Estimating biological age using questionnaire and interview data

Abstract

Maailmaanlaajuisesti väestön määrä ei ainoastaan kasva suuremmaksi, vaan se myös vanhenee. Lääketieteellisellä tutkimuksella on sen vuoksi kasvava tarve kehittää hoitoja ja interventioita, joilla voidaan vastata vanhenemisen tuottamiin terveydellisiin ongelmiin ja haasteisiin sekä mahdollisesti ennaltaehkäistä niitä. Tätä varten tarvitaan tarkkaa tietoa siitä, paljonko ihmisellä on jäljellä elinvuosia ja mikä osa niistä on terveitä. Kronologinen eli kalenteriikä tarjoaa jo itsessään tärkeää, mutta lopulta vajavaista tietoa biologisen vanhenemisen vaiheesta. Ihmisten kyky toimia itsenäisesti vaihtelee hyvinkin paljon saman ikäisillä. Kahdesta samanikäisestä henkilöstä toinen voi tarvita apua ympärivuorokautisesti, kun taas toinen voi elää hyvinkin itsenäistä elämää omassa kodissaan. Biologinen ikä, kalenteri-iästä erillinen mittari tarjoaa kaivattua lisätietoa ihmisen terveydentilasta ja biologisen vanhenemisen vaiheesta. Biologisen iän mittaaminen suoritetaan nykyisin pääasiallisesti biomarkkereiden avulla, tästä esimerkkejä ovat telomeerien pituus sekä DNA:n metylaatio. Niiden tuottama data on korkealaatuista, mutta myös kallista ja hidasta niissä käytettävien laboratoriomenetelmien vuoksi. Biologisen iän mittausmetodille, joka on halpa, nopea ja helposti saavutettavissa olisi siis tarvetta. Tästä syntyikin tämän kirjallisuuskatsauksen tutkimuskysymys. Voisiko ei-invasiivinen, helppokäyttöinen ja halvempi kyselypohjainen informaatio terveydestä toimia vaihtoehtoisena biologisen iän indikaattorina? Kirjallisuuskatsauksen kaksi pääasiallista tietokantaa olivat PubMed ja Scopus. Hakusanoihin kuuluivat “biological age” “questionnaire” “interview” “biomarker” “Frailty index” “Self-rated health” ja “aging”. On olemassa useampia potentiaalisia kyselypohjaisia biologisen iän indikaattoreita. Kaikkein olennaisimpana pidetään haurausindeksiä (engl. frailty index) ja itsearvioitua terveyttä (engl. self-rated health). Useampi tutkimus, jossa kyselydataa verrattiin biomarkkereihin, päätyivät siihen tulokseen, että niillä on vastaava kyky arvioida biologista ikää ja kuolleisuutta. Toinen yleinen huomio on, että kyselydatan ja biomarkkereiden yhdistäminen tuottaa tarkempia tuloksia. Kyselydatan holistinen lähestymistapa mitata ikääntymistä organismisella tasolla, biomarkkereiden molekulaarisen ja solutason mittaustavan sijaan ratkaisee tiettyjä ongelmia, kuten eri kudoksien vaihteleva vanhenemisnopeus. Tämän ansiosta kyselydata on tietyissä tilanteissa jopa tuottanut biomarkkereita tarkempia tuloksia. Lisäksi niiden helppokäyttöisyys, tulosten nopea selvittäminen sekä pienet kustannukset tekevät niistä huomattavasti biomarkkeridataa saavutettavampaa. Siksi kysely- ja haastatteludataan pohjautuvien biologisen iän arviointimetodit ovat erinomaisia työkaluja biologisen iän arvioinnissa väestötasolla.