Prevention of Lower Extremity Injuries in Children's Football
Hilska, Matias (2022)
Hilska, Matias
Tampere University
2022
Lääketieteen, biotieteiden ja biolääketieteen tekniikan tohtoriohjelma - Doctoral Programme in Medicine, Biosciences and Biomedical Engineering
Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta - Faculty of Medicine and Health Technology
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2022-07-02
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2477-3
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2477-3
Tiivistelmä
Lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus on vähentynyt huolimatta vankasti osoitetuista liikuntaan liittyvistä moninaisista terveyshyödyistä, jotka kantavat aikuisiälle asti. Erityisesti lasten vapaamuotoinen fyysinen aktiivisuus vapaa-ajalla on vähentynyt, ja liikunnan harrastamisen painopiste on siirtynyt organisoituun toimintaan urheiluseuraympäristössä. Samalla lasten ja nuorten harjoittelu urheiluseuroissa on muuttunut entistä vaativammaksi ja kilpailuhenkisemmäksi. Vammariski urheiluharrastuksessa on korkeampi kuin vapaa-ajan liikunnassa. Lisäksi heikko kunto ja heikot motoriset taidot lisäävät sekä äkillisten vammojen että rasitusvammojen riskiä. Liikuntavammojen määrä onkin kasvanut lasten ja nuorten keskuudessa, ja trendiin puuttuminen ennaltaehkäisyn keinoin on tärkeä osa terveysliikunnan edistämistä.
Tämän väitöstutkimuksen tavoitteena on kerryttää tietoa äkillisten vammojen epidemiologiasta lasten jalkapallossa, ja tutkia vammojen ehkäisyyn suunnitellun aktivoivan alkuverryttelyn tehokkuutta ja käytettävyyttä äkillisten alaraajavammojen ja alaraajojen rasitusvammojen ehkäisyssä. Välillisesti tutkimuksen tarkoituksena on edistää liikuntaharrastuksen turvallisuutta lapsilla.
Tutkimukset toteutettiin satunnaistetussa kontrolloidussa asetelmassa Suomen Palloliiton kansallisen kehittämisohjelman Sami Hyypiä Akatemian alle 11–14- vuotiaiden ikäluokkien 20 jalkapalloseuran parissa vuosina 2014–2015. Tutkimusjoukko koostui 1409 pelaajasta (280 tyttöä, 1129 poikaa, iän vaihteluväli 9–14 vuotta), jotka osallistuivat lähtötasotesteihin ja -kyselyyn, jonka jälkeen jalkapalloseurat satunnaistettiin harjoitusryhmään (676 pelaajaa) ja kontrolliryhmään (733 pelaajaa). Harjoitusryhmän joukkueiden valmentaja koulutettiin viikonloppuleirillä toteuttamaan tutkittavaa hermo-lihasjärjestelmää aktivoivaa alkuverryttelyä joukkueissaan. Ohjeistuksena oli korvata lajiharjoitusta edeltävä tavanomainen alkuverryttely 2–3 kertaa viikossa tutkimusalkuverryttelyllä. Kontrolliryhmän harjoitteluun ei puututtu. Harjoittelun toteutumista ja vammojen ilmaantumista seurattiin viiden kuukauden (20 viikkoa) seurantajakson ajan.
Ensimmäisessä osatyössä tarkasteltiin äkillisten vammojen epidemiologiaa kontrolliryhmän pelaajilla 20 viikon aikana. Jalkapallovammojen ilmaantuvuus todettiin muiden nuorten joukkuelajien tapaan korkeaksi: 6,5 vammaa tuhatta jalkapallon harjoitus- ja pelituntia kohden. Suurin osa vammoista sattui nilkkaan (30 % kaikista äkillisistä vammoista), ja tytöt olivat melkein kaksinkertaisessa riskissä nilkkavammoille verrattuna poikiin. Ilman kontaktia sattuvat vammat olivat yleisiä (37 %).
Toisessa osatyössä tutkittiin, voidaanko äkillisten alaraajavammojen ilmaantuvuutta vähentää tutkimusalkuverryttelyllä. Äkillisten alaraajavammojen ilmaantuvuustiheys tutkimusalkuverryttelyä suorittaneessa harjoitusryhmässä oli 4,4 vammaa tuhatta harjoitus- ja pelituntia kohden ja vastaava luku kontrolliryhmässä oli 5,5. Tilastollisesti ryhmien välillä ei havaittu merkitsevää eroa (vammariskisuhde 0,81; 95 %:n luottamusväli [LV] 0,63–1,03; kontrolliryhmä vertailuarvona). Sen sijaan ilman kontaktia sattuneita äkillisiä alaraajavammoja havaittiin harjoitusryhmässä 33 % vähemmän kontrolliryhmään verrattuna (vammariskisuhde 0,67; 95 %:n LV 0,48–0,93).
