Liikkeenjohdon konsultoinnin kehitys Suomessa: Toimialaevoluutio ja alan dominantti logiikka
Silvennoinen, Roni (2022)
Silvennoinen, Roni
2022
Kauppatieteiden maisteriohjelma - Master's Programme in Business Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2022-09-12
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202208306809

Tiivistelmä
Liikkeenjohdon konsultointi on viimeisen 60 vuoden aikana voimakkaasti kasvanut toimiala, joka on saavuttanut yhteiskunnallisesti merkittävän ja vaikutusvaltaisen aseman. Huolimatta sen historiallisesti kiinteästä yhteydestä akateemiseen maailmaan ja erityisesti kauppakorkeakouluihin, alaa käsittelevä tutkimus on Suomessa ollut 2000-luvun puolenvälin jälkeen vähäistä. Tässä tutkimuksessa tarkoituksenani on täyttää kyseistä tutkimusaukkoa selvittämällä, miten toimialan evoluutio ja siihen kiinteässä yhteydessä oleva dominantti logiikka ovat kehittyneet kotimaassamme viimeisen 15 vuoden aikana, ja miten ne tulevat kehittymään tulevaisuuden keskipitkällä aikavälillä. Toimialan dominantilla logiikalla tarkoitetaan toimialan sisällä liiketoimintaa ohjaavia jaettuja uskomuksia ja totuuksia. Rajasin tarkastelun koskemaan liikkeenjohdon konsultoinnin perinteisintä osa-aluetta, strategiakonsultointia.
Halusin tutkimuksen avulla selvittää, minkälaista kuvaa strategiakonsultit itse rakentavat oman toimialansa kehityksestä. Toteutin sen kvalitatiivisena, eli laadullisena tutkimuksena. Tutkimuksen aineisto on kerätty teemahaastatteluin. Tutkimukseen osallistuneet henkilöt ovat kokeneita, tutkimuksen tarkastelujakson alusta asti strategiakonsultoinnin parissa työskennelleitä henkilöitä, jotka edustavat Suomen suurimpia strategiakonsultointia harjoittavia yrityksiä. Tutkimusaineiston analysoin temaattista analyysimenetelmää hyödyntäen. Työtäni ohjasi induktiivinen tutkimusote.
Haastattelujen kautta kerätyn aineiston rakentaman kuvan perusteella strategiakonsultoinnin kehitykseen tutkimuksen tarkastelujaksolla on toimialaevoluution osalta vaikuttanut etenkin alan kokema markkinakysynnän kasvu, mikä on kasvattanut myös toimialaa itsessään. Kasvu ei ole kuitenkaan jakautunut tasaisesti, vaan se on keskittynyt pääasiassa alan jo ennestään suurille toimijoille, lisäten sen polarisaatiota. Markkinakysynnän kasvun taustalla on pääosin yritysten komplisoitunut toimintaympäristö ja kiihtynyt muutosnopeus, mikä on seurausta etenkin teknologian kehitysnopeuden kasvusta. Tämä on saanut strategiakonsulttien asiakasyritykset ulkoistamaan yhä enenevissä määrin päätöksenteon tueksi tehtävän selvitystyön ulkopuolisille konsulteille. Teknologian kehitys on muuttanut myös alan toimintatapoja tarjoten konsulteille uusia työkaluja tarkempien toimenpidesuositusten tekemiseen. Tutkimuksen tarkastelujaksolla strategiakonsultoinnin toimiala on alkanut kohdata alan tärkeimpään resurssiin eli osaavaan työvoimaan kohdistuvaa kilpailua etenkin startup-yritysten taholta. Toimialojen evoluutioon vaikuttavat institutionaalinen toimintaympäristö ja sattumat eivät puolestaan ole olleet suuressa roolissa tutkimuksen kohteena olleen toimialan kehityksen kannalta.
Strategiakonsultoinnin toimialan dominantti logiikka on konsulttien rakentaman kuvan perusteella kokenut varovaisempaa muutosta. Sen mukaan toimiala on olemassa, sillä suomalaiset yritykset kaipaavat ulkopuolista neuvonantajaa parhaan mahdollisen liiketoiminnan lopputuloksen saavuttamiseksi riippumatta ajasta tai vallitsevista suhdanteista. Tietotekniikan, tekoälyn ja datan käsittelyn merkityksen kasvu on kuitenkin ohjannut alan dominanttia logiikkaa suuntaan, jossa strategiakonsultointia harjoittavat yritykset tulevat jatkamaan jo alkanutta lähentymistään IT-konsultointia ja datan analysointia harjoittavien yritysten suuntaan. Tulevaisuudessa alan dominanttia logiikkaa voi muokata myös ansaintalogiikan mahdollinen muutos suuntaan, jossa toimeksiannon onnistumiseen ja arvontuotantoon perustuva laskutus valtaa alaa aikaperusteiselta laskutukselta. Myös konsulttiyritysten myymien tekoälypohjaisten tuotteiden yleistyminen voi aiheuttaa dominantin logiikan muutosta, mikä on tähän asti perustunut konsulttien työtuntien myyntiin.