Pahan ja pelon näyttämöllä : Oulun seksuaalirikokset hybridinä mediatapahtumana
Tolonen, Elina (2022)
Tampereen yliopisto
2022
Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta - Faculty of Information Technology and Communication Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2429-2
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2429-2
Tiivistelmä
Julkaisu on Oulun seksuaalirikokset hybridinä mediatapahtumana -hankkeen loppuraportti, joka tarkastelee Oulussa vuosina 2018–2019 tapahtuneista seksuaalirikoksista kehittynyttä mediatapahtumaa ja rikoksista käytyä keskustelua erilaisissa julkisuuksissa. Tutkimuksen toteutti COMET-tutkimuskeskus ja rahoitti Helsingin Sanomien säätiö.
Raportin ensimmäisessä osassa jäljitetään digitaalisen etnografian keinoin hybridin mediatapahtuman syntyä, keskustelua määritelleitä toimijaryhmiä ja heidän tuottamiaan kehyksiä. Monialustainen etnografinen analyysi tuo esiin, että Oulun seksuaalirikoksista syntynyt mediatapahtuma sai alkunsa maahanmuuttovastaisen aktivismin toimesta vastajulkisuuksissa, josta se levisi viranomaisviestinnän välityksellä valtavirtaiseen julkisuuteen. Äärioikeistolle tyypillinen femonationalistinen narratiivi, jossa ulkomaalaistaustaisten tekemien rikosten selitetään johtuvan heidän lähtömaidensa kulttuurista, heijastui vahvasti valtavirtaiseen keskusteluun. Näiltä osin raportti vahvistaa kansainvälisten tutkimusten tuloksia äärioikeistolaisen diskurssin normalisoitumisesta ja tekee empiirisen aineiston erittelyllä näkyväksi, miten poliittinen määrittelyvalta rakentuu hybridissä mediaympäristössä uusilla tavoilla.
Raportin toinen osa tarkastelee rikoksia käsittelyttä journalismia Helsingin Sanomissa, Iltalehdessä ja Kalevassa kehysanalyysin keinoin. Analyysi osoittaa, että tasapainottavista pyrkimyksistä huolimatta mediateksteissä välitettiin lukuisia yhdenvertaisuuden ja rasismin kannalta ongelmallisia narratiiveja ja metaforia. Ongelmallisinta oli ns. kulttuuripuheen omaksuminen keskustelun luonnolliseksi ja kyseenalaistamattomaksi lähtökohdaksi.
Raportin kolmas osa haastaa toimittajia pohtimaan, miten poliittisesti kiistanalaisista ja voimakkaita tunteita herättävistä aiheista voisi uutisoida rakentavasti, oikeasuhtaisesti ja monisävyisemmin. Raportti tuo esiin, että journalismin omaksuma sosiaalisen median logiikka ja ammattikäytännöt tuottavat polarisoivaa ja kohisevaa julkista keskustelua, joka pitkällä aikajänteellä heikentää myös journalismiin kohdistettua luottamusta. Osiossa esitetään rakentavan journalismin tutkimuksesta ja konfliktien sovittelusta omaksuttuja periaatteita, joita soveltamalla toimittajien olisi mahdollista uutisoida seksuaalisesta väkivallasta, rasismista tai maahanmuutosta tavoilla, joka ei vahvistaisi poliittisia vastakkainasetteluja ja polarisaatiota.
Raportin ensimmäisessä osassa jäljitetään digitaalisen etnografian keinoin hybridin mediatapahtuman syntyä, keskustelua määritelleitä toimijaryhmiä ja heidän tuottamiaan kehyksiä. Monialustainen etnografinen analyysi tuo esiin, että Oulun seksuaalirikoksista syntynyt mediatapahtuma sai alkunsa maahanmuuttovastaisen aktivismin toimesta vastajulkisuuksissa, josta se levisi viranomaisviestinnän välityksellä valtavirtaiseen julkisuuteen. Äärioikeistolle tyypillinen femonationalistinen narratiivi, jossa ulkomaalaistaustaisten tekemien rikosten selitetään johtuvan heidän lähtömaidensa kulttuurista, heijastui vahvasti valtavirtaiseen keskusteluun. Näiltä osin raportti vahvistaa kansainvälisten tutkimusten tuloksia äärioikeistolaisen diskurssin normalisoitumisesta ja tekee empiirisen aineiston erittelyllä näkyväksi, miten poliittinen määrittelyvalta rakentuu hybridissä mediaympäristössä uusilla tavoilla.
Raportin toinen osa tarkastelee rikoksia käsittelyttä journalismia Helsingin Sanomissa, Iltalehdessä ja Kalevassa kehysanalyysin keinoin. Analyysi osoittaa, että tasapainottavista pyrkimyksistä huolimatta mediateksteissä välitettiin lukuisia yhdenvertaisuuden ja rasismin kannalta ongelmallisia narratiiveja ja metaforia. Ongelmallisinta oli ns. kulttuuripuheen omaksuminen keskustelun luonnolliseksi ja kyseenalaistamattomaksi lähtökohdaksi.
Raportin kolmas osa haastaa toimittajia pohtimaan, miten poliittisesti kiistanalaisista ja voimakkaita tunteita herättävistä aiheista voisi uutisoida rakentavasti, oikeasuhtaisesti ja monisävyisemmin. Raportti tuo esiin, että journalismin omaksuma sosiaalisen median logiikka ja ammattikäytännöt tuottavat polarisoivaa ja kohisevaa julkista keskustelua, joka pitkällä aikajänteellä heikentää myös journalismiin kohdistettua luottamusta. Osiossa esitetään rakentavan journalismin tutkimuksesta ja konfliktien sovittelusta omaksuttuja periaatteita, joita soveltamalla toimittajien olisi mahdollista uutisoida seksuaalisesta väkivallasta, rasismista tai maahanmuutosta tavoilla, joka ei vahvistaisi poliittisia vastakkainasetteluja ja polarisaatiota.