Ketkä päättävät turvepolitiikasta: Tapaustutkimus kansallisen energiapolitiikan päätöksenteon valtarakenteesta ja eliitistä

Abstract

Tutkielman tarkoituksena on kartoittaa kansallisen energiapolitiikan päätöksenteon valtarakennetta ja sen eliitin ominaispiirteitä tutkimalla konkreettisia päätöksentekoprosesseja. Tapaustutkimuksen kohteena on pääministeri Sanna Marinin hallituksen kaksi energiaturpeen verotusta koskevaa lainsäädäntöprosessia vuosilta 2019–2021. Lainsäädäntöprosessit olivat seurausta Marinin hallituksen tavoitteesta vähintään puolittaa turpeen energiakäyttö vuoteen 2030 mennessä.

Eliittiä luonnehtivien piirteiden eli eksklusiivisuuden, koheesion ja yksimielisyyden analysoinnissa mallina sovellettiin eliittirakennetypologiaa. Tutkielman aineisto koostuu tarkastelun kohteena olevien päätöksentekoprosessien asiakirjoista. Verkostoanalyysilla selvitettiin päätöksenteon valtarakenteen ja sen eliitin koostumus analysoimalla organisaatioiden asemia päätöksentekoverkostossa. Sisällönanalyysilla tutkittiin eliitin asenteellista yksimielisyyttä vertaamalla eliittiin kuuluvien ja siihen kuulumattomien organisaatioiden välisiä näkemyksiä turpeen verotuksesta.

Tutkimustulosten perusteella turvepolitiikan ydinsisäpiiri oli koostumukseltaan melko samankaltainen kuin yleisen energiapolitiikan 2010-luvulla. Toisaalta turvepolitiikan vaikutusvaltaisimpien toimijoiden ryhmään kuului organisaatioita, joilla ei ole ollut yhtä paljon vaikutusvaltaa yleisessä energiapolitiikassa niiden erityisen intressin vuoksi. Turvepolitiikan päätöksentekoverkosto koostui heterogeenisestä joukosta organisaatioita yhteiskunnan eri sektoreilta, mutta vaikutusvaltaiset asemat kasautuivat jäsenmäärältään pienelle eliitille. Eliitissä hyvin edustettuina olivat hallituspuolueet, ministeriöt, elinkeinoelämän järjestöt ja valtion tutkimuslaitokset, kun taas siinä heikommin edustettuina olivat kansalaisjärjestöt, yritykset itsenäisinä toimijoina ja valtion ulkopuoliset tutkimuslaitokset. Eliittitason vuorovaikutusverkosto oli tiivistii yhteen kietoutunut: vaikutusvaltaisten organisaatioiden määrä oli pieni, ja niiden edustajat kohtasivat säännöllisesti toisensa eri valmistelu- ja päätöksentekoareenoilla. Asenteelliset erot eliittiin kuuluvien ja siihen kuulumattomien organisaatioiden välillä olivat melko pienet turpeen verotuksen suhteen. Eliitti ei ollut juurikaan yksimielisempi turpeen verotukseen suhtautumisessa, vaan molemmat ryhmät jakautuivat asenteellisesti.

Turvepolitiikan eliitin avoimuutta, vuorovaikutusta ja yksimielisyyttä koskevat havainnot viittaavat fragmentoituneeseen eliittirakenteeseen. Siten turvepolitiikan kohdalla ei ole perusteltua puhua eliittiteorian kuvaaman yhtenäisen valtaeliitin olemassaolosta. Sen sijaan on olemassa ainakin kaksi keskenään kilpailevaa eliittiryhmää, joiden näkemykset turpeen verotuksesta eroavat toisistaan. Virallisen turvepolitiikan sisältöön voidaan vaikuttaa poliittisen ohjauksen kautta, mutta kahden alasysteemin olemassaolo vaikeuttaa yhteisen ohjauskäsityksen luomista ja toimeenpanemista