Valmiusperusteisen kertausharjoituksen järjestämisen oikeudelliset perusteet yksilön itsemääräämisoikeuden näkökulmasta

Abstract

2000-luvulla Euroopassa tapahtuneiden turvallisuusympäristön muutosten seurauksena vuonna 2014 asevelvollisuuslakiin tehdyt muutokset ovat tehneet mahdolliseksi niin sanotun valmiusperusteisen kertausharjoituksen järjestämisen. Valmiusperusteinen kertausharjoitus eroaa muista kertausharjoitustyypeistä erityisesti siinä, että se voidaan toimeenpanna välittömästi ja sen toimeenpanon perusteena on nimenomaan sotilaallisten valmiuksien kohottaminen. Kuten perinteisetkin kertausharjoitukset, rajoittavat myös valmiusperusteiset harjoitukset yksilön perusoikeuksia ja valmiudellinen luonne huomioon ottaen, rajoituksen saattavat olla jopa aiempaa jyrkempiä. Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää, millaisia perusoikeusrajoituksia valmiudellisiin kertausharjoituksiin oikeasti liittyy ja millä perusteilla tällaisten harjoitusten toimeenpaneminen on mahdollista. Perusoikeustarkastelussa keskitytään erityisesti yksilön itsemääräämisoikeuden ja sen rajoittamisen tarkastelemiseen. Valmiusperusteisen kertausharjoituksen kontekstissa tapahtuvaan itsemääräämisoikeuden rajoittamiseen ja rajoitusperusteisiin perehdytään tässä lainopillisessa tutkimuksessa asettamalla tutkimukseen kaksi tutkimuskysymystä: millaista sääntelyä tulee huomioida valmiusperusteisen kertausharjoituksen suunnittelussa ja järjestämisessä yksilön perusoikeuksien rajoittamisen näkökulmasta sekä miten valmiusperusteisen kertausharjoitukseen määrääminen rajoittaa yksilön itsemääräämisoikeutta? Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että itsemääräämisoikeus rajoittuu valmiusperusteisessa kertausharjoituksessa samoin kuin muutkin perusoikeudet. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että itsemääräämisoikeus toteutuu, vaikka oikeutta rajoitettaisiinkin. Puhutaankin siis eräänlaisesta itsemääräämisoikeuteen liittyvästä subjektipositiosta eli valinnanvapaudesta tilanteessa, jossa vaihtoehdot ovat rajalliset. Tällainen subjektipositio liittyy esimerkiksi varusmiespalvelukseen, jonka yhteydessä viranomaisen tulisi tarjota riittävät tiedot oman halukkuutensa ilmaisemiseksi esimerkiksi koulutusvalintoja tehtäessä, jotta asevelvolliselle syntyy näkemys siitä, miten ilmaistut halukkuudet voivat vaikuttaa tulevaisuudessa muun muassa siihen, keitä valmiusperusteisiin kertausharjoituksiin tarvittaessa käsketään. Tämän ”halukkuus–seuraus -suhteen” ymmärtäminen on tärkeää itsemääräämisoikeuden toteutumisen kannalta, koska tämän seikan yksinään voidaan nähdä mahdollistavan varusmiespalvelusta suorittavien asevelvollisten subjektiposition toteutumisen. Itsemääräämisoikeuden rajoittamisen hyväksyttävyydelle voidaan etsiä useitakin perusteita. Hyväksyttävyys voi pohjautua suomalaisen asevelvollisuuskonseptin yleiseen hyväksyttävyyteen ja siihen, että yleisellä asevelvollisuudella toteutetaan perustuslaillisen maanpuolustusvelvollisuuden konkreettinen toteutuminen. Kokonaisuutena voidaan todeta, että laajempi perusoikeustarkastelu voisikin valottaa myös itsemääräämisoikeuden rajoittamista enemmän ja jonkinlainen skenaariopohjainen tarkastelu saattaisi jatkotutkimuksena olla paikallaan.