Kolmannessa osatyössä tutkittiin alaraajojen rasitusvammojen vallitsevuutta harjoitus- ja kontrolliryhmän välillä. Keskimääräinen viikoittainen alaraajojen rasitusvammojen vallitsevuus oli 11,6 % harjoitusryhmässä ja 11,3 % kontrolliryhmässä. Ryhmien välillä ei ollut tilastollista eroa: vammariskisuhde 1,01; 95 %:n LV 0,99–1,03).
Neljännessä osatyössä tutkittiin, kuinka tutkimusalkuverryttelyä toteutettiin seurannan aikana yksilö- ja joukkuetasoilla sekä vertailtiin alaraajavammojen ilmaantuvuutta ja vallitsevuutta harjoitteluun hyviin sitoutuneiden yksilöiden ja joukkueiden sekä kontrolliryhmän välillä. Harjoitusryhmän joukkueet toteuttivat tutkimusalkuverryttelyä keskimäärin 1,7 kertaa viikossa (keskihajonta 1,0) seurannan aikana. Harjoitteluun sitoutuneisuus laski seurannan aikana 1,9 % viikossa (95 %:n LV 0,8–3,1) vastaten laskua 2,0 viikoittaisesta tutkimusalkuverryttelystä seurannan alussa 1,5 tutkimusalkuverryttelyyn seurannan lopussa. Vammariski hyvin harjoitteluun sitoutuneissa joukkueissa oli 33 % pienempi verrattuna kontrolliryhmään (vammariskisuhde 0,67; 95 %:n LV 0,48– 0,94). Erillisessä efficacy-analyysissä, sisältäen seitsemän tutkimusalkuverryttelyyn parhaiten sitoutunutta joukkuetta, riskivähenemä oli jopa 47 % kontrolliryhmään verrattuna (vammariskisuhde 0,53; 95 %:n LV 0,29–0,97).
Yhteenvetona väitöstutkimuksen löydöksistä todetaan, että äkilliset vammat ovat yleisiä lasten jalkapalloharrastuksessa. Merkittävä osa vammoista sattuu ilman kontaktia ja siten moni näistä vammoista olisi ennaltaehkäistävissä paremmalla liikehallinnalla ja huolellisella alkuverryttelyllä. Aktivoiva alkuverryttely osoittautui tehokkaaksi vähentämään ilman kontaktia sattuvien äkillisten alaraajavammojen riskiä lasten jalkapallossa ja suurin vaikutus nähtiin joukkueissa, joissa alkuverryttelyn toteutus oli säännöllisintä. Alaraajojen rasitusvammojen vallitsevuuteen aktivoivalla alkuverryttelyllä ei näyttänyt olevan vaikutusta. Lasten rasitusvammat ovat varsin yleisiä, sillä keskimäärin yksi kymmenestä lapsesta raportoi rasitusvamman oireita jokaisena seurantaviikkona. Etenkin rasitusvammojen ehkäisymahdollisuuksien tutkimusta on siten tärkeä edistää tulevaisuudessa. Tutkittu hermo-lihasjärjestelmää aktivoiva alkuverryttely soveltuu laajasti käyttöön otettavaksi osana lasten viikoittaista jalkapalloharrastusta. Tutkimusnäyttöön perustuen aktivoivaa alkuverryttelyä suositellaan toteutettavaksi vähintään kaksi kertaa viikossa.
Tämän väitöstutkimuksen tavoitteena on kerryttää tietoa äkillisten vammojen epidemiologiasta lasten jalkapallossa, ja tutkia vammojen ehkäisyyn suunnitellun aktivoivan alkuverryttelyn tehokkuutta ja käytettävyyttä äkillisten alaraajavammojen ja alaraajojen rasitusvammojen ehkäisyssä. Välillisesti tutkimuksen tarkoituksena on edistää liikuntaharrastuksen turvallisuutta lapsilla.
Tutkimukset toteutettiin satunnaistetussa kontrolloidussa asetelmassa Suomen Palloliiton kansallisen kehittämisohjelman Sami Hyypiä Akatemian alle 11–14- vuotiaiden ikäluokkien 20 jalkapalloseuran parissa vuosina 2014–2015. Tutkimusjoukko koostui 1409 pelaajasta (280 tyttöä, 1129 poikaa, iän vaihteluväli 9–14 vuotta), jotka osallistuivat lähtötasotesteihin ja -kyselyyn, jonka jälkeen jalkapalloseurat satunnaistettiin harjoitusryhmään (676 pelaajaa) ja kontrolliryhmään (733 pelaajaa). Harjoitusryhmän joukkueiden valmentaja koulutettiin viikonloppuleirillä toteuttamaan tutkittavaa hermo-lihasjärjestelmää aktivoivaa alkuverryttelyä joukkueissaan. Ohjeistuksena oli korvata lajiharjoitusta edeltävä tavanomainen alkuverryttely 2–3 kertaa viikossa tutkimusalkuverryttelyllä. Kontrolliryhmän harjoitteluun ei puututtu. Harjoittelun toteutumista ja vammojen ilmaantumista seurattiin viiden kuukauden (20 viikkoa) seurantajakson ajan.
