Käytäntöjen talouden rajat : Pierre Bourdieun talousanalogiaan perustuvasta formalismista

Abstract

Tutkielma tarkastelee kriittisesti Pierre Bourdieun sosiologian teoreettista rakennetta ja erityisesti hänen käytäntöjen yleistä talouttaan. Bourdieu hahmottaa yhteiskuntaa yleistetystä talousmetaforasta käsin, joka hänen formaalin talouskäsityksensä seurauksena samastuu markkinoihin. Tutkielmassa tuodaan esiin tästä metaforasta – tai analogiasta – seuraavia ongelmia. Bourdieun talousanalogiaan perustuva teoria johtaa eräänlaiseen reduktionismiin. Tämä on seurausta Bourdieun formalistisesta tavasta soveltaa muutamaa käsitettä – habitusta, pääomaa ja kenttää – lähes kaikkeen. Tutkielma on luonteeltaan teoreettinen ja perustuu Bourdieun peruskäsitteiden analyysiin. Bourdieun työtä suhteutetaan erityisesti Karl Marxin tuotantoon. Bourdieu perustaa teoriansa ajatukselle kaiken kattavasta formaalista käytäntöjen taloudesta, jossa kaikkea toimintaa tarkastellaan tietoisena tai tiedostamattomana ”taloudellisena” maksimointina. Bourdieu – toisin kuin sosiologian klassikot Marx, Weber ja Simmel – pitää teoreettisena hyveenä sitä, että hän laajentaa muutaman käsitteen koskemaan formalistisesti lähes kaikkea yhteiskunnallista todellisuutta. Hän samastaa talouden siihen, että toiminnassa on intressejä. Tutkielmassa osoitetaan, että talousmetafora johtaa Bourdieun kutsumaan ”väärintunnistamiseksi” ja ”itsepetokseksi” kaikkea mikä ei sovi siihen. Ajatus käytäntöjen taloudesta perustuu lisäksi ongelmallisille oletuksille sosiaalisen toiminnan luonteesta.

Tutkielmassa tarkastellaan Bourdieun käytäntöjen talouden kolmea avainkäsitettä. Habituskäsitteen kohdalla tutkielma osoittaa, että käsite ei ole parantumattoman deterministinen. Toisaalta oletus habituksen ykseydestä problematisoidaan. Samoin tuodaan esille Bourdieun teorian sisäisiä jännitteitä käsitteen suhteen. Bourdieun pääomakäsitteen, jossa pääoma samastuu yleistettyyn markkinaresurssiin, osoitetaan olevan ongelmallinen, sillä kulttuuriset ja monetaariset resurssit ovat luonteeltaan perustavasti erilaisia. Lisäksi osoitetaan, ettei Bourdieun käsite ole Marxin pääomakäsitteen laajennus. Yleistetty pääomakäsitys johtaa ylihistoriallisuuteen sekä varsinaisten taloudellisten seikkojen erityispiirteiden unohtamiseen. Tutkielmassa osoitetaan myös, että Bourdieun kenttäteoria perustuu markkina-analogiaan ja tarkastellaan sitä, millaisista toimintaympäristöistä kenttäteoria saa kiinni: kilpailullisista, suhteellisen strukturoiduista ja historiallisesti eriytyneistä. Bourdieu itse näyttää soveltavan kentän käsitettä mitä erilaisimpiin kohteisiin, mikä tuottaa ongelmia. Tutkielmassa tarkastellaan lisäksi, kuinka Bourdieu soveltaa kenttäteoriaansa luokan ja politiikan analyysiin. Luokkateorian kohdalla osoittautuu, että kenttäteoria ei auta jäsentämään luokka-asemien syntyä. Markkinametaforan myötä taloudellista luokkarakennetta ei teoretisoida. Politiikan kohdalla kenttäteoria johtaa funktionalismiin, jossa uusliberalismin nousu selitetään sillä, että se tukee (ulkomaalaisten) eliittien etuja. Kaikkien kolmen käsitteen – habituksen, pääoman ja kentän – ongelmaksi paljastuu niiden laaja-alaisuus ja formalismi, eli se, että Bourdieu soveltaa niitä kohteiden erityispiirteistä välittämättä. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan Bourdieun käsitystä kapitalismin ja esikapitalismin välisistä eroista. Bourdieun käsitys perustuu hänen formaaliin talouskäsitykseensä, joka asetetaan tutkielmassa vastakkain Marxin substantiaalisen talouskäsityksen kanssa. Bourdieu asettaa omaan etuun perustuvan maksimoinnin totuudeksi taloudesta, ja katsoo, että esikapitalistinen talous perustuu tämän totuuden kieltämiseen, kun taas kapitalistisessa taloudessa voidaan avoimesti ajaa omia etuja. Bourdieun ajatus ”kieltämisestä” problematisoidaan. Tutkielmassa osoitetaan, ettei ajatus siitä, että markkinoilla voi vapaasti ajaa omia etujaan, auta kovin pitkälle kapitalistisen talouden erityispiirteiden ymmärtämisessä. Bourdieun formaali talous osoittautuu rajalliseksi myös tästä näkökulmasta.