyydestä poispääsyä enää aktiivisesti tavoitella.
Tutkielman johtopäätöksenä esitän, että köyhyydessä elävien toimintamahdollisuuksien lisäämiseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota, mikäli aidosti halutaan puuttua köyhyyden ja toimeentulotukiasiakkuuksien pitkittymiseen Suomessa. Sosiaalipalveluiden ja sosiaaliturvajärjestelmän tulisi olla asiakkaiden toimintamahdollisuuksia vahvistavia ja sosiaalityössä huomiota tulisi kohdistaa yksilöstä laajemmin tätä ympäröivään sosiokulttuuriseen kontekstiin elämäntilanteiden taustalla vaikuttavana tekijänä. Sosiaalialan ammattilaisten tulisi osallistua nykyistä enemmän yhteiskunnalliseen keskusteluun tuoden esille järjestelmän ongelmia ja ajaen yhteiskunnallista muutosta.