Ensimmäisessä osatyössä tarkasteltiin äkillisten vammojen epidemiologiaa kontrolliryhmän pelaajilla 20 viikon aikana. Jalkapallovammojen ilmaantuvuus todettiin muiden nuorten joukkuelajien tapaan korkeaksi: 6,5 vammaa tuhatta jalkapallon harjoitus- ja pelituntia kohden. Suurin osa vammoista sattui nilkkaan (30 % kaikista äkillisistä vammoista), ja tytöt olivat melkein kaksinkertaisessa riskissä nilkkavammoille verrattuna poikiin. Ilman kontaktia sattuvat vammat olivat yleisiä (37 %).
Toisessa osatyössä tutkittiin, voidaanko äkillisten alaraajavammojen ilmaantuvuutta vähentää tutkimusalkuverryttelyllä. Äkillisten alaraajavammojen ilmaantuvuustiheys tutkimusalkuverryttelyä suorittaneessa harjoitusryhmässä oli 4,4 vammaa tuhatta harjoitus- ja pelituntia kohden ja vastaava luku kontrolliryhmässä oli 5,5. Tilastollisesti ryhmien välillä ei havaittu merkitsevää eroa (vammariskisuhde 0,81; 95 %:n luottamusväli [LV] 0,63–1,03; kontrolliryhmä vertailuarvona). Sen sijaan ilman kontaktia sattuneita äkillisiä alaraajavammoja havaittiin harjoitusryhmässä 33 % vähemmän kontrolliryhmään verrattuna (vammariskisuhde 0,67; 95 %:n LV 0,48–0,93).
Kolmannessa osatyössä tutkittiin alaraajojen rasitusvammojen vallitsevuutta harjoitus- ja kontrolliryhmän välillä. Keskimääräinen viikoittainen alaraajojen rasitusvammojen vallitsevuus oli 11,6 % harjoitusryhmässä ja 11,3 % kontrolliryhmässä. Ryhmien välillä ei ollut tilastollista eroa: vammariskisuhde 1,01; 95 %:n LV 0,99–1,03).
Neljännessä osatyössä tutkittiin, kuinka tutkimusalkuverryttelyä toteutettiin seurannan aikana yksilö- ja joukkuetasoilla sekä vertailtiin alaraajavammojen ilmaantuvuutta ja vallitsevuutta harjoitteluun hyviin sitoutuneiden yksilöiden ja joukkueiden sekä kontrolliryhmän välillä. Harjoitusryhmän joukkueet toteuttivat tutkimusalkuverryttelyä keskimäärin 1,7 kertaa viikossa (keskihajonta 1,0) seurannan aikana. Harjoitteluun sitoutuneisuus laski seurannan aikana 1,9 % viikossa (95 %:n LV 0,8–3,1) vastaten laskua 2,0 viikoittaisesta tutkimusalkuverryttelystä seurannan alussa 1,5 tutkimusalkuverryttelyyn seurannan lopussa. Vammariski hyvin harjoitteluun sitoutuneissa joukkueissa oli 33 % pienempi verrattuna kontrolliryhmään (vammariskisuhde 0,67; 95 %:n LV 0,48– 0,94). Erillisessä efficacy-analyysissä, sisältäen seitsemän tutkimusalkuverryttelyyn parhaiten sitoutunutta joukkuetta, riskivähenemä oli jopa 47 % kontrolliryhmään verrattuna (vammariskisuhde 0,53; 95 %:n LV 0,29–0,97).
Yhteenvetona väitöstutkimuksen löydöksistä todetaan, että äkilliset vammat ovat yleisiä lasten jalkapalloharrastuksessa. Merkittävä osa vammoista sattuu ilman kontaktia ja siten moni näistä vammoista olisi ennaltaehkäistävissä paremmalla liikehallinnalla ja huolellisella alkuverryttelyllä. Aktivoiva alkuverryttely osoittautui tehokkaaksi vähentämään ilman kontaktia sattuvien äkillisten alaraajavammojen riskiä lasten jalkapallossa ja suurin vaikutus nähtiin joukkueissa, joissa alkuverryttelyn toteutus oli säännöllisintä. Alaraajojen rasitusvammojen vallitsevuuteen aktivoivalla alkuverryttelyllä ei näyttänyt olevan vaikutusta. Lasten rasitusvammat ovat varsin yleisiä, sillä keskimäärin yksi kymmenestä lapsesta raportoi rasitusvamman oireita jokaisena seurantaviikkona. Etenkin rasitusvammojen ehkäisymahdollisuuksien tutkimusta on siten tärkeä edistää tulevaisuudessa. Tutkittu hermo-lihasjärjestelmää aktivoiva alkuverryttely soveltuu laajasti käyttöön otettavaksi osana lasten viikoittaista jalkapalloharrastusta. Tutkimusnäyttöön perustuen aktivoivaa alkuverryttelyä suositellaan toteutettavaksi vähintään kaksi kertaa viikossa.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4773]